Sun Mu (kor. 선무, Seon Mu; s. 1972) on pohjoiskorealaissyntyinen taidemaalari. Hänen todellista henkilöllisyyttään ei ole julkistettu vaan hän esiintyy "rajojen puuttumiseen" viittaavalla pseudonyymillä.
Sun Mu koulutettiin tekemään propagandistisia julisteita ja seinämaalauksia Pohjois-Korean hallinnon hyväksi. Hän pakeni Pohjois-Koreasta 1990-luvulla suuren nälänhädän seurauksena. Hän piileskeli Kiinassa kolmen vuoden ajan, kunnes loikkasi vuonna 1998 Laosin ja Thaimaan kautta Etelä-Koreaan. Sun Mu jatkoi taideopintojaan Etelä-Koreassa ja aloitti työskentelyn vapaana taiteilijana Soulissa. Hänestä tuli ensimmäinen Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan loikannut, joka sai uudessa asuinmaassaan suosiota taidemaalarina. Hän alkoi käyttää oppimaansa propagandatyyliä Pohjois-Korean hallinnon parodiointiin.
Sun Mu sai kansainvälistä tunnustusta vuonna 2007 pitämänsä näyttelyn myötä ja on sittemmin pitänyt näyttelyitä eri puolilla maailmaa. Vuonna ohjaaja Adam Sjöberg teki hänestä elokuvan I Am Sun Mu.