| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Senbere Teferi | |||
| Maa: | |||
| Naisten yleisurheilu | |||
| MM-kilpailut | |||
| Peking 2015 | 5 000 metriä | ||
| Maastojuoksun MM-kilpailut | |||
| Guiyang 2015 | joukkuekilpailu | ||
| Guiyang 2015 | henkilökohtainen | ||
| Kampala 2017 | joukkuekilpailu | ||
| Afrikan-mestaruuskilpailut | |||
| 2018|Asaba 2018 | 5 000 metriä | ||
Senbere Teferi (s. 3. toukokuuta 1995) on etiopialainen juoksija, joka kilpailee kestävyysjuoksussa ja keskimatkoilla. Hänen päämatkojaan olivat aiemmin 1 500 ja 5 000 metrin juoksu, nyttemmin 10 000 metriä ja puolimaraton.
Teferi saavutti hopeaa 5 000 metriltä vuoden 2015 MM-kilpailuista Pekingistä ajalla 14.44,07. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän oli samalla matkalla viides ja Lontoon MM-kilpailuissa 2017 neljäs. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui 10 000 metrillä kuudenneksi. Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän oli 5 000 metrillä niin ikään kuudes. Vuoden 2013 MM-kilpailuissa Moskovassa hän jäi 1 500 metrillä alkueriin.
Maastojuoksun MM-kilpailuista Teferi saavutti 2015 joukkuekultaa ja henkilökohtaista hopeaa. 2017 hän sai joukkuehopeaa ja oli henkilökohtaisessa kilpailussa kymmenes.
Teferi saavutti Afrikan-mestaruuskilpailuissa hopeaa 5 000 metrillä Asabassa 2018 ajalla 15.54,48. Hän paransi puolimaratonin Etiopian ennätystä kahdesti vuonna 2019: hän juoksi ajan 1.05.45 Ras Al Khaimahissa helmikuussa ja 1.05.32 Valenciassa marraskuussa.
Vuonna 2011 Teferi saavutti hopeaa 1 500 metriltä alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuista ja vuotta myöhemmin pronssia samalta matkalta alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista.
| Laji | Tulos | Paikka | Päivä |
|---|---|---|---|
| 1 500 metrin juoksu | 4.01,86 | Doha | 15. toukokuuta 2015 |
| 3 000 metrin juoksu | 8.32,49 | Ostrava | 8. syyskuuta 2018 |
| 5 000 metrin juoksu | 14.15,24 | Hengelo | 8. kesäkuuta 2021 |
| 10 000 metrin juoksu | 30.40,59 | Hengelo | 29. kesäkuuta 2016 |
| puolimaraton | 1.05.32 | Valencia | 27. lokakuuta 2019 |
| maraton | 2.19.21 | Berliini | 24. syyskuuta 2023 |
| Laji | Tulos | Paikka | Päivä |
|---|---|---|---|
| 1 500 metrin juoksu | 4.11,37 | Praha | 25. helmikuuta 2014 |
| 3 000 metrin juoksu | 8.46,84 | Birmingham | 21. helmikuuta 2015 |