| Sylvester L. Weaver | |
|---|---|
Sylvester Weaver yhdessä tyttärensä Sigourneyn kanssa vuonna 1989. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. joulukuuta 1908 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Kuollut | 15. maaliskuuta 2002 (93 vuotta) Santa Barbara, Kalifornia |
| Puoliso | Elizabeth Inglis |
| Lapset | Trajan Victor Charles Susan (Sigourney) |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | Pat |
Sylvester Laflin ”Pat” Weaver (21. joulukuuta 1908 Los Angeles, Kalifornia – 15. maaliskuuta 2002 Santa Barbara, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen televisioalan vaikuttaja, joka toimi NBC:llä eriasteisissa johtotehtävissä 1949–1956. Yrityksen toimitusjohtajana hän oli 1953–1955.
Ennen siirtymistään NBC:lle, Weaver oli toiminut mainosalalla. Tuohon aikaan mainostajat omistivat radio- ja televisio-ohjelmat, joten se tarjosi ohjelmien kehitystyössä mukana olleelle Weaverille pohjan siirtyä televisioalalle. Ohjelmien omistuksen takia sponsorien valta television ohjelmapolitiikassa oli suuri, ja NBC:llä ollessaan Weaver pyrki siirtämään tämän vallan televisioverkoille. Weaver ideoikin NBC:lle ohjelmia kuten Today ja The Tonight Show, joihin useat mainostajat voisivat ostaa mainosaikaa ennalta määrätyille paikoille. Weaver kutsui tätä makasiinikonseptiksi, sillä se muistutti lehtien harjoittamaa mainosmarkkinointia, jossa mainostaja ostaa itselleen ilmoitustilan, pystymättä kuitenkaan osallistumaan lehden sisällön toimittamiseen. 1960-luvulle tultaessa myös muut televisioverkot olivat omaksuneet saman konseptin ja siitä oli tullut vakiintunut televisiomainonnan muoto.
1960-luvun alussa Weaver johti Subscription Television -kaapelitelevisioyritystä Kaliforniassa. Perinteiset televisioverkot saivat sen toiminnan lakkautettua oikeusteitse. Weaver vei asian Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, joka kumosi päätöksen perustuslainvastaisena. Vaikka Subscription Television päätyi konkurssiin käsittelyn aikana, korkeimman oikeuden päätös helpotti kaapelitelevision myöhempää laajenemista.
Sylvester Weaver sai Emmy-palkinnon vuosina 1967 ja 1983. National Association of Broadcasters Hall of Fameen hänet nimettiin vuonna 1990.
Näyttelijä Sigourney Weaver on Sylvester Weaverin tytär.