| Suomen Messut Oyj | |
|---|---|
Helsingin Messukeskus vuonna 2024 |
|
| Yritysmuoto | Julkinen osakeyhtiö |
| Toimitusjohtaja | Veronica Lindholm |
| Kotipaikka | Helsinki, Suomi |
| Toiminta-alue | Suomi |
| Toimiala | messujen ja tapahtumien järjestäminen |
| Liikevaihto | 51,3 milj. euroa (2023) |
| Liikevoitto | 1,3 milj. euroa (2023) |
| Henkilöstö | 162 (2023) |
| Tytäryhtiöt | Suomen Videoviestintä SVV Oy ja Expomark Oy |
| www |
|
Suomen Messut Oyj on vuonna 1919 perustettu tapahtumajärjestäjä. Yhtiö omistaa Helsingin Messukeskuksen, joka on Suomen suurin messu-, kokous- ja kongressikeskus. Helsinign Messukeskus sijaitsee Helsingin Itä-Pasilassa, Pasilan rautatieaseman läheisyydessä. Se järjestää messuja, kokouksia, kongresseja, juhlia ja muita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan muille tapahtumajärjestäjille.
Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin kuusikymmentä eri alojen messutapahtumaa ja noin 1 500 tilaisuutta. Tapahtumiin osallistuu vuosittain noin 8 000 yritystä ja noin miljoona kävijää.

Suomen Messut Osuuskunta perustettiin 19. lokakuuta 1919, ja itsenäisen Suomen ensimmäiset messut järjestettiin Helsingissä Johanneksenkirkon kentällä kesällä 1920. Messuilla oli lähes 1000 näytteilleasettajaa ja heihin kävi 10 päivän aikana tutustumassa 120 000 vierasta. Määrä oli melkoinen ottaen huomioon, että helsinkiläisiä oli tuolloin 152 000. Ensimmäinen autonäyttely järjestettiin autotuojien kanssa vuonna 1926.

Kuvataiteilija ja sisustussuunnittelija Harry Röneholm aloitti yhtiön toimitusjohtajana vuonna 1930. Osuuskunnan palvelukseen hän oli tullut samana vuonna suunnittelemaan kesällä järjestettävän Suomen Suurmessujen arkkitehtuuria. Omat tilat yhtiö sai Messuhallin (nykyinen Töölön kisahalli) valmistuessa Töölöön vuonna 1935. Siihen asti messuja oli järjestetty hiekkakentillä, Kaartin maneesissa ja paviljongeissa. Messuhallin suunnittelivat arkkitehtikilpailulla valitut Aarne Hytönen ja Risto-Veikko-Luukkonen ja sen vihki presidentti P.E. Svinhufvud. Messujen aikaan käytössä oli myös Messuhallin viereinen kenttä, jonne rakennettiin tilapäisiä paviljonkeja ja esiteltiin kulkuneuvoja ja isoja koneita. Talvisin paikalla oli luistinrata, jota työntekijät saivat käyttää ruokatunnillakin. Messuhallissa järjestettiin Venemessut, Retkeilymessut, Autonäyttely, Tehomessut ja Suurmessut.
Syksyllä 1950 järjestettiin suurmessut, jossa sai maistella esimerkiksi sillisalaattia, cola-juomaa, suklaata ja savukkeita. Kahvia, suklaata ja tuontihedelmiä säännösteltiin vuoteen 1954 asti. Messuhallin kylkeen oli rakennettu Messuhalli B, ja näyttelyalaa oli 3000 hehtaaria. Olle Herold aloitti toimitusjohtajana Röneholmin seuraajana vuonna 1951. Seuraavana vuonna Messuhallissa järjestettiin osa Olympialaisten urheilukilpailuista.

1960-luvulla Suomen Messut oli mukana muun muassa Irlannin ensimmäisessä rakennustarvikealan näyttelyssä. Dublinin näyttely kuului Suomen Vientinäyttelylautakunnan viralliseen vienninedistämisohjelmaan. Suomi rakentaa -näyttely kiersi myös Englannin Liverpoolissa ja Skotlannin Glasgowissa. Nykyisin pysäköintialueena toimivalle alueelle rakennettiin vuonna 1962 Messuhalli C eli Kansojen halli, jota moni piti Helsingin rumimpana rakennuksena. Se oli käytössä vuoteen 1975 asti.
