Saluki (pers.تازی ایرانی) eli persianvinttikoira tai gasellikoira on itämainen vinttikoira. Koirarotu kuuluu maailman vanhimpiin, sillä salukeja tai niiden läheisiä sukulaisia esiintyy monenlaisissa arkeologisissa löydöissä ajalta 5000–6000 eaa. Rotumääritelmän mukaan sen alkuperäalue on Lähi-itä, mutta vastuutaho FCI.
Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi vajaa sata salukia.
Ulkonäkö
Salukilla on muiden vinttikoirien tapaan varsin ylväs ulkonäkö, ja siitä heijastuu itämaista tyylikkyyttä ja arvokkuutta. Salukin ilme on rauhallinen ja silmät ovat kauas katsovat. Saluki on kohtuullisesti kulmautunut ja sen alalinja kuroutuu. Salukin rungon pituus on yleensä suunnilleen sama kuin säkäkorkeus, vaikka yleisvaikutelma saattaa antaa aavistuksen suorakaiteenomaisen vaikutelman. Urosten säkäkorkeus on 58−71 cm, nartuilla hieman pienempi.
Karva on laadultaan sileää ja pehmeää. Salukeista löytyy kahta erilaista muunnosta: hapsu- ja sileäkarvainen, joista jälkimmäinen on harvinaisempi. Hapsukarvaisella salukilla pitkää karvaa eli hapsutusta esiintyy korvissa, raajojen takaosissa, tassuissa sekä hännässä; sileäkarvaisen salukin turkki on kauttaaltaan lyhyt. Sileäkarvainen yksilö muistuttaa usein sloughia. Molempia karvanlaatuja voi syntyä samaan pentueeseen. Saluki saa rotumääritelmän mukaan olla minkä värinen tahansa, myös kaikki väriyhdistelmät sallitaan. Ainoastaan brindle (juovikkuus) ei ole toivottua, mutta sitäkin väriä esiintyy.
Saluki on alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan näöllä metsästävä ja saaliin kiinniottava koira. Salukilla voi olla vahva metsästysvietti ja sitä saluki voi toteuttaa vinttikoirien maasto- ja ratajuoksukokeissa.
Vieraita kohtaan salukit ovat jossain määrin varautuneita, mutta eivät aggressiivisia tai arkoja. Luonteeltaan saluki on suhteellisen pehmeä eikä sillä ole suurta miellyttämisen halua. Omistajalta vaaditaan määrätietoisuutta, kekseliäisyyttä sekä kärsivällisyyttä salukia koulutettaessa. Rotu on energinen ja tarvitsee varsinkin nuorena suhteellisen paljon liikuntaa purkaakseen energiaansa. Vanhemmiten saluki on tavallisesti huomaamaton ja rauhallinen perheenjäsen. Salukeilla on yleensä vain vähän vahti- ja vartiointitaipumusta.
Alkuperä
Saluki tadžikistanilaisessa postimerkissä.
Salukin juuret löytyvät Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta jo noin 6000 vuotta eaa. Rodun ulkonäkö ja käyttötarkoitus ovat säilyneet lähes ennallaan tähän päivään saakka.
Israelin Kennel Clubin entinen puheenjohtaja Joshua Tamaria on väittänyt, että saluki kehittyi Siinain niemimaalla ja levisi sieltä Pohjois-Afrikkaan. Israelin miehityksen aikaan siinailaisilta beduiineiltä ostettiin salukeja, tarkoituksena jalostaa ainutlaatuinen puolivilli rotu.
Salukeilla oli aivan erityinen asema islaminuskoisten keskuudessa, vaikka uskonnon mukaan koirat ovat yleensä saastaisia. Salukeita pidettiin "Allahin lahjana maailmalle". Salukia ei voinut ostaa, vaan sen saattoi saada ainoastaan lahjaksi. Kiimaisia narttuja suojeltiin uroksilta, jotta rotu pysyisi puhtaana. Kerrotaan, että saluki sai nukkua isäntänsä kanssa teltassa ja syödä samaa ruokaa kuin isäntä.
