Shar pei

Shar pei
Avaintiedot
Alkuperämaa  Kiina
Määrä Suomessa rekisteröity 1 044
Rodun syntyaika 206 eaa. - 220 jaa.
Alkuperäinen käyttö metsästys, vahti- ja taistelukoira
Nykyinen käyttö seurakoira
Elinikä keskimäärin 8 vuotta
Muita nimityksiä sharppi
FCI-luokitus ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat
alaryhmä 2.1 Mastiffityyppiset molossikoirat
#309
Ulkonäkö
Paino 20–27 kg
Säkäkorkeus 45–50 cm
Väritys kaikki yksiväriset paitsi valkoinen sallitaan

Shar pei (kiin.: 沙皮; pinyin: shā pí) on vanha kiinalainen koirarotu, joka kuuluu FCI-roturyhmään 2. Lähteestä riippuen eri tyyppejä on joko kaksi tai kolme: traditional type (toisinaan sama kuin bone mouth), bone mouth ja meat mouth. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi shar pein pentuja muutamia kymmeniä vuosittain.

Ulkonäkö

Shar pei on keskikokoinen koira: sen säkäkorkeus on 44–51 cm. Sen erityispiirteisiin lukeutuvat otsan ja selän nahkarypyt sekä lyhyt, karkea karvapeite. Rotu on ulkomuodoltaan neliömäinen ja tiivis. Pää on melko suuri; otsan ja poskien poimut jatkuvat suoraan kaulapusseihin asti. Kallo on lyhyehkö, silmät ovat pienet, mantelinmuotoiset ja syvällä kallossa. Kuono ei kapene kärkeä kohden vaan on koko matkaltaan leveä, ja antaa yhdessä pienten, kallon myötäisesti taittuneiden korvien kanssa koiralle virtahepomaisen ilmeen. Korvat ovat pienet, paksut, kolmiomaiset ja päänmyötäiset. Pystyt korvat luokitellaan hylkääväksi virheeksi. Shar pein kieli ja kaikki limakalvot ovat sinertävän mustat. Haalistustekijää kantavilla (laimennusvärisillä) koirilla kieli on vaaleanvioletti. Häntä on tyvestä melko paksu ja ohenee kärkeä kohti.

Ihopoimuja tulisi olla vain päässä, kaulassa, etuselässä, hännäntyvessä ja mahdollisesti kintereessä. Poimuisuus vaihtelee koirien välillä. Alkuperäinen muunnos bone mouth ei ole yhtä poimuttunut kuin myöhemmin jalostettu meat mouth. Suurin osa kannasta on meat mouth- tyyppiä, jolla on massiivisempi pää kuin bone mouth -tyypillä. Rodun karvanlaatuja on kaksi: lyhytkarvainen horse coat ja pidempi brush coat. Näistä ensiksi mainittu on alkuperäinen, ja jälkimmäinen on tulosta länsimaisen tyypin jalostamisesta. On olemassa myös vielä pidempikarvainen, ns. bear coat, mutta se on rotumääritelmän mukaan virheellinen.

Kaikki yksiväriset värit valkoista lukuun ottamatta ovat hyväksyttyjä; yleisin on fawn. Häntä ja reisien takaosa ovat usein vaaleammat. Tummempi sävy selässä ja korvissa on sallittu.

Meat mouth

Bone mouth

Brush coat

Bear coat

Luonne ja käyttäytyminen

Shar pei on omistajiinsa kiintyvä koirarotu. Rotu ei välttämättä välitä vieraista ihmisistä tai suhtautuu näihin pidättyvästi. Shar peita voidaan pitää myös suhteellisen itsepäinen koirarotuna ja joillakin yksilöillä on vahva taisteluvietti, joten kaikki rodun edustajat eivät tule toimeen muiden koirien kanssa. Luonteen ongelmista keskeisimmät ovat eroahdistus ja arkuus, joista tulisi pyrkiä rodussa eroon. Tähän auttavat mm. rotuyhdistyksen kyselyihin osallistuminen ja luonnetestit.

Alkuperä

Shar pei venäläisessä postimerkissä.
Matgo Law, joka vei rodun Yhdysvaltoihin.

