| Submarino | |
|---|---|
| Ohjaaja | Thomas Vinterberg |
| Käsikirjoittaja | |
| Perustuu | Jonas T. Bengtssonin romaaniin Submarino (2007) |
| Tuottaja | |
| Säveltäjä | Kristian Eidnes Andersen |
| Kuvaaja | Charlotte Bruus Christensen |
| Leikkaaja | |
| Pukusuunnittelija | Margrethe Rasmussen |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Nimbus Film Productions |
| Ensi-ilta | 2010 |
| Kesto | 110 min |
| Alkuperäiskieli | tanska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Submarino on vuonna 2010 valmistunut tanskalainen Thomas Vinterbergin ohjaama draamaelokuva. Elokuva perustuu Jonas T. Bengtssonin vuonna 2007 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin. Submarino oli ehdolla Kultainen karhu -palkinnon saajaksi 60. Berliinin elokuvajuhlilla.
Elokuva kertoo Kööpenhaminan alaluokasta ja siihen kuuluvasta vankilasta vapautuneesta Nickistä. Alkoholistiäidin pojat yrittävät selviytyä, päästä pintaan. Heistä Nick on alkoholisoitunut, toinen veli heroinisti. Ohjaaja Vinterberg luonnehtii elokuvaa:
»Submarino kertoo suojattomista, jotka yrittävät tavoittaa toisensa ja auttaa toisiaan.»
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat nyky-Tanskaan, ja se kuvaa viattomuuden päättymistä. Vinterberg itse kasvoi hippikommuunissa viattomassa yhteisössä, ja tätä taustaa vasten hän haluaisi suojeltavan peritanskalaisia ilmiöitä kuten hippien Christianiaa ja kuningashuonetta.
| Jakob Cedergren | … | Nick |
| Patricia Schumann | … | Sofie |
| Dar Salim | … | Goran |
| Finn Bergh | … | Fængselsbetjent |
| Morten Rose | … | Ivan |
| Peter Plaugborg | … | Nickin pikkuveli |
| Helene Reingaard Neumann | … | Mona |
| Gustav Fischer Kjærulff | … | Martin |
| Sebastian Bull Sarning | … | Nick nuorena |
| Mads Broe Andersen | … | Nickin pikkuveli nuorena (nimellä Mads Broe) |
| Henrik Strube | … | Jimmy Gule |
Nyt-liitteen viisi kriitikkoa antoivat elokuvalle tähtiä keskiarvolla 4,0. Episodi-lehdessä kolme kriitikkoa antoi elokuvalle pisteitä keskiarvona 3,67.