| Solution .45 | |
|---|---|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 2007–2024 |
| Tyylilaji | melodinen death metal, alternative metal, Progressiivinen metalli, power metal |
| Kotipaikka | |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Entiset jäsenet | |
| Levy-yhtiö | |
Solution .45 oli metallimusiikkia esittävä ruotsalainen yhtye.
Vuoden 2007 loppupuolella Jani Stefanovic perusti Christian Älvestamin kanssa yhtyeen Solution .45. Stefanovic korosti, että huolimatta vuonna 2008 Scar Symmetrysta eronneen Älvestamin jäsenyydestä yhtyeessä se ei ole Scar Symmetryn kopio ja että yhtyeellä on ollut kappaleita valmiina jo ennen Älvestamin liittymistä. Syksyllä 2008 Tomas Johansson tuotti yhtyeen julkaiseman kahdeksan kappaletta sisältäneen demon.
Syyskuussa 2009 Solution .45 siirtyi Panic Room Studiosiin äänittämään ensimmäistä studioalbumiaan For Aeons Pastia. Useimpiin albumin kappaleisiin sanoitukset kirjoitti Dark Tranquilityn laulaja Mikael Stanne. Levy saatiin viimeisteltyä joulukuussa 2009. Sen julkaisi Euroopassa AFM Records ja Japanissa Marquee/Avalon. Julkaisupäivä oli Euroopassa 9. huhtikuuta 2010 ja Pohjois-Amerikassa 11. toukokuuta 2010.
23. tammikuuta 2010 yhtye ilmoitti kosketinsoittaja Mikko Härkkimen lähtevän yhtyeestä, mutta hänen kerrottiin soittavan vielä yhtyeen uudella albumilla. Lisäksi yhtye ilmoitti 29. toukokuuta 2010 Stefanovicin lähtevän siitä ja Patrik Gardbergin liittyvän hänen tilalleen.
25. elokuuta 2010 Solution .45 julkaisi musiikkivideon kappaleelle ”Gravitational Lensing”. ”Lethean Tearsin” video oli alun perin tarkoitus julkaista vuoden 2010 lopulla, mutta sen julkaisu peruttiin. Kappaleen videon tekemistä jatkettiin vuonna 2011 helmikuun alussa ja se julkaistiin 30. heinäkuuta 2011.
11. elokuuta 2011 ilmoitettiin Stefanovicin paluusta yhtyeeseen, jossa oli nyt kolme kitaristia. Myöhemmin yhtye ilmoitti basisti Anders Edlundin poistumisesta yhtyeestä.
Vuoden 2014 puolivälissä yhtye siirtyi äänittämään samanaikaisesti toista ja kolmatta studioalbumiaan. Heinäkuun yhdeksäntenä päivänä 2014 ilmoitettiin Tom Gardinerin jättäneen yhtyeen.
31. elokuuta 2015 Solution .45:n ilmoitti facebook-sivullaan uuden albuminsa julkaisupäiväksi 20. marraskuuta 2015. Albumille annettiin myöhemmin nimeksi Nightmares in the Waking State: Part I. Part I:n julkaisun jälkeen Nightmares in the Waking State: Part II julkaistiin elokuussa 2016.
Vuoden 2023 tammikuussa yhtye ilmoitti uudesta albumista, jonka se odotti valmistuvan vuoden 2024 alkuun mennessä. Toukokuussa 2024 yhtye kuitenkin ilmoitti lopettavansa motivaation puutteen vuoksi.