Etymologia
Erään teorian mukaan rodun nimi tulee suoraan muinaisen sumerin kielen sanasta salu-ki, joka tarkoittaa "maahansyöksyä". Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että saluki olisi ollut olemassa rotuna jo tuolloin eikä siitä, että sumerilaiset olisivat kutsuneet sitä kyseisellä nimellä. Ei ole myöskään varmaa mitä "maahansyöksy" olisi voinut koirista puhuttaessa tarkoittaa – se voisi viitata maakoloissa piileskelevien saaliseläinten ylös kaivamiseen tai tarinaan jonka mukaan kameleilla ratsastaneet metsästäjät heittivät koiria riistaa kohti.
Toisen teorian mukaan nykyinen nimi on johdettu sanasta Saluqiyyah, joka on mesopotamialaisen Seleukeian kaupungin arabiankielinen nimi. Brittiläinen diplomaatti Terence Clark esitti, että arabiaksi sana saluqi tarkoittaisi "ihmistä tai asiaa joka on kotoisin Saluq-nimisestä paikasta". Arabialaisen perintötiedon mukaan Saluq oli muinainen kaupunki Yemenissä lähellä nykyistä Ta'izzia, ja arabien mukaan saluki olisikin kotoisin juuri kyseisestä kaupungista. Termi saluqi on kuitenkin saattanut juontaa juurensa myös muutaman muun paikan nimestä: Armenian Saluqista sekä kolmesta kaupungista nimeltä Saluqiyah. Yksi niistä on nykyinen SilifkeTurkissa, toinen taas on lähellä Antiokiaa, ja kolmas sijaitsee lähellä Baghdadia.
Eri teorioista huolimatta adjektiivi saluqi on hyvinkin saattanut johtua Seleukidien valtakunnan aramean- ja syyriankielisestä nimestä. Tällekään väitteelle ei ole kuitenkaan olemassa kiistattomia todisteita.
Salukit maailmalla
Salukin pää
Vuonna 1835 black-and-tan-värinen "persianvinttikoira" (Persian Greyhound) Zillah oli esitteillä Lontoon eläintarhassa. 1870-luvulla fawn-värinen narttu Tierma voitti palkinnon Kennel Club:n järjestämässä näyttelyssä. Kuitenkin vasta 1920-luvulla ensimmäinen brittiläinen rotujärjestö perustettiin, ja sen myötä rotu hyväksyttiin Englannissa vuonna 1923. Maan ensimmäinen challenge certificate -voittaja oli prikaatin kenraali Lancen omistama Sarona Kelb, joka oli kasvatettu Damaskoksessa. Hän teetti sillä pentueen, johon kuului muun muassa maan ensimmäinen muotovalio Orchard Shahin. Lance vaimoineen olivat huolissaan siitä, että rodusta kehitettäisiin Britanniassa pelkkä näyttelykoira, joten he tekivät töitä säilyttääkseen sen alkuperäisen käyttötarkoituksen.
Heinäkuussa 1977 Mazuri-kennelin Gwen Angel kertoi kirjeessä, kuinka hänen pentueeseensa syntyi sileäkarvaisia yksilöitä. Hän oli tuonut peuranharmaan, melko hapsuttuneen Nanjan Sharoonin Bagdadista, missä paikalliset yleensä pitivät sileäkarvaisia salukeja. Se sai hapsuttuneen Mazuri Haj Khalidin kanssa pentueen, jossa oli neljä hapsuttunutta ja neljä sileäkarvaista pentua. Deborah Copperthwaiten sileäkarvaisen linjan uskotaan puolestaan syntyneen 17. täysin hapsuttuneen sukupolven jälkeen.
Suomeen saapui ensimmäinen saluki vuonna 1941, ja 2020-luvulla Suomessa rekisteröidään vuosittain noin 70 pentua.