Shar pein uskotaan syntyneen Han-dynastian aikaan (206 eaa. - 220 jaa.) Dai Lekin kaupungissa (nykyinen Dali), Etelä-Kiinassa sijaitsevassa Kuangtungin maakunnassa. Sitä esiintyi alun alkaen kuitenkin maan kaikissa eteläisissä maakunnissa, minne se sopeutui mainiosti lyhyen karvapeitteensä ja tummapigmenttisen ihonsa (ominaisuus, joka nykyisin puuttuu laimennusvärisiltä yksilöiltä) ansiosta. Nykyisin myös tieteellinen tutkimus todistaa rodun muinaisen alkuperän, tukien väitettä syntyajan ajoittumisesta suurin piirtein ajan laskun alkuun. Sen kantarotu oli tang dog, ja sitä voidaan tavallaan edelleen pitää tämän muunnoksena. Shar pei oli alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan hyvin monipuolinen: kiinalaiset talonpojat käyttivät sitä metsästys- ja vahtikoirana, minkä jälkeen sitä jalostettiin myös koiratappeluita varten.

Valtaosa rodun historiaa koskevasta tiedosta on saatu vuonna 1900 syntyneeltä Huang ZhaoTao'lta, joka oppi siitä kansanperinteen kautta. Hän toimi oppi-isänä monelle nykypäivän kokeneelle vanhan sukupolven kasvattajalle. Myös Zhao Qi lukeutui merkittävien pioneerien joukkoon Kiinassa, ja häntä arvostettiin sekä Guangdongissa että Hongkongissa.

Ennen kuin Britannian hallitus otti Hongkongin haltuunsa vuonna 1899, kaupungin maalaismaiset laita-alueet kuuluivat vielä Guangdongin maakuntaan, ja aina siihen asti rotu oli säilynyt puhtaana koska jalostukseen oli ollut saatavissa ainoastaan paikallisia alkukantaisia koiria. Tuohon aikaan ei vielä tunnettu alkukantaisten kiinalaisten koiratyyppien puhdasrotuisen jalostuksen käsitettä, vaan shar pei määriteltiin ainoastaan sen lyhyen, karhean karvapeitteen perusteella. Muilta osin se oli samanlainen alkukantainen, hoikkarakenteinen koira kuin suurin osa muistakin eteläkiinalaisista paikallisroduista. Esimerkiksi ihon poimuisuus ei vielä silloin ollut pelkästään sille tyypillinen piirre, vaan tätä ominaisuutta esiintyi myös muilla kiinalaisilla roduilla, kuten sichuanilaisella koiralla.

Britannian vuokrattua Hongkongin itselleen shar pei kuitenkin jakautui maantieteellisesti kahteen toisistaan erilliseen populaatioon, kiinalaiseen ja hongkongilaiseen. Englantilaisten vaikutuksen vuoksi eurooppalaisia rotuja alkoi saapua Hongkongiin yhä enenevässä määrin. Ennen 1960-luvun puoliväliä shar pei toimi alueella lähinnä taistelukoirana, minkä vuoksi sitä risteytettiin mahdollisimman aggressiivisten koirien kanssa, ja myös ulkomaalaisia rotuja käytettiin. Alkuperäiseen populaatioon risteytettiin muun muassa tavallista pidempikarvaista tang dogia, chow chowta, mastiffia, bulldoggia ja bullterrieriä (tai pitbullia). Täten taistelukoiraristeytykset olivat varhaisten hongkongilaisten kasvattajien kantayksilöitä. Kun shar pei esiteltiin ensimmäistä kertaa länsimaissa vuonna 1968, se tunnettiinkin ”kiinalaisena taistelukoirana”.

Vielä 1960-1970-luvuille asti Kiinassa Hongkongin ulkopuolella shar pei'tä esiintyi kaikissa maan eteläisissä maakunnissa - erityisesti Koillis-Yunnanissa ja Etelä-Guangdongissa. Aivan kuten Hongkongissa, myöskään Guangdongissa ei enää tuohon aikaan ollut juurikaan jäljellä puhdasrotuista populaatiota. Vaikka Kiinassa jalostuksen päämäärä oli metsästys- ja vartiointiominaisuuksissa, sielläkin koiria risteytettiin muiden, yleensä paikallisten rotujen, kanssa. Myös siellä harrastettiin lisäksi koiratappeluita, mutta ulkomaalaisia rotuja ei ollut saatavilla jalostukseen. Koska käytetyt rodut olivat täysin erilaisia kuin Hongkongissa, alueiden tyypit erosivat selvästi toisistaan sekä ulkoisesti että perimältään.

