Simo Halonen (s. 21. maaliskuuta 1947 Taipalsaari) on suomalainen ampumahiihtäjä.
Halonen innostui ampumisesta ja hiihtämisestä vasta jäätyään puolustusvoimien palvelukseen ja aloitti varsinaisen ampumahiihtoharjoittelun 25-vuotiaana. Jo vuonna 1974 hän voitti Pohjoismaiden mestaruuden 10 kilometrillä sekä saavutti Minskin MM-kilpailuissa viestissä hopeaa ja 10 kilometrin kilpailussa viidennen sijan seitsemän sekuntia pronssimitalistille hävinneenä. Seuraavana vuonna hän voitti Anterselvan MM-kilpailuissa kultaa viestissä, mutta vuoden 1976 Innsbruckin olympialaisiin hän ei päässyt jalkansa loukkaantumisen vuoksi, ja myös myöhempinä vuosina loukkaantumiset haittasivat hänen uraansa. Viestissä hän saavutti MM-hopeaa vielä vuosina 1977 ja 1979 sekä Pohjoismaiden mestaruuden vuosina 1975–1977.
Halonen voitti Suomen-mestaruuden 20 kilometrin pienoiskivääriampumahiihdossa vuonna 1976 sekä viestissä vuonna 1982 Riihimäen Kiskoa edustaen.
Simo Halosen sotilasarvo on sotilasmestari ja reserviarvo yliluutnantti.