Timo Jokinen

Timo Jokinen vuonna 2016

Timo Sakari Jokinen (s. 24. helmikuuta 1961 Ylöjärvi on suomalainen sanoittaja, runoilija, kirjailija, kolumnisti ja muusikko.

Jokinen oli nuorena kiinnostunut urheilusta ja hänestä tuli kansallisen tason korkeushyppääjä. Edustamansa seurat olivat Tampereen Pyrintö ja Ylöjärven Ryhti. Jokinen pelasi myös koripalloa usean vuosikymmenen ajan. Suurimman osan pelivuosistaan hän pelasi Ylöjärven Pallon koripallojoukkueessa.

Jokisella oli nuorempana haave perustaa oma bändi ja tehdä omannäköisiä lauluja. Se tie jäi näkemättä ja kulkematta. Sitten Jokinen pääsi iskelmägenreen mukaan, missä hän pystyi tekemään tekstejä artisteille. Sanoitusopin antoi aikoinaan itse Toivo "Topi" Kärki.

Timo Jokisen sanoitukset ovat lähinnä iskelmää, pop-iskelmää, laulelmia ja lastenlauluja. Oman nimensä ohella Jokinen on käyttänyt pseudonyymejä Anne-Elina Lahti, Roni Hiidenvirta ja Vieno Hymy.

Vuonna 1983 Jokinen kävi näyttämässä pöytälaatikkoon tekemiään tekstejä säveltäjä Toivo Kärjelle. Kärki kiinnostui Jokisen teksteistä siinä määrin, että otti nuoren miehen ”sanoittajakouluunsa”. Näin Jokisesta tuli Kärjen nuorimpia sanoitusoppilaita. Jokisen ensimmäinen levytetty teksti on tehty Kärjen sävelmään ja se oli Merja Rantamäen laulama ”Laulajan työ” vuodelta 1988. Yhteistyö Kärjen kanssa jatkui tämän kuolemaan saakka. Kärjen kuoltua on levytetty useita Kärjen-Jokisen ennenjulkaisemattomia kappaleita: Markus Allanin laulamat "Vain sulle lauluni soi" (1996, sovittajana Taisto Wesslin) sekä 11 kappaletta albumille Yön yksinäiset hetket (2004, sovittajana Jukka Hänninen).

Viime vuosina Jokinen on tehnyt yhteistyötä säveltäjä Esa Niemisen kanssa.

Sanoituksia

Kirjalliset teokset

Ylöjärven lastenkirjasarja

Runokirjat

  • Yksin rannalla, kuvat Ismo Ristiluoma, Runogalleria, Helsinki, 2003 ISBN 951-787-175-9
  • Hetkiä – ihmisiä – kohteita, Ylöjärven maisemissa, kannen kuva Anni Hurmila, Tmi Pieni Jekku, 2014 ISBN 9-789529-333820
  • Kirjeitä hänelle, kannen kuva Anni Hurmila, Tmi Pieni Jekku, 2015 ISBN 9-789529-359530

Romaanit

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Timo Jokinen, Toivo on elämää kannatteleva voima Ylöjärven Uutiset 26.12.2023, viitattu 18.9.2025
  2. ↑ Paula Hihnala: Ylöjärven Ryhti 60 vuotta - Kirin jäljistä suurseuraksi 1931 – 1991, s. 95, 96, 99, 106, 114. Tampere: Kirjatoimen Kirjapaino, 1991. ISBN 952-90-3184-X
  3. ↑ YPa:lla riittää kokemusta ja pituutta. Ylöjärven Uutiset, 2.11.2011, s. 34. Ylöjärvi: Pirmediat Oy.
  4. ↑ Sanna Hillberg: Musiikkitaituri Esa Nieminen säveltää ylöjärveläisen Timo Jokisen sanoituksia. Ylöjärven Uutiset, 9.9.2026, s. 14-15. Ylöjärvi: Pirmediat Oy.
  5. ↑ Ville Mäkinen, Toivo Kärki – sydämellinen mutta jämäkkä auktoriteetti, Ylöjärven Sanomat 12.3.2015, viitattu 18.9.2025
  6. ↑ Kärki 2015, s. 877
  7. ↑ Kärki 2015, s. 912-915
  8. ↑ Hillberg 2026