| Suopohja Сопоха, Sopoha Suopohd’ |
|
|---|---|
Suopohja |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Tasavalta | Karjalan tasavalta |
| Piiri | Kontupohjan piiri |
| Kunta | Kentjärvi |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | asutus |
| Väkiluku (2013) | 13 |
Suopohja (ven. Сопо́ха, Sopoha; karjalaksi Suopohd’) on asutus Karjalan tasavallan Kontupohjan piirin Kentjärven kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Sandaljärven Suopohjanlahden rannalla 33 kilometriä Kentjärveltä pohjoiseen. Paikkakunnalla on 13 asukasta (vuonna 2013).
Suopohjan lyydiläiskylä kuului 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Munjärven volostin Vornovan (ven. Voronovo) kyläkuntaan. Vuonna 1905 siellä oli 26 taloa, koulu ja 199 asukasta.
Neuvostoaikana Suopohja kuului aluksi Vornovan kyläneuvostoon. Myöhemmin muodostettiin Kontupohjan piiriin kuulunut Suopohjan kyläneuvosto, joka käsitti myös Kivatšun (ven. Kivatš), Šuškenkylän (Šuški) ja Ulassun eli Viikšjärven (Vikšitsa) kylät. Vuonna 1933 niissä oli 473 asukasta, joista 80 % oli karjalaisia ja loput etupäässä venäläisiä. Suopohjan kylässä asukkaita oli 192.
Suopohjan kautta kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen M18-valtatie. Asutuksen pohjoispuolella toimii taimitarha ja eteläosassa huoltoasema. Lähistöllä sijaitsee huvila-alueita.