Samir Lindfors

Samir Essam Lindfors (o.s. Abdelmeguid, s. 3. huhtikuuta 1995 Vihti) on suomalainen sirkustirehtööri, muusikko, esiintyjä ja yrittäjä. Hän tuli tunnetuksi vuonna 2009 osallistuttuaan Talent Suomi -ohjelmaan, jossa hän ylsi semifinaaliin. 19-vuotiaana hän perusti oman kiertävän sirkuksensa, Sirkus Tähden, ja nousi samalla todennäköisesti maailman nuorimmaksi sirkustirehtööriksi.

Lindfors on esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa ja toiminut sirkusammattilaisena sekä taikurina jo nuoresta iästä lähtien. Hän opiskeli musiikkia musiikkiopistossa sekä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin nuorisolinjalla. Hänen pääsoittiminaan ovat haitari ja piano.

Hänen perustamansa Sirkus Tähti on toiminut Suomessa useiden vuosien ajan ja työllistänyt esiintyjiä useista eri maista. Vuonna 2025 Lindfors laajensi toimintaansa kansainvälisesti ja perusti Circus Golden Star -nimisen sirkuksen Arizonaan, Yhdysvaltoihin. Sirkuksen ensi-ilta oli Yumassa 24. tammikuuta 2025.

Sosiaalisen median puolella Lindfors ylläpitää TikTok-tiliä @sirkustahti, jolla on yli 25 000 seuraajaa ja muutama satatuhatta katselukertaa. Hän julkaisee sisältöä sirkuselämästä, kiertueista ja esiintymisestä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Hän on naimisissa Frida Lindforsin kanssa. Pariskunta asuu sekä Suomessa että Yhdysvalloissa sirkustoiminnan olosuhteiden mukaan. Lindfors toimii sekä Sirkus Tähti Oy:n että Circus Golden Starin johdossa.

Lähteet