Mopsi

Mopsi
Avaintiedot
Alkuperämaa  Kiina
Määrä Suomessa rekisteröity 11 485
Rodun syntyaika 700 eaa.
Alkuperäinen käyttö seurakoira
Nykyinen käyttö seurakoira
Elinikä keskimäärin 10 vuotta
Muita nimityksiä Pug, Mops, carlin, carlino, doguillo
FCI-luokitus ryhmä 9 Seura- ja kääpiökoirat
alaryhmä 11 Pienet molossikoirat
#253
Ulkonäkö
Paino 6,3–8,1 kg
Säkäkorkeus 25–28 cm
Väritys Hopea, aprikoosi, fawn (kellertävä) tai musta. Musta maski ja korvat.

Mopsi (kiin.: 巴哥犬; pinyin: bāgē quǎn) on Kaukoidästä kotoisin oleva koirarotu. Se on tylppäkuonoinen, pienikokoinen, isopäinen ja erittäin tukevarakenteinen. Mopsi kuuluu FCI:n roturyhmään 9 eli seura- ja kääpiökoiriin.

Rotu ei ihan yltänyt vuonna 2025 sadan suosituimman koirarodun joukkoon Suomessa. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin sata mopsia.

Ulkonäkö

Mopsi

Mopsi on pieni, vankkarakenteinen seurakoira. Ruumiinrakenteeltaan se on pyörehkö, voimakas ja vanttera. Koiralla on suuri pää ja isot silmät. Kuono on hyvin lyhyt, pyöreä ja ryppyinen. Korvat ovat ohuet ja taittuvat eteenpäin niin sanottuina kolmiokorvina tai laskostuvat taaksepäin niin sanottuina ruusukorvina. Häntä on kiertynyt tiukasti selän päälle.

Suomen Kennelliiton rotumääritelmä määrittelee rodulle neljä eri väritystä: keltainen (fawn), aprikoosi (vaalea keltainen), hopea (hyvin vaalea keltainen) ja musta. Värin tulee olla puhdas, maskin, selkäjuovan ja muiden tummien merkkien mahdollisimman mustat. Aikaisemmin värejä jaoteltiin, mutta nykyään suomalaisessa rekisteröinnissä on käytössä vain kaksi värimääritystä: fawn (vaalea) ja musta.

Luonne ja käyttäytyminen

Mopsi on luonteeltaan ihmisrakas ja ystävällinen. Rotua saatetaan kuvata myös itsepäiseksi. Mopsi on ennen kaikkea seurakoira, joka haluaa olla mukana ja osallistua perheensä elämään.

Tutkimuksissa on todettu, että mopsit osoittavat keskimääräistä koirarotua harvemmin aggressiota omaa omistajaansa kohtaan, vieraita koiria kohtaan sekä vieraita ihmisiä kohtaan. Rodulla esiintyy sisäsiisteysongelmia keskimääräistä koirarotua useammin. Tutkimuksissa rodun koulutettavuus on ollut selvästi alhaisempaa, mitä koirilla keskimäärin.

Alkuperä

Britti William Hogarthin vuonna 1745 maalaamassa omakuvassa on myös hänen mopsinsa. Nykyään mopsien ruumiinrakenne on ihmisen harjoittaman jalostuksen vuoksi lyhyempi ja tukevampi.
Mopsi venäläisessä postimerkissä.

Rodun alkuperästä on olemassa neljä eri teoriaa. Ensimmäisen mukaan se on kääpiökokoinen bulldoggi – tämä teoria on todistettu vääräksi, koska kallot eivät muistuta juurikaan toisiaan, ja toisekseen mopsi on vanhempaa alkuperää kuin bulldoggi. Toisen mukaan se on kääpiökokoinen mastiffi – tämän vuoksi sitä on toisinaan kutsuttu "hollanninmastiffiksi" (Dutch Mastiff). Kolmannen mukaan se on lyhytkarvainen, pitkäraajainen versio kiinanpalatsikoirasta, ja neljännen mukaan jopa tämän esi-isä.

Yleisen käsityksen mukaaan mopsien esi-isät tulivat Kaukoidästä. Niistä tuli arvostettuja seurakoiria, ja ne ovatkin olleet kuninkaallisten ja aristokraattien suosiossa. Marie Antoinetella, kuningatar Victorialla, keisarinna Josephinella ja Vilhelm Oranialaisella on ollut mopseja. Kerrotaan jopa Napoleonin joutuneen jakamaan aviovuoteensa mopsin kanssa. Suomeen niitä lienee tuotu 1960-luvun alussa.

