The Streets of Cairo on Yhdysvalloissa hyvin tunnettu laulu, johon on olemassa lukuisia eri sanoituksia. Toiseksi tunnetuin nimitys on The Poor Little Country Maid ja lastenlauluna kappaleen tunnetuin nimi on Hootchy Kootchy Dance. Melodiaa on käytetty etenkin 1900-luvun alkupuolella populaarimusiikissa. Sävel esiintyy esimerkiksi monissa piirrossarjoissa aina kun esitetään jotain aavikkoon, Arabiaan, Egyptiin, vatsatanssiin, käärmeen lumoamiseen tai muslimeihin liittyvää.
Business-mies Sol Bloom väitti keksineensä melodian "A Street of Cairo" nimiseen näyttelyn osastoon vuonna 1893 Amerikan mantereen 400-vuotisjuhlien yhteydessä pidetyssä maailmannäyttelyssä Chicagossa. 1900-luvun alkupuolella melodiaa julkaistiin eri sanoitusten yhteydessä, tunnetuimpia näistä oli "The Streets of Cairo". Sävelmän tekijänoikeuksia ei ole kenelläkään. Kappaleen viisi ensimmäistä nuottia ovat samat kuin ranskalaisessa laulussa "Echos du Temps Passé" (1857). Ranskalainen laulu taas perustuu algerialaiseen tai arabialaiseen lauluun nimeltä "Kradoutja", joka oli suosittu Ranskassa 1600-luvulla. Jazz-yhtyeet ovat esittäneet kappaletta jazz-sovituksena.
Kappale yhdistetään usein vatsatanssiin, mutta autenttiset vatsatanssijat Lähi-idässä eivät käytä sitä.
Sävelmä on kulkenut ainakin seuraavilla nimillä, aina eri sanoituksilla:
Kappaletta myös lainataan Irving Berlinin sävellyksessä "Harem Nights" (toiselta nimeltään "In the Harem") ja Funkadelicin kappaleessa "You Scared the Lovin' Outta Me" (1977).
Mirellan Timanttei lainaa sävelmää kertosäkeessään.
Esimerkki kappaleen sanoituksena lastenlauluna:
Myös lastenlauluna kappaleeseen on lukuisia erilaisia vaihtoehtoisia sanoituksia