Sameli Elomaa

Samuel Nestori "Sameli" Elomaa (aik. Hunnakko; 7. marraskuuta 1889 Kurikka – 7. tammikuuta 1967 Kurikka) oli kurikkalainen pelimanni ja tunnettu harmonikanvalmistaja.

Elomaa oli elinaikanaan tunnettu hääsoittaja. Korjailtuaan harmonikkoja aikansa hän alkoi valmistaa niitä itsekin käsityönä Kurikan Soitintuvaksi nimetyssä verstaassaan. Hän valmisti kaiken kaikkiaan pitämiensä tilauskirjojen mukaan 664 harmonikkaa alusta alkaen, sekä joitakin virsisäestyssoittimia.

Sameli Elomaalla oli absoluuttinen sävelkorva, josta oli hyötyä harmonikkojen viritystyöhön. Kymmeniä hänen valmistamiaan harmonikkoja myytiin myös ulkomaille; Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan ja Ruotsiin. Hän valmisti soittimia aina kuolinvuoteensa saakka. Elomaata kuvattiin luonteeltaan hiljaiseksi ja vaatimattomaksi henkilöksi.

Elomaan valmistamia soittimia on säilynyt jälkipolville yksityishenkilöiden kokoelmien lisäksi muun muassa Kurikan museon pysyväisnäyttelyssä sekä Ikaalisissa Harmonikka- ja soitinrakennusmuseo Akordian kokoelmissa. Laajin kokoelma Elomaan soittimia on Kurikan Ravintola Wanhalla Asemalla, jossa on kymmeniä Elomaan soittimia, Sameli Elomaan verstas työkaluineen sekä videoesitys Elomaan elämäntyöstä lähde?.

Lähteet

  1. ↑ Taulu 1123: Sameli Nestori Jaakonpoika Elomaa Sukukirja: Henrik Luoma-Mieltyn sukua osa 5, sivu 151, Henrik Luoma-Mieltyn Sukuseura r.y.,. ISBN 978-952-94-1908-1 Viitattu 3.12.2025.
  2. 1 2 3 4 Näyttelyt Kurikka: Kurikka-seura. Arkistoitu 9.10.2007. Viitattu 27. huhtikuuta 2008.
  3. 1 2 Harmonikka- ja soitinrakennusmuseo Akordia Soitinkeskus Akordia. Ikaalinen. Arkistoitu 20.7.2008. Viitattu 27. huhtikuuta 2008.