| The Odorants | |
|---|---|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1995–2009 |
| Tyylilaji | punk rock |
| Kotipaikka | |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
|
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
The Odorants on vuonna 1995 perustettu suomalainen punk rock -yhtye. Yhtye on julkaissut kaksi täysmittaista studioalbumia, neljä virtuaalista EP-levyä, sekä kolme singleä ja yhden demolevytyksen. Jäsenten oikeat nimet eivät ole vuotaneet julkisuuteen. Yhtye teki vuosina 2000−2003 yhteistyötä Extreme Duudsonit -temppuryhmän kanssa tehdessään musiikkia heidän Maailmankiertue-sarjalleen.
Yhtye aloitti toimintansa nimellä Butt First vuonna 1995. Yhtyeen ensimmäinen demo julkaistiin United Recordsin kautta.
Vuonna 1998 yhtye julkaisi EP-levyn Tales From The Underground. Vuonna 1999 ilmestyi toinen EP-levy nimeltä 2. Yhtye perusti oman levy-yhtiön Mörkö Recordsin, jonka kautta se julkaisi EP-levyn Sing When You Are Copulating (2001). Lopulta Sing When You Are Copulating kuitenkin päätyi Sony BMG -levy-yhtiön käsiin, jonka kanssa yhtye solmi levytyssopimuksen. Vuonna 2002 yhtye pääsi tekemään ensimmäistä studioalbumiaan, Beat The Odorantsia, joka julkaistiin vuonna 2003.
2003 yhtye julkaisi singlet This Night ja Late Night Call BMG:n kautta, jonka jälkeen purki levytyssopimuksen väliaikaisesti levy-yhtiön kanssa. 2004 yhtye alkoi kirjoittaa materiaalia uudelle albumilleen, ja materiaalin kirjoittaminen kesti vuoden 2005 loppuun. 2006 yhtye pääsi studioon tekemään toista albumiaan, Counting Wolvesia. Yhtye oli solminut levytyssopimuksen Moby Disc levy-yhtiön kanssa. Yhtye oli kierrellyt ympäri Suomea. Counting Wolves albumista tuli paljon taitavampi eepos kuin ensimmäisestä studioalbumista.
Yhtye lopetti vuonna 2009. Se palasi vuonna 2013 yhden keikan ajaksi.