Sasha Alexander

Sasha Alexander
Sasha Alexander vuonna 2012.
Sasha Alexander vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt17. toukokuuta 1973 (ikä 53)
Los Angeles, Kalifornia
Ammatti näyttelijä
Puoliso Edoardo Ponti (2007-)
Lapset 2
Näyttelijä
Taiteilijanimet Suzana Drobnjakovic
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sasha Alexander (syntymänimeltään Suzana Drobnjakovic, s. 17. toukokuuta 1973 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja.

Lapsuus ja nuoruus

Alexanderilla on serbialaiset ja italialaiset sukujuuret. Hän aloitti näyttelemisen koulunsa näytelmissä seitsemännellä luokalla. Hän jatkoi näyttelemistä koko kouluajan läpi ja muutti New Yorkiin opiskellakseen näytelmissä. Alexander on opiskellut Etelä-Kalifornian yliopiston näyttelijäkoulussa.

Ura näyttelijänä

Sasha Alexander on esiintynyt useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Hän teki elokuvadebyyttinsä vuonna 1997, jolloin hän esiintyi kolmessa elokuvassa. Alexander tunnetaan parhaiten Caitlin "Kate" Toddin roolistaan televisiosarjassa NCIS Rikostutkijat, jossa hän näytteli vuosina 2003–2005. Vuosina 2010–2016 hän oli toisessa pääosassa kuolemansyyntutkijana nimeltä Maura Isles televisiosarjassa Rizzoli & Isles.

Filmografia

Yksityiselämä

Alexander on naimisissa Sophia Lorenin pojan, ohjaaja Edoardo Pontin kanssa. Heillä on kaksi lasta: toukokuussa 2006 syntynyt tytär ja joulukuussa 2010 syntynyt poika.

Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.