The Rocker

The Rocker
Ohjaaja Peter Cattaneo
Käsikirjoittaja Wallace Wolodarsky
Maya Forbes
Tuottaja Shawn Levy
Säveltäjä Chad Fischer
Kuvaaja Anthony B. Richmond
Leikkaaja Brad Wilhite
Charles Kaplan
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Kanada
Tuotantoyhtiö
Levittäjä 20th Century Fox
Ensi-ilta
Kesto 102 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The Rocker on yhdysvaltalainen musiikkiaiheinen komediaelokuva vuodelta 2008. Elokuvan on ohjannut Peter Cattaneo ja käsikirjoituksista vastasivat Maya Forbes ja Wallace Wolodarsky. Elokuvan pääosia esittävät Rainn Wilson, Christina Applegate, Jeff Garlin, Josh Gad, Teddy Geiger ja Emma Stone. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 20. elokuuta 2008.lähde?

Juoni

Elokuva kertoo Robert "Fish" Fishmanista (Rainn Wilson), joka erotettiin 20 vuotta sitten eräästä heviyhtyeestä. Hän päätyy elokuvan alussa liittymään lukioikäisen sukulaispoikansa koulun yhtyeeseen. Elokuva kertoo kouluyhtyeen seikkailuista.

Näyttelijät

 Rainn Wilson … Robert “Fish” Fishman  
 Christina Applegate … Kim Powell  
 Josh Gad … Matt Gadman  
 Teddy Geiger … Curtis Powell  
 Emma Stone … Amelia Stone  
 Jason Sudeikis … David Marshall  
 Jane Lynch … Lisa Gadman  
 Jeff Garlin … Stan Gadman  
 Will Arnett … Lex Drennan  
 Fred Armisen … Wayne Kerr  
 Howard Hesseman … Nev Gator  
 Lonny Ross … Timmy Sticks  
 Bradley Cooper … Trash Grice  
 Jon Glaser … Billy Ault  
 Demetri Martin … Kip  
 Aziz Ansari … Aziz  
 Nicole Arbour … Trashy Groupy  
 Pete Best … Mies linja-auto pysäkillä  
 Jane Krakowski … Carol  
 Samantha Weinstein … Violet  
 Jonathan Malen … Jeremy  
 Laura de Carteret … Amelian äiti