Timo Tuominen (s. 1964 Salo) on suomalainen näyttelijä, jolla on vuodesta 2004 ollut kiinnitys Suomen Kansallisteatteriin. Hän on esiintynyt myös muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa ja Teatteri Takomossa, jonka perustajajäsen hän on. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1995. Tuominen on tehnyt myös lukuisia televisio- ja elokuvarooleja.
Salossa syntynyt Tuominen kävi koulunsa Ilmajoella. Tuominen on näytellyt muun muassa elokuvissa Arvon veli sekä Aavan meren tällä puolen sekä TV-sarjassa Klikkaa mua. Kansallisteatterissa hän on näytellyt esimerkiksi Kristian Smedsin Tuntemattomassa sotilaassa (Koskelan roolissa), Reko Lundánin Kissassa kuumalla katolla, Juha Hurmeen Europaeuksessa ja Pirkko Saision näytelmässä Slava! Kunnia. Helsingin kaupunginteatterissa hänet on nähty pääosassa muun muassa musikaalissa Housut pois. Lisäksi hän vieraili Yle TV1:n visailuohjelmassa Hyvät katsojat vuonna 2018.
Tuominen on vuosia esittänyt belgialaisen Jacques Brelin lauluja. Tuominen on itse kääntänyt esittämänsä laulut. Käännettyjä lauluja on yli 100. Tuominen on tehnyt seitsemän Brel-levytystä:
Levytettyjä kappaleita on 75.
Tuomiselle myönnettiin vuonna 2024 Ida Aalberg -palkinto.