Sami-Jussi Saari (s. 21. tammikuuta1962Tampere) on suomalainenlaulaja, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja kitaristi. Saari on toiminut ammattimuusikkona vuodesta 1982. Saaren sooloura alkoi vuonna 1997 julkaistusta Do re mi -albumista. Saari on julkaissut kahdeksan sooloalbumia, joista yksi on kokoelmalevy. Saaren esittämiä kappaleita ovat ”Ainutkertainen”, ”Sen luonteinen mies”, ”Mä teen oikein”, ”Onnen kyyneleet” ja ”Iisimmin”. Saaren pitkäaikainen taustayhtye oli Sami Saari & Cosmosonic.lähde?
Saaresta on käytetty nimityksiä 'Suomisoulin kuningas' ja 'Suomisoulin kummisetä',kenen mukaan? mutta itse hän tituleeraa itseään ”suomalaisen soulmusiikin pienviljelijäksi ja suurkuluttajaksi”. Saari on ottanut Aki Sirkesalon kuoleman jälkeen keikkaohjelmistoonsa Sirkesalon teoksia. Omien levytystensä lisäksi hän on vieraillut useiden artistien levyillä, 2010-luvulla etenkin suomalaisten rap-artistien, muun muassa Cheekin levyllä "Sokka irti". Monet räppärit ovat versioineet Saaren kappaleita omilla levyillään, muun muassa Cheek: Kyyneleet (alkup. Onnen kyyneleet), Brädi: Yksi ja ainoa (Ainutkertainen), Elastinen: Rikki (Rikki jo ennen sua).lähde?
Yksityiselämä
Saarella on kaksi lasta. Hänestä ilmestyi tammikuussa 2022 Laura Parkon kirjoittama Ainutkertainen Sami Saari.
Sami Saaren isä oli jääkiekkoilija-arkkitehti Eero Saari (1928−2023). Sami Saaren sisko on squashin Suomen-mestari Marisanna Saari.
Alkuperäiseltä ammatiltaan Saari on suutari, jonka ammattitutkinnon hän suoritti 1982.
Do re mi (fa sol la ti), feat. Hosni Boudali -Do Re Mi (Forget about the Do and Think about Me)- (säv. & san. Earl King / sov. Sami Saari - Timo Kiiskinen - A. Alikoski - Hosni Boudali)
Sadepisaroita (säv. & san. Timo_Kiiskinen / sov. Sami Saari - Mitja Tuurala)
Rauha maassa (säv. Sami Saari / san. A. Alikoski - A. Kulku / sov. Sami Saari - Mitja Tuurala - Tommi Viksten)
Kaikki suuresta rakkaudesta (säv., san. & sov. Sami Saari)
Mä teen oikein (säv. & san. Tommi Viksten - A. Alikoski / sov. Tommi Viksten - Mitja Tuurala)
Vihreä absintti (säv. Sami Saari / san. Sami Saari - A. Alikoski / sov. Sami Saari - Kim Rantala - Mitja Tuurala - Tommi Viksten - Samuli Kosminen - Abdissa Assefa - Jukka Tuovinen)
Rakkautta tarvitaan (säv. Sami Saari / san. Sami Saari - Timo Kiiskinen / sov. Sami Saari - Aleksi Ahoniemi)
Tää on liikaa (säv. Sami Saari / san. Aki Sirkesalo / sov. Sami Saari - Kim Rantala - Mitja Tuurala - Tommi Viksten - Samuli Kosminen - Abdissa Assefa)
Valoa ja lämpöä (säv., san. & sov. Sami Saari)
Tuottajat: Sami Saari, Tommi Viksten ja Mitja Tuurala
Onnen kyyneleet (säv. / san. Timo Kiiskinen / sov. Sami Saari - Niklas Nylund)
Jokainen meistä (säv. / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Sami Pitkämö - Niklas Nylund)
Balsamia haavoille (säv. / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Mikko Paavola - Jukka Kiviniemi - Kim Rantala - Samuli Kosminen - Abdissa Assefa - Aleksi Ahoniemi - Mikko Koponen - Sami Pitkämö)
Kaksoiselämää (säv. / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Sami Pitkämö - Niklas Nylund)
Näkemiin (säv. Mikko Paavola / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Mikko Paavola - Niklas Nylund)
Humala (säv. / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Sami Pitkämö - Niklas Nylund)
Silmästä silmään -Signed, Sealed, Delivered, I'm Yours- (säv. / san. Stevie Wonder - Syreeta Wright - Lee Garrett - Lula Mae Hardaway / suom.san. Markku Salo / sov. Sami Saari - Mikko Paavola - Jukka Kiviniemi - Kim Rantala - Samuli Kosminen - Abdissa Assefa - Aleksi Ahoniemi - Mikko Koponen - Sami Pitkämö)
Nostalgiaa (säv. Aki Louhela / san. E. Ainesmaa - Sami Saari / sov. Sami Saari - Niklas Nylund)
Pienet hetket (säv. / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Sami Pitkämö)
Salaisuus (säv. / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Mikko Paavola - Jukka Kiviniemi - Kim Rantala - Samuli Kosminen - Abdissa Assefa - Aleksi Ahoniemi - Mikko Koponen - Sami Pitkämö - Niklas Nylund)
Älä mene (säv. / san. Sami Saari / sov. Sami Saari - Sami Pitkämö - Niklas Nylund)
Tuottaja: Niklas Nylund
Turisti (2002)
Aurinko (säv. / san. Sami Saari / sov. Sonics – Jarmo Saari)
Se on väärin (säv. / san. Sami Saari / sov. Jarmo Saari)
Naisen kanssa (säv. / san. / sov. Sami Saari)
Leijuvaa energiaa (säv. / san. Timo Kiiskinen / sov. Jarmo Saari)
Kristallipallo (säv. Sami Saari – V. Kuula / san. V. Kuula / sov. Teppo Mäkynen – Mikko Paavola)
Taivas saa odottaa (säv. Sami Saari – Mika Kuokkanen / san. Mika Kuokkanen / sov. Jarmo Saari – Sonics)
Zoomailen (säv. Sami Saari – Jarmo Saari – Mika Kuokkanen / san. Mika Kuokkanen / sov. Jarmo Saari – Aleksi Ahoniemi – Sonics)
Levotonta (säv. Mikko Paavola / san. Timo Kiiskinen / sov. Teppo Mäkynen – Mikko Paavola)
Turisti (säv. Sami Saari / san. Timo Kiiskinen / sov. Abdissa Assefa)
Raimunda tanssii (säv. / san. Sami Saari / sov. Jarmo Saari – Jukka Kiviniemi – Marko Timonen)
Sellainen poika -Wherever I Lay My Hat (That's My Home)-
Jos sä tahdot mä jään -If You Want Me to Stay-
Paras lääke -Diggin' on James Brown-
Valmistautukaa -People Get Ready-
Sami Saari ja Jazzpojat (2018)
Ahne ja pihi
Paperikuu
Miten tästä selvitään
Usko aina unelmiin
Kun sä oot noin fiksu
Tanssiaskeleet
Haluan laulaa
Emily
Helppo tai vaikee
Valehtele vaan
Ylpeä nuija
Maanantai
Lähteet
↑Uusitorppa, Aino-Kuutamo:”Lähdin syöksylaskuun”.Seura,17.6.2010, s. 25.
12Uusitorppa, Harri:Musiikki on soulmiehen turvapaikka.(60-vuotishaastattelu)Helsingin Sanomat,17.1.2022, s. B 12.Helsinki:Sanoma.ISSN0355-2047Artikkelin verkkoversio.Viitattu 17.1.2022.