Sekä Hongkongissa että muualla Kiinassa oli kuitenkin jo 1960-1970-luvuilla kasvattajia, jotka panostivat puhdasrotuisuuteen suojellakseen rotua. He käyttivät kuitenkin tyystin eri kantakoiria kuin risteytysten kasvattajat. 1960-luvulla Hongkongissa alkoivat ensimmäiset yritykset jalostaa shar pei takaisin entisenlaiseksi, mutta varsinkin alueen vaikea taloudellinen tilanne ja jalostusyksilöiden hankala saatavuus vaikeuttivat tehtävää. Lisäksi alkuperäinen alkukantainen tyyppi oli käytännössä lähes kadonnut Hongkongista, eikä Kiinaan ollut helppo matkustaa. Tämän vuoksi alueen ensimmäiset takaisinjalostusyritykset pohjautuivat hongkongilaisiin ja macaolaisiin katukoiriin sekä koiratappeluihin käytettyihin yksilöihin. Vuonna 1975 hongkongilaiset kasvattajat alkoivat etsiä sopivia yksilöitä rodun syntykaupungista Dalista, ja vuonna 1976 yksi heistä matkusti sinne. Tämä ei kuitenkaan johtanut vielä tuolloin merkittävään kiinalaisten koirien maahantuontiin, vaan kyse oli lähinnä yksittäisistä yksilöistä.

Rotua uhkasi sukupuutto 1970-luvulla, ja Guinnessin ennätysten kirja mainitsi sen tuolloin yhtenä maailman harvinaisimmista koiraroduista. Samalla vuosikymmenellä herra Matgo Law vei hongkongilaisten tekemistä taistelukoiraristeytyksistä syntyneitä jälkeläisiä Yhdysvaltoihin ja pyysi siellä paikallisten koiraharrastajien apua shar pei'n pelastamiseksi. Hän onnistui herättämään ihmisten kiinnostuksen rotua kohtaan, ja sen ansiosta maahan tuotiin lisää - joskin rajoitettu määrä - rodunedustajia. Sieltä se lähti hiljalleen leviämään Eurooppaan ja myös muualle maailmaan. Nykyinen populaatio Kiinan ulkopuolella perustuu vielä tänäkin päivänä lähinnä ensimmäisiin Yhdysvaltoihin vietyihin yksilöihin.

Vuonna 1968 Hong Kongin Kennelklubi tunnusti shar pei'n virallisesti rotuna ja aloitti sen rekisteröinnit. Vuonna 1974 Yhdysvalloissa perustettiin paikallinen rotuyhdistys, ja vuonna 1992 American Kennel Club (AKC) sijoitti rodun Non Sporting -ryhmään. Vuonna 1994 Hong Kongin Kennelklubi laati ensimmäisen virallisen FCI-rotumääritelmän, mutta vuonna 1999 FCI muutti rotumääritelmää, jonka uusi versio pohjautui AKC:n rotumääritelmään eli amerikkalaiseen näkemykseen rodusta.

Etymologia

Alueesta riippuen rodulla tunnettiin alun perin kaksi eri nimitystä: shā pí gǒu (沙皮狗) ja téng gǒu (藤狗). Shā pí merkitsee kirjaimellisesti ”hiekkanahkaa” ja vapaammin kääntäen ”karkeaa hiekkaturkkia”, mikä viittaa erittäin lyhyeeseen, karheaan ja pystyyn (harjaksiseen) karvapeitteeseen. Téng puolestaan tarkoittaa ”viiniköynnöstä”, mikä johtuu ketterästä ja hoikasta rakenteesta. Gǒu kääntyy suomen kielellä ”koiraksi”.

Traditional shar pei

Ns. traditional shar pei, traditional bone mouth tai dali shar pei viittaa kiinalaiseen alkuperäistyyppiin. Toisinaan sen katsotaan olevan ulkomuodoltaan vielä alkuperäisempi kuin (länsimainen) bone mouth, joka olisi pikemminkin sen ja meat mouth'n välimuoto. Joidenkin mielestä on olemassa ainoastaan bone mouth (alkuperäistyyppi) ja meat mouth (moderni tyyppi), ja tällöin ”traditional shar pei” olisi pelkkä markkinointitermi.

Alkuperäinen vastaan moderni

Kommunismin tullessa valtaan Kiinassa Mao Zedong määräsi kaikki koirat tapettaviksi, jolloin alkuperäisten shar pei'den omistajat piilottivat koiriaan maaseudulle ja villintyneet yksilöt puolestaan vetäytyivät metsien suojaan turvaan. Maanviljelijät eivät halunneet luovuttaa arvokkaita työeläimiään pois - eivätkä varsinkaan ”vierasmaalaisten käsiin”. Tämän vuoksi Yhdysvaltoihin ”rodun pelastamiseksi” saatettiin lähettää vain harvoja löydettyjä yksilöitä, jotka kuten aiemmin todettu olivat taustaltaan sekarotuisia. Sen sijaan hengissä selvineet puhdasrotuiset rodunedustajat jäivät Kiinaan, jossa muutamat kyläläiset ja pitkäikaiset kasvattajat jatkoivat niiden kasvattamista piilossa.