Messuhallin tilat kävivät 1970-luvun jälkeen pieniksi ja sen sijainti koettiin liikenteellisesti haastavaksi. Siksi Itä-Pasilaan alettiin rakentaa uutta Messukeskusta.
Tammikuussa 1975 Suomen messut työllisti neljäkymmentä toimihenkilöä. Yhtiön toiminta siirrettiin Mannerheimintien messuhalleilta Pasilaan, Helsingin kansaiväliseen messukeskukseen. Vanhat tilat jäivät Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoiluviraston käyttöön. Uusi messukeskus otettiin käyttöön helmikuussa, jolloin siellä järjestettiin rakennuksen vihkiäiset ja Vene-75-näyttely. Muita ensimmäisen vuoden messuja olivat Habitare 75, Tekniset messut ja Elkom 75. Seuraavina vuosina järjestettiin muun muassa Kevätmessut, Lapsimessut, Matkamessut, Helsingin Kirjamessut, MP, FinnBuild ja Lääkäripäivät.
Kolmekymmentä vuotta toimitusjohtajana olleen Heroldin seuraajana aloitti Matti Hurme vuonna 1981. Hänen aikanaan Messukeskukseen rakennettiin Kongressisiipi (1983) ja E-halli (1986).
Hurmeen jäätyä eläkkeelle syksyllä 1993 hänen seuraajanaan aloitti Pentti Kivinen. Messukeskuksessa vieraili vuosittain 720 000 kävijää ja yhtiön liikevaihto oli noin 80 miljoonaa markkaa. Vuonna 1997 Messukeskuksen yhteyteen rakennettiin hotelli.
Alkuvuonna 2000 Messukeskuksen A- ja E-hallien yhteyteen rakennettiin kaksikerroksiset lisäosat. Yhtiö suunnitteli myös uuden pysäköintitalon rakentamista. Messukeskuksessa oli 1,1 miljoonaa kävijää ja yhtiön liikevaihto oli 219 miljoonaa markkaa eli noin 37 miljoonaa euroa. Seuraavana vuonna Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin 57 eri alan messua tai näyttelyä ja kokouksia siellä pidettiin 1500.
Monitoimihalli 7 valmistui kesällä 2011. Toimitusjohtaja Kivinen jäi eläkkeelle ja hänen seuraajanaan aloitti Christer Haglund. Hän oli Suomen Messujen toimitusjohtaja vuosina 2011–2014.
Kesällä 2013 Messukeskus uudisti Galleria-aulatilan, pohjoisen sisäänkäynnin ja pohjoisen sisäänkäynnin. Promenadia muistuttavan Galleria-käytävän varrella oli erilaisia ravintolamaailmoja. Uutena tiloihin tuotiin messujen mukaan muutettava valaistus. Seuraavan vuoden marraskuussa yhtiön uutena toimitusjohtajana aloitti Anni Vepsäläinen.


Vuonna 2019 Suomen Messut täytti sata vuotta. Tapausta juhlittiin uudistuneella ilmeellä ja tiloilla sekä erilaisilla kilpailuilla, tempauksilla ja tapahtumilla. Messukeskuksen Holiday Inn Helsinki – Expon -hotellin täydellinen saneeraus valmistui. Hotelliin avattiin myös uudistunut Platta-ravintola.
