Tulitelat
| Tulitelat | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Vaippaeläimet Urochordata |
| Luokka: | Salpat Thaliacea |
| Lahko: | Tulitelat Pyrosomatida |
| Heimo: | Tulitelat Pyrosomatidae Lahille, 1888 |
| Alaheimot ja suvut | |
|
|
| Katso myös | |
Tulitelat (Pyrosomatidae) on salpoihin kuuluva vaippaeläinheimo. Heimo on ainoa tulitelojen lahkossa (Pyrosomatida). Lajeja tavataan kaikista lauhkeista ja lämpimistä valtameristä.
Lajit ja anatomia
Tulitelat jaetaan kahteen alaheimoon, kolmeen sukuun ja yhteensä kahdeksaan lajiin. Eläimet ovat ruumeiinrakenteeltaan putkimaisen lieriömäisiä ja hyyteömäisiä ja väriltään läpikuultavia. Ne koostuvat muiden salpojen tavoin muutaman millimetrin pituisista tsooideista, joita voi olla tuhansista kymmeniin tuhansiin. Tsooidit ovat yhteydessä toisiinsa alkeellisen selkäjänteen välityksellä.Tsooidit kokoontuvat suuriksi koloneiksi, jotka voivat olla muutamasta senttimetristä jopa 20 metriin. Tulitelasukujen lajit eroavat suppilomaisen suuosan rakenteen perusteella. Tulitelat ovat bioluminoivia ja niiden hohde vaihtelee punertavasta siniseen tai vihreään.
Levinneisyys ja elintavat
Tulitelojen tarkka levinneisyysalue ei havaintojen vähäisyyden ja hajanaisuuden vuoksi ole tiedossa, mutta heimon lajeja on havainnoitu niin Atlantista, Intian valtamerestä kuin Tyynestämerestäkin. Ne ovat ulapan lajeja ja koloniat voivat liikkua ravinnonperässä öisin syvemmistä vesistä pintavesiin. Heimon lajit suodattavat vedestä ravinnokseen planktoneliöitä, esimerkiksi hankajalkaisia ja piileviä, ja ravinnonoton mukana elimistön läpikulkeva vesivirtaus myös liikuttaa niitä eteenpäin. Tulitelakolonioiden runsaita esiintymiä nimitetään kukinnoiksi ja kukinnat voivat olla hyvin runsaita. Kukintojen muodostumiseen liittyviä tekijöitä ei tunneta tarkoin. Tulitelalajit ovat hermafrodiitteja ja voivat lisääntyä suvuttomasti kloonautumalla. Tulitelojen kehityksessä on useita toukkavaiheita. Kuollessaan tulitelat vajoavat pohjalle, ja ovat tärkeä osa merenpohjan eliöiden ravintoa.
Lähteet
- 1 2 3 Laura E. Lilly, Iain M. Suthers, Jason D. Everett & Anthony J. Richardson: A global review of pyrosomes: Shedding light on the ocean's elusive gelatinous “fire-bodies”. Limnology and Oceanography Letters, 2023, 8. vsk, nro 6, s. 812-829. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.4.2026. (englanniksi)
- ↑ Juhani Terhivuo (päätoim.): Maailman luonto. Eläimet:Selkärangattomat, s. 18, 20. Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6506-8
- 1 2 Pedro Freitas de Carvalho & Sérgio Luiz Costa Bonecker: Tunicata, Thaliacea, Pyrosomatidae, Pyrosomella verticillata (Neumann, 1909): First record from the southwest Atlantic Ocean. Check List, 2008, 4. vsk, nro 3, s. 272–274. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.4.2026. (englanniksi)
- 1 2 Ali Uyan, Necdet Uyğur, Ayşegül Ergenler & Servet Ahmet Doğdu: Additional Record of Pelagic Tunicate Pyrosoma atlanticum Péron, 1804 from Mersin Bay, Northeastern Mediterranean. Tethys Environmental Science, 2025, 2. vsk, nro 2, s. 104-110. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.4.2026. (englanniksi)
- 1 2 Dan Berkson: The Mysterious World of Pyrosomes 14.7.2024. Ocean Conservancy. Viitattu 18.4.2026. (englanniksi)