| Susan Aho | |
|---|---|
Susan Aho esiintymässä vuonna 2007. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. maaliskuuta 1974 Espoo |
| Muusikko | |
| Laulukielet | suomi |
| Tyylilajit | Kansanmusiikki |
| Soittimet | harmonikka |
| Yhtyeet | Värttinä Metsänväki Routanaiset Vaeltajat Kuunkuiskaajat Rautawenho |
| Levy-yhtiöt | Wicklow Records, Real World Records |
| Aiheesta muualla | |
| varttina.com | |
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Susan Aho (s. 5. maaliskuuta 1974 Espoo) on suomalainen muusikko. Aho on opiskellut Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikkia ja osallistunut useisiin musiikkihankkeisiin. Hän on kuulunut vuodesta 1997 lähtien suomalaiseen maailmanmusiikkiyhtye Värttinään.
Susan Aho on syntynyt Espoossa. Hän aloitti 13-vuotiaana harmonikan soiton. Aho soitti ja lauloi Värttinän vuonna 1998 julkaistulla Vihma-albumilla, mutta jo seuraavalla Ilmatar-albumilla hän vain lauloi. Hänen tilalleen harmonikkaa tuli soittamaan Markku Lepistö.
Aho osallistui laulajana ja harmonistina kreikkalaiseen Odysseiaan ja oli myös jäsenenä Metsänväki-nimisessä kansanmusiikkia soittavassa yhtyeessä. Aho soitti myös yhdessä toisen suomalaisen harmonikan soittajan, Minna Luoman kanssa Routanaiset-nimisessä ryhmässä. Hän on kuulunut vuodesta 1998 lähtien balkanilais-suomalaiseen musiikkiryhmään Vaeltajat. Hän työskentelee myös Nukketeatteri Sampossa nukkenäyttelijänä ja muusikkona.
Yhdessä toisen Värttinä-laulajan Johanna Virtasen (nyk. Johanna Hytti) kanssa Aho muodosti yhtyeen Kuunkuiskaajat. Duo kutsuttiin osallistumaan Euroviisujen vuoden 2010 Suomen esikarsintaan ja valittiin myöhemmin Suomen edustajaksi Oslossa järjestettävään loppukilpailuun.