Timo Innanen (s. 29. toukokuuta 1984) on suomalainen urheilutoimittaja, joka on erikoistunut lajeista jalkapalloon: lisäksi hän on keskittynyt tutkivaan journalismiin.
Innanen on työskennellyt vuodesta 2014 lähtien MTV Urheilun Tulosruudun toimittajana. Ennen nykyistä pestiään hän toimi Urheilulehdessä (vuosina 2009–2014).
Vuonna 2018 Innanen palkittiin vuoden urheilutoimittajana. Lisäksi hänelle myönnettiin samana vuonna Koura-erikoispalkinto. Vuoden 2022 marraskuussa Innanen palkittiin vuoden tennistoimittajana, ja saman vuoden joulukuussa hän sai vuoden jalkapallotoimittajan tittelin. Vuonna 2025 Innasen ja Anssi Shemeikan MTV Katsomoon tekemä Futisprofeetat-ohjelma palkittiin Urheilutoimittajain Liiton Vuoden digitaalisena hittinä.
Innanen on opiskellut urheilujournalismia Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.