Suomen Messusäätiö lahjoitti Messukeskukselle Liuku-taideteoksen, joka julkistettiin Messuaukiolla lokakuussa. Teoksen suunnitteli Berry Ceative, jonka pääsuunnittelijoina ja luovina johtajina toimivat Katja ja Timo Berry. Teosta ideoidessaan työryhmä keskittyi Messuaukion maisemaan, messujen historiaan ja ajatukseen messuista iloisena kohtaamisten paikkana. Teoksen päämateriaali on kestävän kehityksen mukainen ristiinliimattu massiivipuu. Katto on läpikuultavaa polykarbonaattia, mikä luo punaisen valohehkun teoksen sisälle. Teokseen kiinnitetyt led-valot saavat Liu’un hehkumaan myös pimeään vuodenaikaan. Valosuunnittelusta vastasi Sun Effects. Liuku on julkinen ja vuorovaikutuksellinen taideteos: teokseen pääsee sisään, sen portaita voi kiivetä ja sitä voi liukua alas. Teos on osa Helsingin urbaania kaupunkikuvaa ja sen on haluttu olevan helposti lähestyttävä niin Messukeskuksen vieraille kuin ohikulkijoillekin.
Yleisötapahtumiin tuotiin nykyaikaistettu versio puisesta liukumäestä, joka oli ollut yleisön suosikki vuonna 1920 järjestetyillä Suomen ensimmäisillä messuilla. Portaille ja hissille vaihtoehdon tarjonneella liukumäellä saattoi laskea Messukeskuksen eteläisestä sisääntuloaulasta isoon halliin.
Covid-19-pandemian vuoksi messutoiminta oli pitkään tauolla. Käynnissä olleet messut suljettiin 12. maaliskuuta 2020, kun sosiaali- ja terveysministeriö ohjeisti siirtämään tai perumaan yli 500 henkilön tapahtumat Suomessa. Se oli ensimmäinen kerta yhtiön 101-vuotisessa historiassa, kun käynnissä ollut tapahtuma piti keskeyttää. Messukeskus pyrki aluksi siirtämään kevään tapahtumia kesälle tai muuhun ajankohtaan samana vuonna. Maaliskuun lopussa Messukeskus kertoi viranomaisille, että sen tiloja voisi tarvittaessa käyttää väliaikaisena koronasairaalana. Huhtikuun lopussa Messukeskuksesta tuli ensimmäinen pohjoismainen tapahtumatalo, jolle myönnettiin COVID-19-sertifikaatti. Myöntöperusteena oli esimerkillinen työ koronaturvallisuuden hyväksi. Messuja ei voitu järjestää koronapandemian alettua koko vuonna ja toiminta oli hyvin pienimuotoista. Tiloille etsittiin muuta käyttöä ja virtuaali- ja hybridiliiketoimintaa kehitettiin. Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle kutistui edellisen vuoden 357 miljoonasta eurosta 66 miljoonaan.
Helmikuussa 2021 osia Messukeskuksesta muutettiin padel-kentiksi, koska messuja ei voitu edelleenkään järjestää koronan vuoksi. Kesäkuussa Suomen Messut Osuuskunnan ylimääräisessä osuuskuntakokouksessa yritysmuotoa päätettiin muuttaa. Osuuskunnasta siirryttiin julkiseksi osakeyhtiöksi alkuvuonna 2022. Elokuussa Messukeskuksen normaali toiminta oli ollut tauolla 1,5 vuotta. Niiden sijaan tiloissa oli järjestetty pääsykokeita, testattu koronaa, jaettu koronarokotuksia ja pystytetty virtuaalistudioita. Syyskuulle oli suunniteltu uusia tilaisuuksia, mutta ne jouduttiin perumaan koronarajoitusten vuoksi. Yhtiö kritisoi aluehallintaviraston nopeita päätöksiä, jotka hankaloittivat pitkän tähtäimen liiketoimintaa. Ruotsissa ja Saksassa messukeskukset rinnastettin kauppakeskuksiin ja siellä messutoimintaa ei oltu keskeytetty. Slush järjestettiin yhden välivuoden jälkeen taas Messukeskuksessa, samoin kuin joitakin muitakin messuja. Joulukuun alussa Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiristi yleisötilaisuuksien rajoituksia 4.12.–31.12. yli 20 henkilön tilaisuuksissa. Rajoitus voitiin ohittaa koronapassilla, jonka Messukeskus otti heti käyttöön kaikissa tapahtumissaan. Osallistujilta vaadittujen passien avulla oli mahdollista järjestää täysimittaisia tilaisuuksia. 23. joulukuuta Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti kuitenkin kieltää täysin sisätiloissa järjestetyt yleisötilaisuudet, niin ettei niitä saanut enää järjestää koronapassia hyödyntämällä. Rajoitus oli voimassa 17. tammikuuta asti.
