Sunan koulu

Sunan koulu vuonna 2006.

Sunan koulu on Keski-Espoossa Sunan alueella sijaitseva koulu, jossa järjestetään perusopetusta luokille 1–6. Koulussa opiskelee lukukaudella 2026–2027 noin 250 oppilasta. Koulussa järjestetään myös erityisopetusta.

Koulu sijaitsee aivan Espoon Keskuspuiston vieressä. Koulussa toimii erilaisia kerhoja, kuten esimerkiksi käsityökerho, musiikkikerho, kuoro ja robotiikkakerho. Sunan koulussa on myös lakisääteinen iltapäiväkerhotoiminta, joka on tarkoitettu pääasiassa koulun ensiluokkalaisille.

Sunan koulua peruskorjattiin ja laajennettiin vuosina 2024–2026. Sunan Koulun oppilaat olivat väistössä Kivimiehen koulussa ja Laajalahden koulussa. (Lähde: Jatkelähde tarkemmin?)

Sunan koulun kuoro on ollut mukana tekemässä Suomen jääkiekkomaajoukkueen virallista kisakappaletta Teflon Brothersin kanssa vuonna 2014.

Koulurakennus

Vuonna 1985 valmistuneen Sunan koulun ovat suunnitelleet arkkitehdit Kari Järvinen ja Timo Airas. Se on tyypiltään keskikäytäväkoulu, jossa on myös solukoulun piirteitä. Espoon koulurakennusten inventointiraportin 2017 mukaan koulu edustaa 1980-luvun ja Helsingin seudun kouluarkkitehtuurin punatiilistä pääsuuntausta polveilevine massoineen ja 45 asteen kulmaa hyödyntävine yksityiskohtineen.

Lähteet

  1. ↑ Sunan koulu Espoon kaupunki. Viitattu 13.10.2026.
  2. ↑ Tuominen-Halomo, Anneli: Sunan koulun kuorolle kultalevy singlestä Länsiväylä. 7.11.2014. Arkistoitu 8.10.2017.
  3. ↑ Heikinheimo, Marianna ym.: Sektori-inventointi: Espoon koulut, s. 9, 81. Espoo: Espoon kaupunki, 2017. Teoksen verkkoversio Viitattu 16.2.2019.