Seifertin pinta on solmuun tai solmukkoon liittyvä suunnattu pinta, jonka reuna on kyseinen solmu tai solmukko. Seifertin pintoja käytetään muun muassa solmuteoriassa ja niitä voidaan käyttää apuna Alexanderin polynomin määrittelyssä.
Suunnatun solmukon Seifertin pinta on kompakti, yhtenäinen ja suunnattu kaksiulotteinen monisto, joka on upotettu kolmiulotteiseen palloon ja jonka suunnattu reuna on . Toisin sanoen pinnalle pätee
Pinnan suuntaus määrää myös sen reunan suunnan. Seifertin pinta voi olla esimerkiksi kiekko tai monimutkaisempi pinta, jossa on kahvoja. Seifertin pinta ei yleensä ole yksikäsitteinen: samalla solmulla voi olla useita erilaisia Seifertin pintoja.
Jokaisella suunnatulla solmukolla on Seifertin pinta. Sellainen voidaan muodostaa solmukaavion avulla käyttämällä Seifertin menetelmää.

Seifertin menetelmässä suunnatusta solmukaaviosta rakennetaan pinta kolmessa vaiheessa.
Tuloksena on pinta, jonka reuna vastaa alkuperäistä solmukaaviota. Menetelmä säilyttää solmun kolmiulotteisen rakenteen ja tuottaa siten solmulle Seifertin pinnan.
Apilasolmun Seifertin pinta voidaan muodostaa sen solmukaaviosta. Kun kaavion risteykset oiotaan, saadaan kaksi Seifertin kierrosta. Kierrokset yhdistetään toisiinsa risteyksiä vastaavilla pintaosilla, jolloin muodostuu pinta, jonka reuna on apilasolmu.
Seifertin pinta on hyödyllinen apuväline Alexanderin polynomin tutkimuksessa. Kun solmun komplementista poistetaan Seifertin pintaa vastaava osa, voidaan muodostaa avaruuksia, joita liittämällä saadaan solmun komplementin ääretön syklinen peiteavaruus. Tämän peiteavaruuden homologiaa voidaan käyttää Alexanderin modulissa, josta Alexanderin polynomi määritellään.
Seifertin pintaa käytetään myös solmujen muiden topologisien ominaisuuksien tutkimisessa.