| Sompasauna | |
|---|---|
Sompasauna marraskuussa 2018. |
|
| Sijainti | Mustikkamaa, Helsinki, Suomi |
| Koordinaatit | 60°10′50″N 24°59′53″E / 60.18045617°N 24.99801244°E |
| Rakennustyyppi | Yleinen sauna |
| Valmistumisvuosi | |
| Kotisivut | sompasauna.fi |
![]() |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Sompasauna on Helsingin Mustikkamaalla sijaitseva kaikille avoin ja ilmainen yleinen sauna, jota ylläpitää Sompasaunaseura ry. Puusaunaa voi lämmittää ja käyttää kuka tahansa ympäri vuorokauden, eikä saunalla työskentele henkilökuntaa.
Sauna sai alkunsa vuonna 2011 luvattomana saunarakennuksena, mutta on sittemmin kehittynyt yhdistyksen luotsaamaksi toiminnaksi, jolla on vuokrasopimus kaupungin kanssa. Toimintaa rahoitetaan yhdistyksen jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja jopa tölkkipanteilla. Sauna on ollut suuressa suosiossa, ja vuonna 2015 se voitti Helsingin kulttuuriteko -palkinnon. Sompasaunaseuran mukaan saunojia käy vuodessa noin 120 000, kesäisin parhaimmillaan yli 500 päivässä.
Sompasauna sijaitsi miltei kymmenen vuotta Kruunuvuorenselän rannassa Sompasaaren eteläkärjessä. Nihdin työmaan ja siltahankkeiden laajentuessa sauna jouduttiin kuitenkin siirtämään uuteen sijaintiin Vanhankaupunginselän rantaan Hermanninrantaan kesäkuussa 2021. Uudesta sijainnista huolimatta nimi säilyi Sompasaunana. Saunapaikka siirrettiin Mustikkamaalle maaliskuun lopulla 2025, ja rakennustyöt aloitettiin miltei heti. Uusi sauna avattiin kesäkuussa 2025.
Sauna sai alkunsa vuonna 2011, kun joukko kaupunkilaisia löysi hylätyn puukiukaan ja rakensi sitä käyttäen luvatta hökkelisaunan Sompasaaren eteläkärkeen, Nihtiin. Vuonna 2008 toimintansa lopettaneen Sompasaaren sataman alue oli jäänyt tyhjäksi. Ensimmäisen kesän saunojista muodostui joukko, joka seuraavina kesinä suunnitteli ja rakensi saunan uudelleen. Helsingin kaupunki purki luvattoman saunarakennuksen jo ensimmäisenä kesänä 2011 ja viimeisen kerran vuonna 2013.
Vuoden 2013 lopulla perustettiin Sompasaunaseura, joka teki saunan tontista vuokrasopimuksen kaupungin kanssa. Vuokra on ollut 400 euroa vuodessa. Seuraan on sittemmin kertynyt noin sata jäsentä, joiden jäsenmaksuilla toimintaa rahoitetaan. Seura haluaa edistää saunakulttuuria ja sen tavoitteena on saada Helsinkiin lisää avoimia ja maksuttomia saunoja.


Kesällä 2014 sauna työnnettiin ilkivaltaisesti mereen ja sen kiuas katosi. Talkootöin sauna on kuitenkin aina rakennettu uudestaan. Keväällä 2018 iso sauna purettiin, ja huhtikuussa pullonpalautusvaroilla rahoitettu ”pullosauna” tuhoutui tulipalossa. Pullosaunaa oli vandalisoitu edeltävinä kuukausina. Vandalismin lisäksi toimintaa on häirinnyt myös päihtyneet vierailijat ja seksuaalinen häirintä, ja saunaan on jouduttu myös antamaan porttikieltoja.

