| Tom Wyner | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Thomas Halperin Wyner |
| Syntynyt | 16. kesäkuuta 1947 |
| Kuollut | 30. kesäkuuta 2024 (77 vuotta) |
| Ammatti | ääninäyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Taiteilijanimet | Abe Lasse Abe Lasser Phil Mathews Tom Weiner |
| Aktiivisena | 1974–2016 |
| Merkittävät roolit | M. Bison (Street Fighter II: The Animated Movie) Quent Yaiden (Wolf's Rain) |
| Palkinnot | |
|
ADR |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Tom Wyner (oik. Thomas Halperin Wyner, 16. kesäkuuta 1947 – 30. kesäkuuta 2024) oli brittiläis-yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, joka tunnetaan useista konnien rooleista. Hän teki äänirooleja televisioon 1980-luvulta lähtien ja dubbasi suurimmaksi osaksi uraansa animea englanniksi.
Wyner teki myös äänirooleja useisiin Power Rangers -sarjoihin, ollen muun muassa alkuperäisessä sarjassa Bonesin, Mighty Minotaurin, Knasty Knightin, Pineoctopusin, Dark Warriorin ja Doomstonen ääninä. Hänellä oli myös muutamia äänirooleja toisessa Haim Sabanin tuottamassa televisiosarjassa VR Troopers. Wyner vieraili myös Sidin äänenä Buffy, vampyyrintappajan jaksossa "The Puppet Show" vuonna 1997. Wyner palkittiin myös animen dubbaamisesta vuonna 2004 ADR-palkinnolla kuukauden ääninäyttelijänä sarjasta Wolf's Rain.