| Subrahmanyam Jaishankar | |
|---|---|
| Intian ulkoministeri | |
|
30. toukokuuta 2019 –
|
|
| Edeltäjä | Sushma Swaraj |
| Parlamentaarikko Rajya Sabhassa | |
|
5. heinäkuuta 2019 –
|
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. tammikuuta 1955 New Delhi, Intia |
| Ammatti | diplomaatti, poliitikko |
| Tiedot | |
| Puolue | Intian kansanpuolue |
| Koulutus | kansainvälisten suhteiden tohtori |
| Tutkinnot | Jawaharlal Nehrun yliopisto |
| Hallitus | Modin II hallitus |
| Kunnianosoitukset | Padma Shri (2019) |
Subrahmanyam Jaishankar (tamiliksi சுப்பிரமணியம் ஜெய்சங்கர், Cuppiramaṇiyam Jeycaṅkar; 9. tammikuuta 1955) on intialainen poliitikko ja diplomaatti, joka valittiin vuonna 2019 maansa ulkoministeriksi. Ennen poliittista uraansa hän toimi Intian suurlähettiläänä Yhdysvaltoihin (2014–2015) ja Kiinaan (2009–2013) Jaishankar työskenteli Intian ulkoministeriölle vuodesta 1977 alkaen, jolloin hänen ensimmäinen kansainvälinen tehtävänsä oli toimia sihteerinä Moskovassa. Vuonna 1985 hän siirtyi Moskovasta Washingtoniin.
Jaishankar oli mukana neuvottelemassa Intian ja Yhdysvaltain välistä ydinsopimusta, minkä lisäksi hänen toinen suuri saavutuksensa oli Intian ja Kiinan välisen rajakiistan pahenemisen estäminen Doklamissa vuonna 2017.
Vuonna 2019 hänet palkittiin Padma Shri -palkinnolla.