Tyyppinä meat mouth syntyi alun perin jo 1960-luvun Hongkongissa siellä tehtyjen taistelukoiraristeytysten pohjalta. Vaikka tyyppi oli siellä erityisen suosittu, se levisi myös muualle Kiinaan. Toisten lähteiden mukaan meat mouth olisi saanut alkunsa, kun osa kasvattajista risteytti koiriaan chow chow'n kanssa lisätäkseen viehättävää, uusiin pennunostajiin vetoavaa ulkonäköä. Kuitenkaan vielä tuolloin ei tunnettu termiä meat mouth, vaan se on syntynyt vasta hypertyypin yleistyttyä länsimaissa. Myöskään termiä bone mouth ei ollut olemassa ennen termiä meat mouth - sitä ennen kaikki koirat olivat shar pei'tä.

Sukupuuton uhatessa rotua 1970-luvulla ainoastaan Dalissa ja sen lähiympäristössä onnistuttiin säilyttämään hieman laajempi, alkukantainen alkuperäistyyppinen populaatio. Tämän vuoksi alkuperäistyyppiä kutsutaan toisinaan ja varsinkin Kiinassa nimellä ”dali shar pei”. Tyypin selviytyminen johtui lähinnä siitä, että paikalliset kasvattajat olivat riippuvaisia sen metsästyskoirana tuomista ansioista. Maon hallituksen määräämä lemmikkien luksusvero ei myöskään vaikuttanut Dalin maaseudulla käytettyihin työkoiriin.

Siinä missä Kiinassa tieto shar pei'n jalostamisesta kulki suullisesti isältä pojalle, amerikkalaiset rodun pioneerit eivät tunteneet oikeanlaista rotutyyppiä eivätkä välttämättä tienneet rodusta muutenkaan juuri mitään. Tämän vuoksi heidän jalostusvalintojaan ohjasivat käytännössä pennunostajien vaatimukset, ja he päätyivät ”kokeilemaan” mihin suuntaan uusi, eksoottinen rotu muovautuisi. Amerikkalaiset pennunostajat alkoivat suosia ”virtahevon kuonoa” (tyvestä kirsuun asti yhtä leveä, täysin kapenematon kuono), suurempia poskia, runsaampia poimuja ja löysempää nahkaa. Näin rodulle alun perin tyypilliset alkukantaiset piirteet katosivat kokonaan länsimaissa.

Alkuperäistyyppi oli huomattavasti primitiivisempi (alkukantaisempi) ja erosi modernista mm. yleisen rakenteen, luuston, karvapeitteen ja luonteen osalta. Meat mouth oli selkeästi poimuttuneempi ja "lihaisampi" (mm. pehmeä ja paksu kuono) ja usein jo sen ulkomuodosta pystyi päättelemään sen olevan sairas. Vasta vuoden 1999 uusi, AKC:n rotumääritelmään perustuva FCI-rotumääritelmä sisälsi määritelmät kookkaasta päästä ja ”virtahevon” kuonosta, jotka olivat tyypillisempiä meat mouth'lle. Myöskään sininen väri ei kuulunut alkuperäisen, perinteisen shar pei'n rotumääritelmään, ja sen sanotaankin tulleen rotuun Yhdysvalloissa sinisen tanskandoggin kanssa tapahtuneen vahinkopentueen kautta. Lisäksi myös Hongkongissa jalostettiin uusia värejä, nekin risteytysten kautta, jotta rotu kiehtoisi ihmisisiä varsinkin länsimaissa.

1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla hongkongilaiset shar pei -kasvattajat alkoivat saada pentukyselyitä ulkomailta, jolloin myös he alkoivat kasvattaa modernia tyyppiä ulkomaiden markkinoita varten. Kun Yhdysvalloissa ja Euroopassa alkoi olla 1980-luvun lopulla riittävästi omia kasvattajia, kysyntä hongkongilaisiin yksilöihin hiipui. Tästä johtuen osa paikallisista kasvattajista palasi tukemaan alkuperäistyypin palauttamista ja vakiinnuttamista. Osa kuitenkin suuntasi katseensa uusille markkinoille - Kiinaan - johon olisi pian helpompi viedä myös meat mouth'eja, sillä Britannian vuokraussopimus Hongkongista oli päättymässä ja alue palaamassa osaksi alkuperäistä emämaataan.

