| AB Svensk Filmindustri | |
|---|---|
| Yritysmuoto | osakeyhtiö |
| Perustettu | 27. joulukuuta 1919 |
| Toimitusjohtaja | Rasmus Ramstad |
| Avainhenkilöt | B. Torsten Larsson, hallituksen pj. |
| Toimiala | Elokuvien tuotanto ja levitys |
| Emoyhtiö | Bonnier |
| Tytäryhtiöt | SF Film Finland Oy |
| Omistaja | Bonnier |
| sfstudios |
|
SF Studios on merkittävä ruotsalainen elokuvayhtiö. Se perustettiin 27. joulukuuta 1919 yhdistämällä Svenska Bio ja Filmindustri AB Skandia. Pääomistajana on ollut Bonnier-konserni vuodesta 1983. Svensk Filmindustri on tuottanut monia Ruotsin elokuvan klassikkoteoksia ja sen studiot ovat sijainneet Filmstadenissa Solnan kunnassa. Vuonna 1998 SF jaettiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi: SF valmistaa ja levittää elokuvia sekä SF Bio omistaa elokuvateattereita. Vuonna 2016 yhtiö otti käyttöönsä nimen SF Studios. Muutoksesta huolimatta yrityksen rekisteröity nimi on edelleen AB Svensk Filmindustri.