Suomen DX-Liitto

Suomen DX-Liitto ry
Kotipaikka Helsinki
Jäsenlehti Radiomaailma
Aiheesta muualla
Sivusto

Suomen DX-Liitto ry (lyh. SDXL) on voittoa tavoittelematon DX-kuuntelun harrastamiseen keskittynyt järjestö Suomessa. SDXL muun muassa julkaisee Radiomaailma-lehteä ja muuta alan kirjallisuutta, järjestää kokouksia, harjoittaa DX-kuunteluun liittyvää tutkimustoimintaa ja neuvontaa, järjestää DX-kilpailuja, välittää jäsenilleen DX-kuuntelussa tarvittavia välineitä sekä levittää DX-tietoutta.lähde?

Historia

DX-järjestötoiminnan alkuvaiheissa 1950-luvulla Suomessa vaikutti monia eri suomen- ja ruotsinkielisiä DX-kerhoja. Suomen DX-Liitto perustettiin vuonna 1971 suomenkielisen Suomen DX-Kuuntelijat ry:n ja ruotsinkielisen Finlands DX Club rf:n kattojärjestöksi. Aikaa myöten alayhdistykset sulautuivat yhteen ja 1990-luvulla yhdistysten jäsenistä tuli yksinkertaisesti Suomen DX-Liiton jäseniä.

Suomen DX-kuuntelijat ry oli perustettu 1958 nimellä DX-Kerho Suomi. Syntyhetkenään se oli maamme ensimmäinen suomenkielinen DX-kerho.

Harrasteen huippuaikoina 1970–1980-luvuilla jäseniä oli parhaimmillaan yli 2500. 2020-luvulla jäsenmäärä on vakiintunut 500 hengen tienoille.

Suomen DX-Liitolla on alueellisia neuvojia ympäri maata. Reaaliaikainen keskustelu ja neuvonta tapahtuu nykyään enimmäkseen Facebookissa ja WhatsApp-ryhmissä. SDXL:n toimisto sijaitsee Helsingissä Annankadulla.

Tärkein vuotuinen tapahtuma on kesäkokous, joita on järjestetty eri puolilla maata vuosittain elokuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna vuodesta 1963.

Julkaisutoiminta

Suomen DX-Liiton jäsenlehti on kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä 40-52-sivuinen aikakauslehti Radiomaailma, joka ilmestyi vuoteen 1992 saakka nimellä DX-Kuuntelija. SDXL myös toimittaa Yleisradion tekstitelevision sivua 591 alasivuineen. Aktiivisille yleiradioiden kaukokuuntelijoille julkaistaan nopeaa uutis- ja lokibulletiinia DX-Clusive, joka sai alkunsa vuonna 1965.

Paikallisia DX-yhdistyksiä ja -yhteisöjä

Paikallis-alueellisia kaukokuunteluyhteisöjä
nimi kunta kotisivu
Lahden RadioharrastajatLahti
Oulun DX-Klubi ryOulu
Salonseudun KuuntelijatSalo
Sisä-Suomen RadioaktiivisetJyväskylä
Koskelonseudun RadiokiltaSuonenjoki
Tampereen DX-Kuuntelijat ryTampere

Lähteet

  1. 1 2 3 4 25 vuotta suomenkielistä DX-toimintaa. DX-Kuuntelija, 1983-12. Suomen DX-Liitto ry. ISSN 0355-9475
  2. 1 2 SDXL.n toimintakertomus 2022. Radiomaailma, 2023-03. Suomen DX-Liitto ry.
  3. ↑ https://lahdenradioharrastajat.wordpress.com/
  4. ↑ https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=591#5
  5. ↑ https://kantoaalto.blogspot.com/

Aiheesta muualla

Tämä järjestöön, yhdistykseen, liittoon tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.