Jopa rodun kotimaasta on olemassa hieman toisistaan poikkeavia teorioita:

Etymologia

Nimen alkuperästä on olemassa viisi eri teoriaa:

Terveys

Mopsin pää

Rodun keskimääräinen elinikä on vain noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, selkäsairaudet sekä hengitysteihin liittyvät sairaudet. Mopsin merkittävimmät terveysongelmat ovat parodontiitti, patellaluksaatio, monet silmäsairaudet, hengitysteihin liittyvät ongelmat, enkefaliitti, atopia ja allergiat.

Osa mopsille tyypillisistä sairauksista ja terveysongelmista on yhteydessä rodulle jalostettuun ulkomuotoon. Mopsille on jalostettu lyhyt kuono ja kallo, mikä aiheuttaa myös suurentunutta alttiutta hengitysteiden ongelmiin (brakykefaalinen oireyhtymä): ahtaisiin, viivamaisiin sieraimiin, nieluun työntyvään pehmeään, pitkään ja paksuun kitalakeen, ahtaaseen henkitorveen ja nenäonteloon. Lyhytkuonoisuus aiheuttaa myös heikentynyttä kykyä säädellä kehon lämpötilaa, joka taas voi näkyä huonona rasituksen sietona kuumalla säällä tai kehon ylilämpenemisenä. Jos nenänielu on ahtautunut, mopsi joutuu hengittämään jatkuvasti suun kautta. Tällöin koiran uni on usein katonaista. Joitakin hengitysteiden epämuodostumia voidaan korjata leikkauksella. Brittitutkimuksessa noin 93 %:lla mopseista havaittiin oireita BOAS-testissä. Testissä mitataan hengitysteiden toimivuutta rasituksen aikana. Keskimääräinen kuonon pituuden suhde kallon pituuteen oli alle 0,10, kun voimakkaasti brakykefaalisina koirina pidetään tyypillisesti sellaisia yksilöitä joilla kyseinen suhde on alle 0,30. Isolla osalla mopseista on ahtaat sieraimet, mikä on keskeinen BOAS-oireyhtymän riskitekijä.

Eriasteista patellaluksaatiota esiintyy noin 13 %:lla rodun edustajista, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 tutkittuja mopseja. Patellaluksaatio saattaa vaatia leikkaushoitoa.

Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä ripsiä (distichiasis), keratiittia, puutteellista kyynelkanavan aukkoa sekä silmäluomen kiertymistä sisään- ja ulospäin. Erilaiset silmäluomien virheasennot ovat tyypillisiä lyhytkuonoisilla koiraroduilla. Mopseilla esiintyy myös kuivasilmäisyyttä. Tylppä kuono ei suojaa silmiä, joten silmät ovat alttiina erilaisille traumoille. Mopsin PEVISA-ohjelmassa on pakollinen polvilausunto, hengitystä mittaava kävelytesti ja silmälausunto.

Johtuen mopsin pienestä koosta on rodulla alttius parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudoksen tulehdukselliseen sairauteen. Sairautta voi jonkun verran ennaltaehkäistä hampaiden harjaamisella.

Mopsien enkefaliitti (PDE) on vakava aivojen tulehdustila, joka on yksinomaan mopsien sairaus. Sairautta esiintyy erityisesti nuorilla koirilla. Sairauden ennuste on huono.

Rodulla esiintyy jonkun verran atopiaa ja ruoka-aineyliherkkyyttä. Molemmissa elimistön puolustusmekanismi reagoi normaalista poikkeavalla tavalla tavallisiin, useimmiten vaarattomiin asioihin eli allergeeneihin. Atopia ja ruoka-aineyliherkkyys ovat elinikäisiä vaivoja, jotka ovat usein kontrolloitavissa, mutta eivät parannettavissa. Oireina ovat usein ihon kutina ja punoitus ja usein koira nuolee tai raapii kutisevia alueita. Korvatulehdukset ovat yleisiä atopiasta kärsivillä koirilla sekä myös tassujen ihotulehduksia voi esiintyä.

Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Mopsit ovat keskimääräistä rotukoiraa sisäsiittoisempia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Mopsin jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut jopa 40 %.

