Tom Kaisla

Tom Kaisla (s. 10. tammikuuta 1974 Espoo, Suomi) on suomalainen perhe- ja monialayrittäjä. Hän on henkilöstöpalveluyritys Eilakaislan omistaja ja entinen toimitusjohtaja. Kaisla on tullut laajemmin tunnetuksi Helsingin ulkosaaristossa sijaitsevan Rysäkarin kehityshankkeista ja niihin liittyneistä kiistoista.

Nuoruus

Tom Kaisla syntyi 10. tammikuuta 1974 Espoossa Karl-Gustav ja Eila Kaislalle. Kaislan äiti Eila oli henkilöstöpalveluyritys Eilakaislan perustaja ja isä Karl-Gustav jääkiekkoerotuomari.

Kaisla suoritti varusmiespalveluksensa Isosaaren linnakkeella ja opiskeli ammattimerenkulkua Rauman merikoulussa. Hän aloitti yrittämisen 17-vuotiaana omalla taksiyrityksellä.

Kaisla pelasi Kiekko-Vantaan puolustajana jääkiekon II-divisioonassa kausilla 1994–1996.

Eilakaislan toimitusjohtajana

Kaisla tuli Eilakaislan omistajaksi sukupolvenvaihdoksessa veljensä Akin kanssa vuonna 1991. Hänestä tuli myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja hän jatkoi myöhemmin sen toimitusjohtajana 30-vuotiaana elokuussa 2004. Kaisla seurasi roolissa äitiään, joskin välissä yhtiötä oli johtanut kaksi ammattitoimitusjohtajaa. Kaisla hoiti tehtävää aina vuoteen 2022.

Toimitusjohtajan roolin ohessa Kaisla on toiminut Elinkeinoelämän keskusliiton yrittäjyyslähettiläänä jatkaen myös liiton yrittäjävaltuuskunnan jäsenenä vuonna 2025.

Rysäkarin osto ja kehityshankkeet

Rysäkarin saari Lauttasaaresta kuvattuna.

Kaislan perustama Rysäkarin Linnake -yhtiö osti Helsingin ulkosaaristossa sijaitsevan Rysäkarin Senaatti-kiinteistöiltä huutokaupassa 2,6 miljoonalla eurolla vuonna 2011. Kaislan tarkoituksena oli kunnostaa vanhaa linnakemiljöötä ja kehittää saaresta matkailukohde. Yhtenä visiona on ollut myös saaren laajentaminen 50 000 saaristolaiskaupunginosaksi yhteistyössä Peter Vesterbackan edistämän Finest Bay Area Tunnel -hankkeen kanssa. Vesterbackan hankkeen tavoitteena on ollut rakentaa rautatietunneli Helsingin ja Tallinnan välille Keilaniemen kautta.

Suunnitelmat ovat jääneet osin toteutumatta Kaislan ja Helsingin kaupungin välisen kiistan seurauksena, joka alkoi saaren oston jälkeen vuonna 2011. Saareen oli tarkoitus valmistella ensimmäinen asemakaava, mutta projekti päättyi kaupungin ja Kaislan eriävien näkemysten johdosta. Erimielisyydet liittyivät suunniteltuun rakentamisen laajuuteen ja matkailutoiminnan vaatimaan kunnallistekniikan toteutusvastuisiin. Kaisla oli vaatinut, että kaupungin tulee järjestää saaren sähkö- ja viemärihuolto, mitä kaupunki ei ollut valmis maksamaan.

Kiista kulminoitui vuonna 2016 Kaislan valtiovarainministeriölle sekä Helsingin ja Espoon kaupungeille esittämään Rysäkarin siirtoon osaksi Espoota. Rajamuutos jäi toteutumatta Helsingin kaupunginhallituksen torpattua ehdotuksen yksimielisesti vuonna 2017, vaikka Espoon kaupunginvaltuusto ei nähnyt vastaavasti estettä kunnanrajan siirrolle. Valtionvarainminiteriö asettui myös vuonna 2017 negatiiviselle kannalle kuntaliitokseen liittyen. Vuotta myöhemmin Kaisla muutti ja siirsi hallinnoimansa yhtiöt Helsingistä Espooseen.

