| ”Talaskangas Rap” Artistit Avohakkuita Vastaan | ||
|---|---|---|
| Singlen tiedot | ||
| Äänitetty | joulukuu 1989, Soundtrack Studios, Helsinki | |
| Julkaistu | 29. tammikuuta 1990 | |
| Formaatti | 12" | |
| Tuottaja(t) | Atte Blom, Mikko Saarela, Pekka Hakala | |
| Tyylilaji | hip hop | |
| Kesto | 05.54 | |
| Levy-yhtiö | Megamania | |
Talaskangas Rap on vuonna 1990 julkaistu maxisingle, jonka esittää Artistit Avohakkuita Vastaan. Levyn tuotto käytettiin Talaskankaan metsien suojelun hyväksi. Ajatus kappaleen tekemisestä tuli Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoilta, jotka pyysivät mukaan joukon tunnettuja suomalaisia rockmuusikoita. Talaskangas Rapin musiikin teki Jay Havanna ja sen sanoitti Mikko Saarela. Levyn kannen on tehnyt Tuula Luukas.
Helmi-maaliskuussa 1990 singel nousi Suomen Top 40 -listalle kahdeksan viikon ajaksi. Korkeimmillaan se oli listan toisena viikolla 9. Singlen B-puolen lyhennetty versio löytyy myös levy-yhtiö Megamanian samana vuonna julkaisemalta kokoelma-albumilta 1990. Kappale on myös mukana Mikko Saarelan sanoituksia sisältävällä kokoelma-albumilla Osaa mieskin sanoittaa (2008).lähde?
Sen tarkoituksena oli tukea Talaskangas-liikettä, joka vastusti alueella tehtyjä avohakkuita. Talaskankaan hakkuun käynnistyivät vuonna 1988 ja levyn ilmestyessä metsäkiista oli jo osittain kääntynyt luonnonsuojelijoiden voitoksi, sillä alue oli määrätty toimenpidekieltoon kesällä 1989. Oikeudenkäynti Talaskangas-aktivisteja vastaan alkoi levyn äänittämisen aikoihin joulukuussa 1989.
Kappaletta pidetään ensimmäisenä suomenkielisenä possebiisinä. Levytystä ei myöhemmin ole pidetty kovinkaan onnistuneena ja sen teknistä toteutusta on kutsuttu kehnoksi.. Esimerkiksi Rumba-lehden Jarkko Fräntilä kutsui Talaskangas Rapia vuonna 2019 "kokeelliseksi" ja "avantgardeksi". Vuonna 2020 Yleisradion toimittaja Mårten Svartström piti kappaletta ärsyttävänä, hölmönä sekä aikansa eläneenä ja kutsui sen tuotantoa huonoksi.