| SVT-40 | |
|---|---|
| Tyyppi | itselataava kivääri |
| Valmistaja | Tula, Iževsk, Kovrov |
| Valmistusmaa | Neuvostoliitto |
| Valmistusvuodet | 1940–1945 |
| Tekniset tiedot | |
| Kaliiperi(t) | 7.62 x 54 mm R |
| Aseen pituus | Pituus 1226 mm |
| Piipun pituus | 625 mm |
| Paino (tyhjänä) | 3,85 kg, 4,5 kg ladatulla lippaalla |
| Lipas | tankolipas |
| Kapasiteetti | 10 patruunaa |
| Ammuksen lähtönopeus | 840 m/s |
| Tehokas kantama | 500 m |
| Teoreettinen kantama | 750–1500 m |
SVT-40 (ven. 7,62-мм самозарядная винтовка Токарева образца 1940 года, (СВТ-40), Samozarjadnaja vintovka Tokareva, obrazets 1940 goda) on Fjodor Tokarevin (1871–1968) 1930–luvulla Neuvostoliitossa SVT-38 (Samozarjadnaja vintovka Tokareva, obrazets 1938 goda) kivääristään kehittämä itselataava kivääri, joka oli käytössä toisessa maailmansodassa. SVT-40, jonka valmistusmääräarvio on 1,6–2 miljoonaa kappaletta, oli käytössä vielä ainakin Korean sodassa, mutta Neuvostoliiton uudet aseet (SKS ja AK-47) syrjäyttivät SVT-40:n aktiivipalveluksesta vuoteen 1955 mennessä.
Saksa sai itärintamalla sotasaalina satojatuhansia SVT-40-kiväärejä, nimesi ne uudelleen Selbstladegewehr 259 (r) -nimikkeellä ja jakoi ne oman armeijansa käyttöön saksalaisen ohjekirjan kera. Aseet olivat tarpeen, sillä saksalaisilla ei ollut vielä tuolloin rintamakäytössä omaa itselataavaa kivääriä.
Talvisodassa suomalaiset saivat käsiinsä noin 4 000 SVT:tä, jatkosodassa peräti 15 000. Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten patruunoiden mitta- ja latauserot ja SVT-40:n usein väärin säädetty kaasumäntä aiheuttivat aseisiin kuitenkin paljon toimintahäiriöitä.