| Taylor Lautner | |
|---|---|
Taylor Lautner Siepatun ensi-illassa 2011. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Taylor Daniel Lautner |
| Syntynyt | 11. helmikuuta 1992 Holland, Michigan, Yhdysvallat |
| Ammatti | näyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 2001– |
| Merkittävät roolit | Jacob Black (Twilight-elokuvasarja) |
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Taylor Daniel Lautner (s. 11. helmikuuta 1992 Michigan, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on näytellyt Jacob Blackin roolia Stephenie Meyerin kirjoihin perustuvassa Twilight-elokuvasarjassa. Lisäksi hän on näytellyt esimerkiksi elokuvissa Villi tusina 2 ja Haipojan ja Laavatytön ihmeelliset seikkailut.
Lautner syntyi Hollandissa, Michiganin osavaltiossa, mutta kasvoi Grand Rapidsissa, Michiganissa, kunnes muutti 11-vuotiaana perheineen Los Angelesiin. Taylorin vanhemmilla on sukujuuria Alankomaissa, Saksassa ja Ranskassa. Lisäksi Deborahin, Taylorin äidin, sukujuuret ovat osaksi alkuperäisamerikkalaiset. Taylor on kamppailulajien harrastaja ja harrastanut esimerkiksi karatea kuusivuotiaasta kolmetoistavuotiaaksi.
Lautner aloitti uransa vuonna 2001 televisioelokuvassa Shadow Fury. Tämän jälkeen hän vieraili muun muassa tv-sarjoissa Summerland, Bernie Mac Show ja My Wife and Kids vuosina 2003–2004. Hän oli myös mukana tv-sarjassa Danny Phantom, jossa hän toimi YoungBloodin ääninäyttelijänä kolmen jakson verran vuonna 2005.
Lautner teki pienen läpimurron vuonna 2005, kun hän esiintyi Sharkboyn roolissa Robert Rodriguezin ohjaamassa elokuvassa Haipojan ja Laavatytön ihmeelliset seikkailut. Hän sai roolistaan Young Artist Awards -ehdokkuuden vuonna 2006. Samana vuonna hän esiintyi myös elokuvassa Villi tusina 2. Vuonna 2008 Lautner oli mukana televisiosarjassa My Own Worst Enemy, joka kuitenkin lopetettiin vain yhdeksän jakson jälkeen.
Vuonna 2008 Lautner esiintyi ensimmäisen kerran tunnetuimmassa roolissaan Jacob Blackina Stephenie Meyerin vampyyrikirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuvassa elokuvassa Twilight – Houkutus. Hän jatkoi samassa roolissa myös elokuvan vuonna 2009 ilmestyneessä jatko-osassa Twilight – Uusikuu. Jacobin hahmo muuttuu fyysisesti paljon toisessa osassa, ja alun perin Lautnerin jatko roolissa ei ollut varmaa. Lautner valmistautui jatko-osaan treenaamalla ja sai kerättyä vartaloonsa noin 14 kiloa lihasta ja vakuutti tuotantoryhmän kyvystään jatkaa roolissa. Lautner jatkoi rooliaan ihmissutena kolmannessa sarjan elokuvassa Twilight – Epäilys (2010).
Lautner näyttelee myös elokuvassa Ystävänpäivä Tylorin roolissa. Kyseinen elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 12. helmikuuta 2010. Joulukuussa 2009 Lautner oli yhdysvaltalaisen viihdeohjelman Saturday Night Liven juontajana, ja hän oli yksi sarjan historian nuorimmista juontajista.
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Vuonna 2012 Lautnerin on määrä näytellä pääosaa 3D-elokuvassa Stretch Armstrong. Hän on myös saanut osan elokuvasta Cancun. Lautner nähdään myös trillerielokuvassa Abduction. Kyseisen elokuvan ohjaa John Singleton ja elokuvan kuvaukset aloitettiin heinäkuussa 2010. Lautner kertoi kesäkuussa 2010 Access Hollywoodin haastattelussa, että Abductionin jälkeen hän alkaa kuvaamaan elokuvan Twilight – Aamunkoi molempia osia (elokuvasta tulee kaksiosainen).