Heti palon jälkeen aktiivit rakensivat rantaan ”Feeniks”-saunan tilapäiseksi korvaajaksi. Vuoden 2015 kulttuuripalkinnon voittorahoilla kustannettu uusi iso hirsisauna valmistui elokuussa 2018, ja pian sen viereen rakennettiin laudoista toinen sauna. Hirsisaunan viralliset avajaiset pidettiin syyskuussa 2018. Isoon hirsisaunaan mahtuu 20–25 saunojaa, ja rakennus on myös esteetön. Elokuussa 2019 Sompasaunalle valmistui kolmas sauna. Vuonna 2021 Sompasaunalla oli kolme saunarakennusta: Temppeli, Kappeli ja Kolmonen. Saunojen luona on myös Luonnontieteellisestä museosta saatuja eläinveistoksia. Paikan päällä Nihdissä kuultiin Korkeasaaren leijonien karjuntaa.
Saunan luona on järjestetty myös oheistoimintaa, kuten vuoden 2015 kesätanssiaiset, joihin osallistui tuhat ihmistä
Sompasaunalla saa halutessaan saunoa ja uida alasti. Saunarakennusten luona on omalla lukolla lukittavat säilytyskaapit. Saunojen luona on tölkkien ja pullojen keräyspiste. Yöpyminen saunarakennuksessa on kielletty.


Toukokuussa 2021 Helsingin kaupunki ilmoitti häätävänsä saunatoiminnan Nihdistä kesäkuun puoleenväliin mennessä. Ilmoituksessa vedottiin rakennustyömaan raskaan liikenteen aiheuttamaan turvallisuusriskiin. Kaupunki kävi Sompasaariseuran kanssa neuvotteluja mahdollisesta uudesta sijainnista, ja ehdotuksiin kuuluivat muun muassa Jätkäsaari ja Mustikkamaa. Lopulta paikaksi valikoitui Hermanninranta.
Purku- ja muuttotyöt Nihdissä alkoivat 27. kesäkuuta 2021. Hermanninrannassa rantavesiä siistittiin sukeltamalla, ja rantaan rakennettiin myös uimaportaat. Ympäristö on entistä teollisuusaluetta, mutta sauna-alue on kuitenkin rannassa puiden suojassa. Saunapaikka oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Kalasataman metroasemalta. Vanhalle paikalle Nihdin kärkeen Sompasaunan tilalle on suunniteltu tilavarausta uudelle julkiselle saunalle.
Hermanninrannassa Sompasaunaseuran kaupungille maksama vuokra oli noin 2 000 euroa vuodessa.
Keväällä 2024 uutisoitiin saunan etsivän jälleen uutta sijaintia, sillä Sompasaaren ja Kalasataman tavoin myös Hermanninranta rakentuu asuinalueeksi. Uutta paikkaa etsittiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Vaihtoehtoina olivat Kivinokka, Mustikkamaa ja Hermanninrannan pohjoisemmat osat.
Sauna siirrettiin lopulta Mustikkamaalle vuonna 2025. Saunan sijaintipaikka on Mustikkamaan etelärannassa, uimarannan itäpuolella. Tontti ei rajaudu mereen, mutta on lähellä rantaa.
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta palkitsi saunan Helsingin kulttuuriteko -palkinnolla 2015. 5 000 euron arvoisen palkinnon perusteissa painotettiin saunan yhteisöllisyyttä ja omalaatuista luovuutta. Sauna on ollut kaikenikäisten helsinkiläisten ja myös turistien suosiossa, ja erityisesti kesäisin sauna on ollut lämpimänä jopa vuorokauden ympäri. Finnairin Blue wings -asiakaslehdessä 2017 julkaistu kansikuvajuttu saunasta houkutteli paikalle myös välilaskua tehneitä kansainvälisiä matkaajia.
Saunaa on kutsuttu muun muassa epäkaupalliseksi ja kaikille avoimeksi kaupunkitilaksi, joka edustaa kansalaistottelemattomuutta. Saunatoiminta on saanut kehuja myös muun muassa yhteisöllisyydestä ja ”mökkitunnelman” luomisesta. Sompasaunaa on kehuttu sosiaalisen ympäristön luomisesta, ja sitä on kutsuttu myös ”suomalaisen kansanperinteen ja talkootyön” jatkajaksi.