Kun vuonna 1989 hongkongilaiset harrastajat toivat meat mouth -tyypin Daliin ja alkoivat tukea sen jalostusta, osa kiinalaisista kasvattajista huolestui. He perustivat Dali Shar Pei Club'n 1990-luvun alussa, tuolloin vielä nimellä Dali Shar Pei Dog Technology Research Association, suojellakseen alkuperäistä tyyppiä. Vuonna 1995 järjestettiin ensimmäinen Dali Shar Pei Cultural Festival and Shar Pei Dog Show. Hongkongin palattua Kiinan alaisuuteen sikäläiset harrastajat saivat kuitenkin enemmän vaikutusvaltaa alueella, minkä seurauksena moderni tyyppi yleistyi, ja vuonna 1997 Dali Shar Pei Club yhdistyi hongkongilaisen järjestön kanssa. Meat mouth'ia alettiin mainostetaa lehdissä, tv:ssä ja radiossa eri puolilla maata "oikeana tyyppinä".

1990-luvulla alkanut meat mouth'n suosio ja tyyppien välinen risteyttäminen on harvinaistanut alkuperäistyyppiä huomattavasti jopa kotimaassaan. Osa hongkongilaisista shar pei -harrastajista on uskonut jopa, että perinteinen tyyppi olisi kuollut sukupuuttoon, ja osassa Kiinaa tämä pitääkin paikkansa. Onneksi kuitenkin Guangdongissa kourallinen asialleen omistautuneita kasvattajia on panostanut alkuperäistyypin suojeluun ja säilyttämiseen, välttäen tyyppien sekoittumista keskenään. Vuonna 2023 vain yksi tai kaksi vanhemman polven kasvattajaa yhä jatkoi kasvatustyötä, ja nykyinen populaatio on uhanlainen. Vuonna 2023 alkuperäistyyppiä arvioitiin olevan jäljellä vain 200 yksilöä, joista suurin osa edelleen Etelä-Guangdongin alueella.

Myös Dali Shar Pei Club on jälleen alkanut työskennellä ennen kaikkea alkuperäisen tyypin eteen, ja mm. rotumääritelmää on alettu päivittää. Vuonna 2019 se sai haettua ”dali shar pei”'lle Dalin kaupungin aineettoman kulttuuriperinnön arvon. Suunnitteilla on myös anoa lupaa rakentaa Shar Pei Conservation Park, jonka avulla alkuperäistyyppiä voi suojella turvatulla alueella ja sen suosiota voi kasvattaa. Vuonna 2023 järjestöllä oli 85 jäsentä, pääasiassa Kiinasta, Hongkongista ja Macaolta. Jäsenet osallistuvat mm. koiranäyttelyihin ja tv-haastatteluihin, jotta alkuperäistyyppi saisi enemmän tunnettavuutta.

Hong Kong Kennelklubin rotumääritelmä

Seuraavat kohdat perustuvat alkuperäiseen Hong Kongin Kennelklubin rotumääritelmään, ja niitä noudatetaan yhä traditional shar pei'n jalostuksessa.

Yleisvaikutelma antaa kuvan vahvasta, tiivisrakenteisesta, ketterästä ja aktiivisesta koirasta. Pää on pullokurpitsan muotoinen - kiinaksi wu lo tau. Kallo on tyvestä suuri ja pyöreä, otsan kohdalta leveä ja litteä. Otsan poimut ovat ilmeiset, joskaan ne eivät saa ärsyttää silmiä. Kallo ja kuono ovat keskenään lähes yhtä pitkät. Otsapenger on kohtalainen. Kohtuullisen pitkä kuono on tyvestä leveä, mutta kapenee hieman kärkeä kohti. Kirsu on suuri ja leveä; yleensä väriltään musta, mutta vaaleampi sallitaan vaaleammilla yksilöillä. Leuat ovat vahvat ja purenta täydellinen leikkaava purenta. Ylhäältä katsottuna suu on joko syöksytorven (”kattotiilisuu”) tai rupikonnan suun (”rupikonnasuu”; leveät leuat) muotoinen. Liian kookas suu ja liian pehmeät huulet ovat virheitä. Ikenet ja kieli ovat yleensä sinertävän mustat, mutta laikukkaat tai vaaleanpunaiset sallitaan vaaleammilla yksilöillä (kerma, vaalea-fawn).

Keskikokoiset silmät ovat mantelinmuotoiset; sävyltään mahdollisimman tummat, vaaleiden sävyjen ollessa epätoivottavat. Ympäröivä iho, karva tai poimut eivät saa ärsyttää silmiä eivätkä silmäluomia, eikä silmäluomi saa kääntyä sisäänpäin (”entropion”). Kauas toisistaan asettuneet korvat ovat pienet, paksut ja kolmionmuotoiset; hieman kärjistään pyöristyneet, kalloa vasten taittuneet ja kärjet silmiä kohden suunnatut. Myös pystyt korvat sallitaan, joskaan ne eivät ole yhtä toivotut.