Risteytysprojekti

Suomen Kennelliitto on hyväksynyt helmikuussa 2026 Suomen Mopsikerhon roturisteytysprojektin, jolla pyritään laajentamaan suomalaisen mopsin jalostuspohjaa ja kohentamaan sen terveyttä. Risteytyksessä käytettäisiin retromopseja, jotka ovat mopsintyyppisiä sekarotuistaustaisia koiria. Retromopsien taustalla on muun muassa jackrussellinterrieriä, tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa, kääpiöpinseriä, beaglea ja shibaa. Niiden keskeisin kasvatusalue on Saksa, ja niille on omia rotujärjestöjä paitsi Saksassa, myös Ruotsissa ja Alankomaissa.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, 30.4.2020)
  2. 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
  3. ↑ http://www.suomenmopsikerho.fi/index.php/mopsi/mopsin-rotumaaritelma
  4. 1 2 3 Rotumääritelmä Suomen Mopsikerho ry. Viitattu 10.3.2026.
  5. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä Suomen Kennelliitto. Viitattu 10.3.2026.
  6. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
  7. ↑ Mopsi rotuna Suomen Mopsikerho ry. Viitattu 9.6.2026.
  8. ↑ James A. Serpell, Deborah L. Duffy: Dog Breeds and Their Behavior, s. 31–57. Berlin, Heidelberg: Springer, 2014. ISBN 978-3-642-53994-7 Teoksen verkkoversio Viitattu 7.9.2026.
  9. 1 2 3 Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 544-545. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
  10. 1 2 Mopsin jalostuksen tavoiteohjelma 2023-2027 (PDF) Suomen mopsikerho. Viitattu 10.3.2026.
  11. ↑ Brakykefaalinen oireyhtymä (BOAS) 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 10.3.2026.
  12. ↑ Liu, Nai-Chieh & Adams, Verity J. & Kalmar, Lajos & Ladlow, Jane F. & Sargan, David R.: Whole-body barometric plethysmography characterizes upper airway obstruction in 3 brachycephalic breeds of dogs. Journal of Veterinary Internal Medicine, 2016, 30. vsk, nro 3, s. 853–865. doi:10.1111/jvim.13933 (englanniksi)
  13. ↑ Packer, Rowena M. A. & Hendricks, Anke & Tivers, Michael S. & Burn, Charlotte C.: Impact of Facial Conformation on Canine Health: Brachycephalic Obstructive Airway Syndrome. PLOS ONE, 28.10.2015, 10. vsk, nro 10, s. e0137496. doi:10.1371/journal.pone.0137496 (englanniksi)
  14. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: patellaluksaatiotilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
  15. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: silmätutkimustilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
  16. ↑ D. G. O'Neill, D. C. Brodbelt, A. Keddy, D. B. Church, R. F. Sanchez: Keratoconjunctivitis sicca in dogs under primary veterinary care in the UK : an epidemiological study. Journal of Small Animal Practice, 2021-08, 62. vsk, nro 8, s. 636–645. doi:10.1111/jsap.13382 ISSN 0022-4510 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  17. ↑ Traumatic eye prolapse web.archive.org. 11.2.2014. Viitattu 15.11.2020.
  18. ↑ Pevisa ja rotukohtaiset erityisehdot (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 9.3.2026.
  19. ↑ PEVISA ja rotukohtaiset erityisehdot 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
  20. ↑ C. Wallis, L. J. Holcombe: A review of the frequency and impact of periodontal disease in dogs. Journal of Small Animal Practice, 2020-09, 61. vsk, nro 9, s. 529–540. doi:10.1111/jsap.13218 ISSN 0022-4510 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  21. ↑ PDE Suomen Mopsikerho ry. Viitattu 9.6.2026.
  22. ↑ J.M. Levine, G.T. Fosgate, B. Porter, S.J. Schatzberg, K. Greer: Epidemiology of Necrotizing Meningoencephalitis in Pug Dogs. Journal of Veterinary Internal Medicine, 2008, 22. vsk, nro 4, s. 961–968. doi:10.1111/j.1939-1676.2008.0137 Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ Nina Mahlanen: Koiran atopia 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
  24. ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  25. ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori 25.6.2024. YLE. Viitattu 6.4.2026.
  26. 1 2 Lehtilä Sannimari: Mopseja risteytetään pian retromopseihin Suomessa Yle Uutiset. 24.2.2026. Viitattu 5.6.2026.
  27. 1 2 Mopsille roturisteytysprojekti retromopsin kanssa 24.2.2026. Suomen Kennelliitto. Viitattu 5.6.2026.

Aiheesta muualla