Aavikkosaluki
Ns. aavikkosaluki polveutuu suoraan rodun alkuperäisalueelta tuoduista sukulinjoista, ja sitä tavataan koko Lähi-idän alueella. Israelissa kyseistä tyyppiä kutsutaan nimellä Negev Saluki. Israelin vinttikoiraklubin jalostusneuvoja Rita Trainin vieraili Siinailla vuonna 1968 oppiakseen paikallisista vinttikoirista, ja huomasi että niillä oli kauttaaltaan sileä karvapeite, leveämpi ja litteämpi kallo, paksumpi niska ja matalampi säkäkorkeus (noin 63,5 cm). Hän ymmärsi kyseessä olleen täysin erillisen tyypin, jota hän alkoi kutsua termillä Negev Saluki. Hän yritti aloittaa jalostusohjelman kyseiselle tyypille, mutta vaikka FCI suhtautui asiaan mielenkiinnolla, AKC kieltäytyi rekisteröimästä sitä. Israelilaiset kasvattajat suostuttelivat israelilaisia beduiineja säilyttämään linjan vielä Israelin Siinailta vetäytymisen jälkeenkin, mutta näin ei käynyt. Sen sijaan myöhempien vuosikymmenten aikana alkuperäistyyppiä on saatu vietyä jopa muutamaan maahan Lähi-idän ulkopuolella.
Aavikkosalukin takana ei ole länsimaisia linjoja ja sillä onkin yleensä näitä alkukantaisempi ulkonäkö. Lisäksi sillä on usein leveämpi kallo, lyhyempi kuono, lyhyempi ja tiiviimpi runko, leveämpi rintakehä, vähemmän kulmauksia ja lyhyempi häntä. Joillain alkuperäisalueelta tuoduilla aavikkosalukeilla on typistetyt korvat, koska typistäminen on vanha perinne Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian kaltaisissa maissa. Aavikkosalukin ja länsimaisen salukin välinen raja on kuitenkin vaikea määritellä tarkkaan, sillä jopa alkuperäisistä sukulinjoista polveutuvaa koiraa aletaan usein kutsua 4–5 länsimaissa kasvatetun sukupolven jälkeen "länsimaiseksi". Alkuperäistyyppiä oli Yhdysvalloissa jo 1980-luvulla ja sitä on kasvatettu Ranskassa 1990-luvulla. Suomen ensimmäiset aavikkosalukit tuotiin Israelista helmikuussa 2000. Sen jälkeen uusia on tuotu esimerkiksi Syyriasta, Omanista, Qatarista ja Turkista. Synnyinmaidensa lisäksi niillä on suvussaan muiden muassa iranilaisia, marokkolaisia, bahrainilaisia ja saudiarabialaisia "beduiinisalukeja".
Terveys
Saluki
Saluki elää usein sangen pitkäikäiseksi. Rodun keskimääräinen elinikä on noin 11 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2011–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, tapaturmat sekä sydänsairaudet. Salukin tyypillisimmät terveysongelmat ovat epilepsia, dilatoiva kardiomyopatia, myksomatoottinen mitraaliläpän rappeuma ja muutamat silmäsairaudet.
Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Kohtauksia on erityyppisiä ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston tai käyttäytymisen muutoksia. Osa koirista on tajuissaan kohtauksien aikana mutta osa on tajuttomia. Salukeilla esiintyy jonkun verran epilepsiaa.
Dilatoiva kardiomyopatia on sydänlihaksen sairaus, jossa sydämen vasen kammio laajenee ja sen pumppauskyky heikkenee. Sairaus saattaa johtaa sydämen vajaatoimintaan ja koiran ennenaikaiseen menehtymiseen. Dilatoivaa kardiomyopatiaa esiintyy tyypillisesti isoilla koiraroduilla mutta myös salukeilla. Sydänsairauksista yleisin on kuitenkin krooninen hiippaläpän myksomatoosi rappeuma eli endokardioosi. Muutokset sijaitsevat tyypillisimmin sydämen eteisen ja kammion välisissä läpissä ja aiheuttavat sen, ettei läppä sulkeudu kunnolla ja verta pääsee virtaamaan väärään suuntaan kammiosta takaisin eteiseen.
Salukit ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli jonkun verran alle 10%. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25% ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25%, mikä on melkein sama kuin keskimääräisellä rotukoiralla on havaittu geenitutkimuksissa. Salukin jälkeläisen luku on 18%. Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa.
1234567Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 114-116, 118-119, 187. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN978-1-84797-392-4.
↑Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun:The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds.Canine Medicine and Genetics,2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12.PubMed:34852838doi:10.1186/s40575-021-00111-4ISSN2662-9380Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
