
Steve Daines (s. 20. elokuuta 1962 Van Nuys, Kalifornia) on yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko.
Daines sai luonnontieteiden kandidaatin oppiarvon Montanan osavaltionyliopistosta vuonna 1984. Hän oli samana vuonna edustajana republikaanien kansallisessa puoluekokouksessa. Hän oli epäonnistuneesti ehdolla Montanan varakuvernööriksi vuonna 2008. Daines istui Yhdysvaltain edustajainhuoneessa vuosina 2013–2015 ja pääsi sitten Yhdysvaltain senaattiin.
Hän matkusti vuonna 2022 Ukrainaan ja todisti Venäjän siviileihin kohdistamia julmuuksia. Donald Trumpin haukuttua Volodymyr Zelenskyita diktaattoriksi vuonna 2025 Daines totesi Vladimir Putinin olevan diktaattori ja syypää sodan jatkumiseen. Hän kuitenkin uskoi Trumpin diplomaattiseen osaamiseen rauhan aikaansaamisessa.