Lautner on kertonut haastattelussa, että nuorempana häntä kiusattiin näyttelemisestä. Hän kommentoi: "Muistutin itseäni etten saa antaa heidän puheittensa vaikuttaa minuun. Rakastan näyttelemistä ja aion jatkaa sitä." Lautnerilla on ollut vaativa kunto-ohjelma ja tarkka ruokavalio siitä lähtien, kun hän alkoi muuttaa kehoaan elokuvaan Twilight – Uusikuu. Lautner ei käytä huumeita tai alkoholia.
Vuonna 2009 huhuttiin, että Lautner seurustelee yhdysvaltalaisen näyttelijä & pop-laulaja Selena Gomezin kanssa ja sittemmin myös kantrilaulaja Taylor Swiftin kanssa. Huhti-toukokuussa väitettiin, että Lautner ja Gomez seurustelevat, koska heidät oli nähty usein yhdessä. Kumpikaan ei myöntänyt asiaa todeksi. Tiettävästi Lautner ja Swift alkoivat seurustella lokakuussa 2009. He tapasivat yhteisen elokuvansa Ystävänpäivä kuvauspaikalla. Pari erosi joulukuussa 2009 kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Swiftin kappale "Back to December" hänen kolmannelta albumiltaan Speak Now on väitetysti anteeksipyyntö Lautnerille.
Lautner alkoi seurustella vuonna 2018 sairaanhoitaja Taylor Domen kanssa. He kihlautuivat vuonna 2021. Lautner ja Dome avioituivat 2022. Dome otti miehensä sukunimen, ja nyt kumpikin on nimeltään Taylor Lautner. Tilanne ei silti ole niin pulmallinen kuin voisi kuvitella, sillä vaimoa kutsutaan lempinimellä Tay, kun taas aviomies on Taylor. Aviomiehen mukaan moni tosin kutsuu heitä selvyyden vuoksi joko nimellä boy Tay tai girl Tay eli poika-Tay tai tyttö-Tay.

| Vuosi | Nimi | Rooli | Laji | Huomioita |
|---|---|---|---|---|
| 2001 | Shadow Fury | Kismet | Elokuva | Lapsi |
| 2003 | Bernie Mac Show | Aaron | TV-sarja | |
| 2004 | My Wife and Kids | Tyrone | TV-sarja | |
| Summerland | poika rannalla | TV-sarja | Lapsi | |
| 2005 | Villi tusina 2 | Eliot Murtaugh | Elokuva | |
| Danny Phantom | Youngblood | TV-sarja | Ääni | |
| Duck Dodgers | Reggie Wasserstein | TV-sarja | Ääni | |
| The Adventures of Sharkboy and Lavagirl in 3-D | Sharkboy | Elokuva | Lapsi | |
| Scooby Doo | Dennis/Ned | Piirretty | Ääni | |
| 2006 | Love, Inc. | Oliver | TV-sarja | |
| He's a Bully, Charlie Brown | Joe Agate | Piirretty | Ääni | |
| 2008 | Twilight – Houkutus | Jacob Black | Elokuva | |
| My Own Worst Enemy | Jack Spivey | TV-sarja | ||
| 2009 | Twilight – Uusikuu | Jacob Black | Elokuva | |
| 2010 | Ystävänpäivä | Willy Harrington | Elokuva | |
| Twilight – Epäilys | Jacob Black | Elokuva | ||
| 2011 | Twilight – Aamunkoi osa 1 | Jacob Black | Elokuva | |
| Siepattu | Nathan Harper | Elokuva | ||
| Cancun | - | Elokuva | ||
| 2012 | Twilight – Aamunkoi osa 2 | Jacob Black | Elokuva | Elokuvasarjan viimeinen |
| Oikeesti aikuiset 2 | Grown Ups 2 | 2013 | Andy | |
| Stretch Armstrong | - | Elokuva | ||
| 2015 | The Ridiculous 6 | Lil' Pete | Elokuva | Netflix-alkuperäiselokuva |