

Sendagaya (jap. 千駄ヶ谷) on Tokion kaupunginosa Shibuyan erillisalueella. Se sijaitsee Shibuyan pohjoisosassa JR Higashi-Nihonin Yamanote-rautatielinjan itäpuolella ja ulottuu pohjoisessa suurelle Shinjukun rautatieasemalle. Kaupunginosa rajautuu kolmelta puolelta viheralueisiin: koillisessa Shinjuku-gyoenin puutarhaan, kaakossa Meiji-jingūn ulompaan puutarhaan ja lounaassa Meiji-jingūn pyhäkköön. Sendagayassa on muun muassa vauraita asuinalueita, suurlähetystöjä ja urheilutoimintoja, kuten Tokion urheiluhalli.
Sendagayan kaupunginosan pinta-ala on 1,17 neliökilometriä, ja se jakautuu kuuteen osa-alueeseen, jotka on numeroitu Sendagaya 1-chōme–Sendagaya 6-chōme. Niissä on yhteensä 11 158 asukasta (tammikuussa 2025). Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 9 500 asukasta neliökilometrillä.
Paikannimen Sendagaya alkuosa senda merkitsee kirjaimellisesti ’tuhat hevoslastillista’ ja viittaa paljouteen tai runsauteen. Tarinan mukaan Ōta Dōkan olisi nimennyt paikan ’tuhannen hevoslastillisen laaksoksi’ 1400-luvulla nähdessään, kuinka paljon siellä kasvoi riisiä. Toisen 1600-luvun alkupuolella muistiin kirjatun selityksen mukaan nimi syntyi, kun alueelta kerättiin hevoslasteittain olkea (kaya). 1640-luvulla paikannimi kirjoitettiinkin muodossa 千駄萱, missä kirjoitusmerkki 萱 viittaa olkeen. Nykyisessä muodossaan 千駄ヶ谷 (’tuhannen hevoslastillisen laakso’) nimi alettiin kirjoittaa vuosisadan loppupuolella.
Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla Sendagayassa oli sotilashallinnon (bakufu) ruutivarastoja.
Sendagaya sijaitsee Shinjukun ja Shibuyan aluekeskusten välissä Yamanote-linjan itäpuolella. Eteläpuolella on muodin ja nuorisokulttuurin keskuksena tunnettu Harajuku. Alueen maasto on kumpuilevaa. Sendagaya on pääosin tiheään rakennettu kaupunginosa, mutta koillisessa siihen kuuluu osa Shinjuku-gyoenin keisarillisesta puutarhasta, ja muuallakin se rajautuu viheralueisiin: lounaassa on Meiji-jingūn vehreä pyhäkköalue, kaakossa Meiji-jingūn ulompi puutarha ja Japanin kansallisstadion. Sendagayan naapurikaupunginosia ovat lännessä Yoyogi ja Yoyogi-Kamizonochō, etelässä Jingūmae, idässä Shinjukun erillisalueen Kasumigaokamachi, Daikyūchō ja Naitōmachi sekä pohjoisessa Shinjukun erillisalueen Shinjuku ja Nishi-Shinjuku.
Sendagayassa on vauraita asuinalueita, liiketoimintaa, urheilu- ja kulttuuritoimintoja ja suurlähetystöjä. Tärkeitä maamerkkejä ovat Tokion urheiluhalli alueen itäreunalla Japanin kansallisstadionin vieressä ja Japanin kansallinen nō-teatteri alueen keskiosassa. Korkeisiin rakennuksiin lukeutuu huomiota herättävä NTT Docomo Yoyogi Building -pilvenpiirtäjä Shinjukun suunnalla. Kaupunginosassa on myös historiallisia nähtävyyksiä, kuten Hato no mori Hachiman-jinjan šintolainen pyhäkkö ja Senju-inin buddhalainen temppeli, jonka hautausmaan alitse on rakennettu 1960-luvulla Sendagaya-tietunneli. Pohjoisessa Sendagayaan kuuluu osa suuresta Shinjukun rautatieasemasta ja asemaa ympäröivästä liikealueesta pilvenpiirtäjineen ja tavarataloineen.
Harajukun alueen läheisyyden ansiosta erityisesti Sendagaya 3-chōmen osa-alueella toimii monia paikallisia muotisuunnittelijoita ja vaateliikkeitä.
Pohjoisessa Sendagayan alue ulottuu Shinjukun rautatieaseman alueelle, jota palvelevat lukuisat rautatie- ja metrolinjat. Muita rautatieasemia ovat Yoyogin asema kaupunginosan luoteisrajalla ja Sendagayan asema kaupunginosan itäosassa. Yoyogin asemalla pysähtyvät Yamanote- ja Chūō–Sōbu-linjat, Sendagayan asemalla Chūō–Sōbu-linja. Molemmilta asemilta on vaihtoyhteys Toei-metron Ōedo-linjalle. Lisäksi kaupunginosan läpi kulkee pohjois–eteläsuunnassa Tōkyō metron Fukutoshin-linja, joka pysähtyy Kita-Sandōn asemalla.
Sendagayan läpi kulkee itä–länsisuuntainen Tokion pääkaupunkimoottoritien Shinjuku-linja eli linja nro. 4. Pääkatuja ovat moottoritien rinnalla kulkeva itä–länsisuuntainen Tokion metropolintie 414 ja sen kanssa risteävä pohjois–eteläsuuntainen Meiji-dōri.