
Sharon Day-Monroe (o.s. Day, s. 9. kesäkuuta 1985 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen moniottelija ja korkeushyppääjä.
Day aloitti yleisurheilu-uransa korkeushyppääjänä. Hän sai korkeushypyssä pronssia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2004. Vuonna 2007 hän oli Pan-Amerikan kisoissa kuudes. Pekingin olympialaissa 2008 Day ei päässyt loppukilpailuun.
Arvokisoissa Day kilpaili seitsenottelussa ensimmäisen kerran Berliinin MM-kisoissa 2009 ollen kymmenes. Korkeushypyssä hän karsiutui loppukilpailusta. Daegun MM-kisoissa 2011 Day oli seitsenottelussa 16:s. Lontoon kesäolympialaisissa 2012 hän oli seitsenottelussa 14:s.
Moskovan MM-kisoissa 2013 Day oli seitsenottelussa kuudes ja Sopotin sisäratojen MM-kisoissa 2014 viisiottelussa neljäs. Pekingin MM-kisoissa 2015 Day-Monroe oli 14:s ja Lontoon 2017 MM-kilpailuissa 20:s.
Day kuuluu Asicsin yleisurheilutalliin. Hän teki valmistajan kanssa sopimuksen vuonna 2008 siirryttyään yliopistosta ammattilaiseksi. Hänen puolisonsa Dan Monroe on koripallovalmentaja.
Lähde