| Tri T:n 5000 sormea | |
|---|---|
| The 5,000 Fingers of Dr. T. | |
| Ohjaaja | Roy Rowland |
| Käsikirjoittaja | Dr. Seuss Allan Scott |
| Tuottaja | Stanley Kramer |
| Säveltäjä | Frederick Hollander |
| Kuvaaja | Franz Planer |
| Leikkaaja | Al Clark |
| Tuotantosuunnittelija | Dr. Seuss |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Stanley Kramer Productions (käännä suomeksi) |
| Kesto | 89 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Tri T:n 5000 sormea (The 5,000 Fingers of Dr. T., myöhemmin Crazy Music) on Stanley Kramerin tuottama ja Roy Rowlandin ohjaama yhdysvaltalainen fantasiapitoinen elokuvamusikaali vuodelta 1953. Se perustuu Dr. Seussina tunnetun lastenkirjailija Theodor Geiselin yhdessä Allan Scottin kanssa laatimaan käsikirjoitukseen. Dr. Seuss kirjoitti myös laulujen sanat. Tämä oli ainoa näytelmäelokuva, jonka tekemisessä hän oli mukana, vaikka muut ovatkin tehneet elokuvasovituksia hänen kirjoistaan.
Yhdeksänvuotias isätön Bart-poika (Tommy Rettig) inhoaa pianotunteja ja niiden pitäjää, vaativaa tohtori Terwillikeriä (Hans Conreid). Hän nukahtaa pianon ääreen ja näkee unta, että tohtori on perustamassa merkillistä musiikkiopistoa, koska on vakuuttunut uuden Happy Fingers -opetusmetodinsa ylivoimaisuudesta. Tohtori T. on hypnotisoinut hänen leskeksi jääneen äitinsäkin (Mary Healy) mukaan juoneen toimimaan assistenttinaan, ja pian paikalle on tulossa 499 muutakin pikkupoikaa soittamaan unisonossa tohtorin rakentamaa pitkää, kiemurtelevaa pianoa – muiden instrumenttien soittajat joutuvat vankityrmään! Bart ei kuitenkaan aio alistua miehen pakkovaltaan, vaan ryhtyy puolalaissukuisen putkimiesystävänsä (Peter Lind Hayes) kanssa taistelemaan sortajaa vastaan. Tohtorin, putkimiehen ja äidin välille kehittyy myös komediallisia kolmiodraaman aineksia.
Tommy Rettigin lauluäänen tekee Tony Butala, joka perusti The Lettermen -lauluyhtyeen. Piano-osuudet soittaa Hollywoodin studiomuusikko Ray Turner.
Tohtori T:tä näyttelevä Hans Conried oli siihen asti tehnyt vain pikkurooleja ja oli todella vaikuttunut elokuvan kahdeksan viikon harjoitusjaksosta ja toiset kahdeksan viikkoa kestäneistä kuvauksista.
Koeyleisö ei pitänyt elokuvan ylipitkästä ja pieniä lapsia pelottavasta testiversiosta, joten muun muassa yhdeksän valmiiksi filmattua musiikkinumeroa poistettiin ja jäljelle jäi yksitoista. Poistettujen numeroiden kuvamateriaali on kadonnut, mutta ääniraidat ovat säilyneet. Ne koottiin kolmen CD-levyn soundtrack-julkaisulle 2000-luvulla.
Elokuva ei tuoreeltaan ollut suuri menestys, mutta julkaistiin myöhemmin uudelleen nimellä Crazy Music ja saavutti 1960-luvulla jonkinlaista kulttisuosiota hippiliikkeen parissa psykedeelisen värikkäine lavasteineen ja tajunnanvirtatekniikalla kerrotulla, auktoriteetteja vastustavalla tarinallaan.
Ensi-iltayleisöä valui ulos teatterista kesken elokuvan, ja lipputulot jäivät pieniksi. Dr. Seuss pettyi Hollywoodiin tässä ainoassa elokuvatyössään eikä edes mainitse sitä muistelmissaan.
2000-luvun kriitikot ovat löytäneet elokuvan uudelleen, ja sitä on verrattu muun muassa Ihmemaa Oziin ja Liisaan ihmemaassa ja pidetty jopa parhaana lastenfantasiana, mitä Hollywood on koskaan tuottanut.
Säveltäjät Friedrich Hollaender ja Morris Stoloff saivat elokuvasta Parhaan musiikin Oscar-palkintoehdokkuuden.
Mainostelevisio esitti elokuvan joulukuussa 1970 sijoitettuna lauantain myöhäisiltaan. Helsingin Sanomien tv-sivulla Eeva Järvenpää harmitteli tv-esityksen alla, että tämä värikäs Technicolor-tuotanto lähetetään mustavalkoisena (tosin väri-tv-lupia oli tuolloin vasta parissa tuhannessa suomalaiskodissa). Hänestä fantasiatarina ei aiheestaan huolimatta ole mikään lastenelokuva, vaan ottaa omalla tavallaan kantaa kaikkien alistettujen ihmisten puolesta sortoa ja totalitääristä valtaa vastaan. ”[Ohjaaja Rowland] osoittaa, ettei 500 lasta voi valaa samaan nuottiin eivätkä 5 000 sormea soita samassa tahdissa pakottamalla.”