Niska on vahva ja lihaksikas; kurkun alueella on hieman löysää nahkaa, mutta ei liiallisissa määrin. Rungonpituus rintalastasta takapuoleen vastaa melko lailla säkäkorkeutta. Nartuilla voi olla hieman uroksia pidempi runko. Rintakehä on syvä ja leveä. Sään kohdalla on vähäinen poimu, mutta liiallinen iho rungossa on erittäin epätoivottavaa. Selkä on suora ja hyvin vahva; selkäranka erittäin vahva. Häntä on luja ja kevyesti lonkan yli asettunut; roikkuva häntä on vakava virhe. Muutama erityyppinen häntä sallitaan: tuplarengas ja kihara ovat yleisimmät. Eturaajat ovat kohtuullisen pitkät, hieman rungon syvyyttä pidemmät; lavat lihaksikkaat ja kaltevat; välikämmenet vahvat, joustavat ja hieman vinot. Takaraajat ovat vahvat ja lihaksikkaat; kulmaukset kohtuulliset; kinteret hyvin laskeutuneet. Käpälät ovat kohtuullisen kokoiset ja tiiviit.

Iho on karhea ja kova. Pennulla on kireitä poimuja rungon alueella, mutta aikuisella selkeitä poimuja ei tule esiintyä muualla kuin otsassa ja sään kohdalla. Karvapeite on lyhyt (korkeintaan 2,5 cm pitkä), harjaksinen, kova ja mahdollisimman suora; yksinkertainen ilman alusvillaa. Väritys on yleensä fawn, punainen, ruskea, ruosteenmusta, sinimusta tai musta; myös kerma sallitaan, mutta se on epätoivottu. Säkäkorkeus vaihtelee 48-58,5 cm ja paino 18-29,5 kg välillä. Pienempi koko ei ole vakava virhe.

Miniature Shar-Pei

Rodun saavuttua Pohjois-Amerikkaan 1970-luvulla siitä tuli haluttu eksoottinen lemmikki. Yhdysvalloissa osa kasvattajista alkoi jalostaa rotua pienemmäksi, jotta se sopeutuisi helpommin kaupunkiympäristöön ja jotta voimakkaasti ryppyinen nahka säilyisi koiralla läpi sen elämän (tavallisilla shar peilla rypytys vähenee huomattavasti pennun kasvaessa). Tämä uusi muunnos on tunnettu myös nimillä Mini Pei ja Min Pei. Sen maksimisäkäkorkeus on 40 cm. Vaikka tavallisen shar pein kasvattajat vastustavatkin kääpiöversiota, on sen kasvatus silti jatkunut.

Ori-Pei

1970-luvulla shar pei -kasvattaja Aaron Silver huolestui rodun terveysongelmista, mm. iho-ongelmista. Parantaakseen tilannetta hän risteytti kääpiökokoisia shar peita (aiemmin mainittu Miniature Shar Pei) mopsien kanssa. Hänen onnistui täten kehittää aiempaa pienikokoisempi koira, joka vaikutti olevan myös terveempi. Muutama muu kasvattaja liittyi mukaan projektiin auttaakseen tämän uuden muunnoksen vakiinnuttamista. Ori-pei tunnetaan älykkäänä ja eloisana. Se on vain 31–38 cm korkea. Aivan kuten tavallisellakin shar peilla, myös tällä muunnoksella karvatyyppejä on kaksi: horse coat ja brush coat. Tyypillinen väritys on fawn (keltainen tai punainen), mutta muitakin värejä ja myös monivärisiä esiintyy. Aikuinen ori-pei muistuttaa ulkoisesti 6 kuukautta vanhaa tavallista shar peita. Nimitys on lyhenne sanasta Oriental Shar Pei.

Rotu Suomessa

Suomen ensimmäinen yksilö oli fawn uros May-Lings Bing-Wang, joka oli syntynyt Sveitsissä vuonna 1981 ja rekisteröity Suomen Kennelliittoon vuonna 1982. Se polveutui suoraan Yhdysvaltojen rotuyhdistyksen ensimmäisestä rekisteröidystä koirasta, Down-Homes China Souel'sta. Suomessa shar pei'n tuominen maahan kiellettiin myöhemmin vuoteen 1997 asti, koska maa- ja metsätalousministeriö katsoi sen terveystilanteen liian heikoksi. EU:hun liittyminen auttoi tuontikiellon purkamisessa, ja rekisteröinnit alkoivat uudelleen. Sen jälkeen uusia yksilöitä alettiin tuoda mm. Virosta ja Venäjältä. Vuonna 1997 syntyi Suomen ensimmäinen pentue.