Vuoden 2022 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana Messukeskuksessa ei järjestetty messuja. Pääkaupunkiseudun tapahtumarajoitukset purettiin maaliskuussa. Huhtikuusta lähtien pandemia-aikana pitämättä jääneitä tapahtumia alettiin järjestää tiiviiseen tahtiin.
Vuonna 2023 Messukeskukseen avattiin BÖLE Arena & Club -konserttiareena, jossa on 4000 paikkaa. BÖLE käyttää olemassa olevia hallitiloja, joita voidaan käyttää konserttien lisäksi edelleen muihinkin tapahtumiin.
Maaliskuussa 2025 Suomen Messut uutisoi investoinnista uuteen Solar-tapahtumatilaan Messukeskuksen pääsisäänkäynnin edustalla olevalle Messuaukiolle. Tilan rakentaminen alkaa keväällä 2026 ja sen arvioidaan olevaan valmis syksyllä 2027. Investointi maksaa noin 20 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen siirtyi eläkkeelle vuoden vaihteessa 2025 ja uutena toimitusjohtajana aloitti 1.1.2026 Veronica Lindholm.

Suomen Messut Oyj:llä on noin 200 osakkeenomistajaa, esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto, Helsingin seudun kauppakamari, Suomen Yrittäjät ry. ja Helsingin kaupunki. Suurin omistaja on Suomen Messusäätiö, jonka omistusosuus on noin 90 prosenttia. Hallituksen puheenjohtajana toimii vuorineuvos Timo Lappalainen ja konsernin toimitusjohtajana Veronica Lindholm.
Suomen Messut Oyj:llä on kaksi tytäryhtiötä: Suomen Videoviestintä SVV Oy ja Expomark Oy. Vuonna 2025 konsernilla oli yhteensä noin 175 työntekijäää.
Suomen Messut on markkinoinut Messukeskuksen palveluja yhteistyössä muun muassa Visit Finlandin, Visit Helsingin, Finpron ja kongressitoimistojen kanssa.
Suomen Messut on yksi Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenistä. Yhdistyksen jäsenet kuuluvat Media Metrics Finland Oy:n tekemän kansallisen mediatutkimuksen piiriin. Se tarkastaa, todentaa ja tilastoi messujen kävijä-, näytteilleasettaja- ja pinta-alatiedot.
Expomark Oy järjestää messuja mpnilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Sillä on toimipaikat Jyväskylässä ja Vaasassa. Expomarkin järjestämiä tapahtumia ovat mm. Apuväline-tapahtuma, Botnia Industrial Day, Edu+Job, Energiamessut, Fysioterapia & Kuntoutus, Helsingin Erämessut, Hyvä Ikä, Lakeus kokkaa, Nordic Hydrogen Week, Pohjoinen Teollisuus ja Proforest.
Yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetään EnergyWeek ja Teknologia-tapahtuma, jossa Expomarkin vastuulla on Energian ja Kunnossapidon messualue ja sen ohjelmat. Kunnossapitokongressi järjestetään yhdessä Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n kanssa. Vuonna 2023 sovittiin, että Expomark järjestää vuodesta 2026 lähtien Riihimäen Erämessut yhdessä Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n kanssa.
Vuoden 2026 alussa messujärjestäjä Mediapro Messut siirtyi yrityskaupan myötä osaksi Expomarkia. Mediapro järjestää kädentaito- ja hyvinvointiaiheisia messuja Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa ja Rovaniemellä.
Audiovisuaalisia palveluja tarjoaa Suomen Videoviestintä SVV Oy. Vuonna 1997 perustetulla yhtiöllä oli vuonna 2025 yli 20 työntekijää.
Suomen Messut toimii pääasiassa Helsingin Messukeskuksessa. Se omistaa kaikki Helsingin Messukeskuksen kiinteistöt. Hotellitilansa se on vuokrannut Scandic Hotels Oy:lle, ravintolapalvelut hoitaa NoHo Partners Oy.