| Taloussanomat | |
|---|---|
| Lehtityyppi | Ilta-sanomien internettaloussivut |
| Julkaisija | Sanoma Media Finland |
| ISSN | ISSN 1455-6308 |
| ISSN-L | ISSN 1455-6308 |
| Perustettu | 1997 |
| Kotikunta | Helsinki |
| Kotimaa | Suomi |
| Kieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Taloussanomat on Ilta-Sanomien internetversion taloussivujen nimi ja Suomen suurin talousverkkomedia eri kävijöiden määrällä mitattuna: viikoittain noin 700 000 eri kävijää vuonna 2012.
Sanoma Osakeyhtiö alkoi pohtia 1990-luvulla kilpailijan perustamista Kauppalehdelle, joka tuolloin hallitsi kokonaan talouslehtien markkinaa. Taloussanomien ensimmäinen numero julkaistiin lopulta 18. marraskuuta 1997. Paperiversio lehdestä ilmestyi tiistaista lauantaihin. Ensimmäinen It-viikon numero ilmestyi 18. marraskuuta 1999. Vuosina 2002–2005 Taloussanomat hoiti myös tv-kanava Nelosen talousuutisia. Myös Nelonen kuuluu Sanoma-konserniin.
Taloussanomien levikki vuonna 2006 oli arkisin 34 002 ja lauantaisin 42 933. Viimeinen, järjestyksessään 2 537. paperilehti ilmestyi 28. joulukuuta 2007. Painettu lehti muuttui vuoden 2008 alusta vain internetissä ilmestyväksi. Painettuna Taloussanomat oli tehnyt tappiota koko historiansa ajan.
Keväällä 2009 Sanoma-konserni kertoi siirtävänsä Taloussanomat osaksi Ilta-Sanomia, jonka jälkeen Taloussanomista on vastannut Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja.
Vuoden 2015 lopussa Taloussanomat ilmoitti Digitodayn ja It-viikon toimitusten yhdistyvän, minkä johdosta It-viikko lopetettiin ja sen toimitus siirtyi Digitodayn toimitukseen. Taloussanomien mukaan Digitoday on jo nyt Suomen tieto- ja viestintäteknologian alan suurin verkkomedia.lähde?