2000-luvun alussa alkoi laajempi kasvatustoiminta, joka perustui ensin vain muutamaan eri yksilöön ja myös uusintayhdistelmät olivat tavallisia. Tämän vuoksi geenipooli oli alussa erittäin suppea, mutta 2000-luvun puolivälissä uudet tuonnit ja monipuolisemmat yhdistelmät helpottivat tilannetta jonkin verran. Aina 2000-luvun lopulle asti rekisterimäärät kasvoivat tasaisesti, mutta sen jälkeen ne kääntyivät laskuun.

Alussa rodun parissa oli useita sellaisia kasvattajia, jotka teettivät vain yhden tai muutaman pentueen. Tämän vuoksi pitkäjänteinen kasvatustyö puuttui ensi alkuun kokonaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana (vuodesta 2023 laskien) pentueita on rekisteröity 33 eri kennelnimelle, joista vain viiden alle on kasvatettu vähintään 10 eri pentuetta. Vuonna 2023 näistä ainoastaan kolme kasvattajaa oli edelleen aktiivisesti mukana rodun jalostuksessa.

Terveys

Rodun keskimääräinen elinikä on vain noin kahdeksan vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet sekä immunologiset sairaudet. Shar pein tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muun muassa patellaluksaatio, eturistisidevauriot, muutamat silmäsairaudet, SPAID, amyloidoosi, erilaiset iho-ongelmat, atopia ja brakykefaalinen oireyhtymä.

Eriasteista patellaluksaatiota esiintyy noin 8 %:lla rodun edustajista, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 tutkittuja shar peita. Patellaluksaatio saattaa vaatia leikkaushoitoa. Kun polven eturistiside repeää, reisiluu alkaa liukua normaalia enemmän taaksepäin sääriluun nivelpintaa vasten. Tämä johtaa nopeasti tulehdukseen polvessa ja altistaa nivelrikon kehittymiselle. Shar peilla esiintyy jonkun verran ristisidevaurioita.

Ihopoimut pään alueella altistavat silmäluomien virheasennoille. Ihopoimut myös tulehtuvat herkästi.

SPAID (Shar Pei Autoinflammatory Disease) on perinnöllinen oireyhtymä, jonka takana on sama geenimutaatio, joka aiheuttaa rodulle tyypillisen poimuisen ihon. SPAID:in oireina ovat jaksoittain toistuva kuume (FSF) ja tulehdukset. FSF tunnetaan myös nimellä kinnerkuume, koska siihen liittyy välillä turvotusta kinteteissä. Tulehdukset taas voivat tulla esimerkiksi niveliin, iholle tai korviin. Kroonisten tulehdusjaksojen myötä kehoon kerääntyy tulehdusproteiineja, mikä saa aikaan munuaisten vahingoittumisen riskin, jota kutsutaan amyloidoosiksi. SPAID:in aihuettavia geenejä on tunnistettu ja sairauteen on kehitetty kaupallinen riskitesti. Se tunnistaa koirat, joilla on suurin riski sairastua.

Rodun poimuinen iho on altis erilaisille tulehduksille. Rodulla esiintyy myös allergioita ja atopiaa. Molemmissa elimistön puolustusmekanismi reagoi normaalista poikkeavalla tavalla tavallisiin, useimmiten vaarattomiin asioihin (allergeeni). Atopia ja ruoka-aineyliherkkyys ovat elinikäisiä vaivoja, jotka ovat usein kontrolloitavissa, mutta eivät parannettavissa. Oireina ovat usein ihon kutina ja punoitus ja usein koira nuolee tai raapii kutisevia alueita. Korvatulehdukset ovat yleisiä atopiasta kärsivillä koirilla sekä myös tassujen ihotulehduksia voi esiintyä. Rodulla esiintyy myös ihomusinoosia ja hyaluronaasia.

Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy erityisesti ylimääräisiä ripsiä ja niiden virheasentoja (distichiasis ja trichiasis) ja silmäluomien kiertymistä sisään ja ulospäin. Ihopoimut pään alueella altistavat silmäluomien virheasennoille. Silmäluomien virheasennot voivat aiheuttaa ihon ja silmäripsien osumista silmään, mistä voi seurata sarveiskalvon nenänpuoleisen kulman pigmentoituminen. Silmäluomien virheasentoja on mahdollista korjata kirurgisesti. Shar pein PEVISA-ohjelmassa on pakollinen polvilausunto, SPAID-geenitesti ja silmälausunto.