Lähteet

  1. 1 2 Leppänen, Marko: Liikemies johtaa linnaketta hs.fi. 11.6.2012. Sanoma Media Finland. Viitattu 5.1.2026.
  2. 1 2 Salo, Irmeli: Omistaja otti Eilakaislan ohjat talouselama.fi. 24.9.2004. Viitattu 5.1.2026.
  3. 1 2 Tom Kaislasta Eilakaislan toimitusjohtaja news.cision.com. 2.9.2004. Cision. Viitattu 5.1.2026.
  4. ↑ Karl-Gustav Kaisla eliteprospects.com. Viitattu 6.1.2025. (englanniksi)
  5. ↑ Tom Kaisla eliteprospects.com. Viitattu 6.1.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Karvala, Kaappo: Eilakaisla erottautuu kauppalehti.fi. 4.3.2005. Viitattu 6.1.2026.
  7. ↑ Antti Soro Eilakaislan toimitusjohtajaksi eilakaisla.fi. 4.11.2022. Viitattu 6.1.2026.
  8. ↑ Yrittäjälä­hettiläs Tom Kaisla: Asiakaspal­ve­lua­sennetta viranomais­toi­mintaan ek.fi. 15.2.2019. Elinkeinoelämän keskusliitto. Viitattu 6.1.2026.
  9. ↑ EK:n Yrittäjävaltuuskunta nimitetty vuodelle 2025; puheenjohtajana jatkaa Anne Kangas sttinfo.fi. 27.12.2024. Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Viitattu 6.1.2026.
  10. ↑ Söderlund, Anne: Guldet blev till sand för Tom Kaisla: "Om jag bara hade Rysskär hade jag varit i konkurs för länge sedan" yle.fi. 3.6.2018. Viitattu 6.1.2026. (ruotsiksi)
  11. ↑ Manninen, Antti: Linnakesaari Rysäkarista matkailukohde hs.fi. 16.12.2011. Sanoma Media Finland. Viitattu 6.1.2026.
  12. ↑ Varmavuori, Marjaana: Salaperäinen Rysäkari hs.fi. 1.10.2020. Sanoma Media Finland. Viitattu 6.1.2026.
  13. 1 2 Oksanen, Kimmo: Helsinki torppasi Rysäkarin saaren liittämisen Espooseen – Yrittäjä tuskastui: ”Asenne on se, että hukkukaa sinne merelle!” hs.fi. 27.2.2017. Sanoma Media Finland. Viitattu 6.1.2026.
  14. ↑ Mokkila, Maija: Sotilassaaren muuttaminen bisnekseksi tyssäsi lupaviidakkoon yle.fi. 6.8.2013. Viitattu 5.1.2026.
  15. ↑ Nikula, Paula: Tom Kaisla on sijoittanut miljoonia Rysäkarin saareen, mutta vieläkään siellä ei ole kaikkea tarpeellista, kuten sähköä kauppalehti.fi. 25.11.2019. Viitattu 6.1.2026.
  16. ↑ Varmavuori, Marjaana: Helsingin edustalla oleva saari aiheutti mykkäkoulun, jonka molemmat osapuolet ovat oikeassa: ”En nosta luuria minäkään” hs.fi. 6.10.2020. Sanoma Media Finland. Viitattu 6.1.2026.
  17. ↑ Kuokkanen, Katja: Linnakesaaren isännältä meni hermot Helsinkiin: Tom Kaisla haluaa siirtää Rysäkarin Helsingistä Espooseen hs.fi. 9.12.2016. Sanoma Media Finland. Viitattu 5.1.2026.
  18. ↑ Rämö, Kristian: Valtiovarainministeriö eväsi viimeviikkoisella päätöksellään Tom Kaislan ja hänen yrityksensä Rysäkarin Linnake Oy:n esityksen kuntarajan siirrosta. talouselama.fi. 7.7.2018. Viitattu 6.1.2026.
  19. ↑ Lehtinen, Pasi: Yrittäjä siirsi yhtiönsä Espooseen – ”Helsinkiä ei kiinnosta yrittäjien asiat” talouselama.fi. 18.10.2018. Viitattu 6.1.2026.