Tunteisiin

”Tunteisiin”
Anna Hanski
Singlen ”Tunteisiin” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Minä tahdon sinut
 Julkaistu huhtikuu 1999
 Tyylilaji iskelmä, pop
 Kesto 03.54
 Levy-yhtiö BMG Finland

”Tunteisiin” on Anna Hanskin kappale hänen yhdeksänneltä studioalbumiltaan, Minä tahdon sinut. Kappale tuli suurelle yleisölle tutuksi Salatut elämät -draamasarjan tunnuskappaleena. Kappaleen on levyttänyt alun perin ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Åsa Schmalenbach vuonna 1998 julkaistulle Ögonblick-albumilleen ”Jag vill” -nimellä. Schmalenbach on tehnyt kappaleen yhdessä Jörgen Ringqvistin kanssa ja suomenkieliset sanat siihen on tehnyt Jiri Nikkinen.

Syksyllä 1998 Salattujen elämien tuotantoyhtiö etsi esittäjää löytämälleen ”Jag vill” -ruotsalaiskappaleelle. BMG Finland -levy-yhtiön tuotantopäällikkö Asko Kallonen tarjosi esittäjäksi Anna Hanskia, joka oli tuolloin tekemässä uutta albumiaan.

Kappaleen sanoituksen alusta on internetissä liikkunut kahta eri versiota: ”oon yksi muisto tän kaupungin” ja ”oon yksi muista tän kaupungin”, mutta kappaleen suomenkielisen tekstin tehtyt Jiri Nikkinen on vahvistanut oikean muodon olevan ”oon yksi muista tän kaupungin”.

Kappaleet

  1. Tunteisiin – 3.54

Listasijoitukset

Huhtikuussa 1999 kappale julkaistiin singlenä ja se nousi radioiden kuudenneksi soitetuimmaksi kappaleeksi sekä Rumba-lehdessä vuosina 1992–2007 julkaistulla levymyynnin ja radiosoiton yhdeksi hittilistaksi yhdistäneellä Top 50 Hitit -listalla 24:nneksi.

Lista Paras
sijoitus
Suomen virallinen singlelista –
Rumba Top 50 24
Radiolista 6

Muut versiot

Lähteet

  1. ↑ Anna Hanski - Biografia Anna Hanski. Viitattu 5.6.2014.
  2. ↑ Tunteisiin Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 5.6.2014.
  3. 1 2 Koste, Henna: Tunteisiin-kappale on suomalaisen tv-historian ikoni – silti Salatut elämät -tuottaja on harkinnut sen tilalle 2020-luvun hittiä Iltalehti. 5.4.2022. Viitattu 10.4.2022.
  4. ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin – Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 155. Otava, 2006.
  5. ↑ Soundfreak – Tunteisiin Remix discogs.com. Discogs. Viitattu 21.3.2021.
  6. ↑ Salatut elämät Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 21.3.2021.
  7. ↑ Tunteisiin tunnussävelmä tv-sarjasta Salatut elämät (Suomi 1998- /MTV3) Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 5.6.2014.
  8. ↑ Romero, Rebeca: Ensiesitys! Salkkareiden legendaarinen Tunteisiin-tunnari äänitettiin uudelleen – sarjan näyttelijät pääsivät näyttämään talenttinsa MTV Uutiset. Viitattu 27.1.2020.
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.