Shar pei lasketaan brakykefaaliseksi koiraroduiksi. Se voi aiheuttaa hengittämisen ongelmia. Lyhytkuonoisuus aiheuttaa myös heikentynyttä kykyä säädellä kehon lämpötilaa, joka taas voi näkyä huonona rasituksen sietona kuumalla säällä tai kehon ylikuumenemisena.

Shar peillä on keskimääräistä koirarotua suurempi alttius sekä mastsolukasvaimille että melanoomalle. Mastsolukasvain on koirien yleisin pahanlaatuinen ihosyöpä, joka saa alkunsa elimistön immuunipuolustukseen osallistuvista syöttösoluista. Koiralla melanooma esiintyy useinmiten suun alueella, karvallisella iholla, varpaissa tai silmissä.

Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Shar peit ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Shar pein jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 24 %.

Rodun jalostuspopulaatio on kuitenkin suppea, mikä johtuu siitä että jalostukseen käytetään usein samansukuisia koiria ja uusintayhdistelmiä tehdään usein. Jotta geenipoolin monimuotoisuus ei entisestään vähenisi, uusintayhdistelmiä tulisi jatkossa välttää.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 25.4.2020)
  2. 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
  3. 1 2 3 4 5 Rotumääritelmä (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 24.4.2026.
  4. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
  5. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 Uusi jalostuksen tavoiteohjelma: Shar pei 2023-2027 (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 7.7.2026.
  6. 1 2 Shar Pei rotuna Suomen sharpeiharrastajat. Viitattu 27.4.2026.
  7. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 Lindberg, Sandra. History. The Chinese Shar Pei, 30.10.2022. Haettu 8.7.2026.
  8. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Lindberg, Sandra. What is a real traditional Shar Pei? The Chinese Shar Pei, 2.6.2022. Haettu 8.7.2026.
  9. ↑ 狗: Chinese. Wiktionary. Haettu 8.7.2026.
  10. 1 2 3 4 5 Lindberg, Sandra. Interview with Cao Yujian. The Chinese Shar Pei, 2.2.2023. Haettu 8.7.2026.
  11. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Traditional Shar-Pei Standard. Kynon Melathron. Haettu 8.7.2026.
  12. 1 2 3 4 5 6 Lindberg, Sandra. Bonemouth Shar Pei. The Chinese Shar Pei, 5.9.2022. Haettu 8.7.2026.
  13. 1 2 Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 563-565. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
  14. 1 2 May-Ling's Bing-Wang. KoiraNet-Jalostustietojärjestelmä. Haettu 7.7.2026.
  15. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: patellaluksaatiotilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
  16. ↑ Katariina Mäki: Polven eturistisidevaurio on perinnöllinen sairaus Genetiikkaa eläinten terveydeksi. 22.1.2022. Viitattu 23.4.2026.
  17. ↑ Karolina Engdahl, Ulf Emanuelson, Odd Höglund, Annika Bergström, Jeanette Hanson: The epidemiology of cruciate ligament rupture in an insured Swedish dog population. Scientific Reports, 5.5.2021, 11. vsk, nro 1, s. 9546. doi:10.1038/s41598-021-88876-3 ISSN 2045-2322 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  18. ↑ Shar pein autoinflammatorinen oireyhtymä (SPAID) 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 27.4.2026.
  19. ↑ Dan G. O’NeillI, Dara Rowe, Dave C. Brodbelt, Camilla Pegram, Anke Hendricks: Ironing out the wrinkles and folds in the epidemiology of skin fold dermatitis in dog breeds in the UK. Scientific Reports, 6.7.2022, 12. vsk, nro 1, s. 10553. doi:10.1038/s41598-022-14483-5 ISSN 2045-2322 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  20. ↑ Nina Mahlanen: Koiran atopia 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
  21. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: silmätutkimustilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
  22. ↑ Pevisa ja rotukohtaiset erityisehdot (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 2.4.2026.
  23. ↑ PEVISA ja rotukohtaiset erityisehdot 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
  24. ↑ Brakykefaalinen oireyhtymä (BOAS) 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 27.4.2026.
  25. ↑ Rodríguez, J. et al.: Epidemiology of Four Major Canine Tumours in the UK: Insights From a National Pathology Registry With Comparative Oncology Perspectives. Veterinary and Comparative Oncology, 2026, 24. vsk, nro 1. doi:10.1111/vco.70056 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  26. ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  27. ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori 25.6.2024. YLE. Viitattu 23.4.2026.

Aiheesta muualla