UFC White House
Taustaa
Heinäkuu 2025
- Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi tapahtumasta ensimmäisen kerran 3. heinäkuuta 2025, kun hän piti puhetta Des Moinesissa. Trump sanoi, että Valkoisen talon alueelle rakennetaan vapaaotteluhäkki ja tapahtuma-alue, jonne mahtuu jopa 25 000 ihmistä. Tapahtuma on Trumpin mukaan osa Yhdysvaltain 250-vuotis juhlavuotta.
Elokuu 2025
- UFC:n presidentti Dana White vahvisti, että tapahtuma tullaan järjestämään. White oli tavannut presidentti Trumpin Valkoisessa talossa.
Syyskuu 2025
- White julkaisi, että ottelijoiden punnitukset suoritetaan Lincolnin muistomerkillä. White kertoi myös, että tapahtumassa tullaan näkemään ilotulituksia ja valoesityksiä.
- White kertoi, että tapahtumaan mahtuu vain alle 5 000 katsojaa. Määrä oli huomattavasti pienempi kuin Trumpin kertoma 25 000. Tapahtuman ulkopuolelle tullaan kuitenkin asentamaan suuret näytöt, joiden avulla jopa 85 000 ihmistä pystyy seuraamaan otteluita tapahtuma-alueen ulkopuolelta.
- White julkaisi ensimmäiset tekoälyllä luodut havainnekuvat suunnitellusta tapahtumasta.
Lokakuu 2025
- Presidentti Trump julkaisi hänen Norfolkin puheessaan, että tapahtuma järjestetäänkin hänen syntymäpäivänään 14. kesäkuuta 2026.
Joulukuu 2025
- Presidentti Trump sanoi, että tapahtumassa tullaan näkemään 8–9 mestaruusottelua.
Tammikuu 2026
- Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanslia julkaisi, että G7-kokous siirretään tapahtuman vuoksi.
- Entinen UFC-ottelija Jorge Masvidal kertoi MMA Junkien haastattelussa, että hän julkaisee isoja uutisia liittyen hänen seuraavaan otteluunsa. Masvidal sanoi, että hän palaisi UFC-häkkiin vain, jos hän pääsisi ottelemaan Valkoiseen taloon. Samalla hän kertoi, että hän on presidentti Trumpin suosikkiottelija. Häneltä myös kysyttiin, että onko hänen tuleva vastustajansa myös toinen entinen UFC-ottelija Conor McGregor. Masvidal ei kieltänyt eikä myöntänyt väitettä.
- Entinen UFC:n kääpiösarjan mestari Merab Dvališvili sanoi haastattelussa, että UFC oli kertonut hänelle, että venäläiset ottelijat eivät saa otella tapahtumassa.
- White sanoi TMZ:n haastattelussa, että huhut Masvidalin ja McGregorin ottelusta eivät pidä paikkaansa. White julkisti myös, että kaikki tapahtuman otteluparit ovat valmiina helmikuun toiseen viikkoon mennessä.
Helmikuu 2026
- TKO Group Holdingsin toimitusjohtaja Ari Emanuel kertoi The Pat McAfee Show:ssa, että tapahtumassa nähdään vain 6-7 ottelua.
- White vahvisti Zuffa Boxingin lehdistötilaisuudessa, että tapahtuman ottelukortti on valmiina.
- Entinen UFC:n tuplamestari Conor McGregor julkaisi viestipalvelu X:ssä, että hän ottelee tapahtumassa. McGregor poisti julkaisun pian sen julkaisemisen jälkeen.
- TKO Group Holdingsin Mark Shapiro sanoi, että tapahtuma tulee maksamaan noin 60 miljoonaa dollaria.
- White sanoi Instagram-livelähetyksessä, että tapahtuman ottelut julkaistaan viikolla 9 tai 10.
Maaliskuu 2026
- Entinen UFC:n alemman raskaansarjan ja raskaansarjan mestari Jon Jones sanoi että hän on neuvotteluissa UFC:n kanssa mahdollisesta ottelusta tapahtumassa
- White sanoi että koko ottelukortti on valmis, ja se tullaan julkaisemaan tämän viikon aikana (viikko 10).
- White sanoi UFC 326 -tapahtuman lehdistötilaisuudessa, että tapahtuman ottelukortti julkaistaan lauantai-iltana (sunnuntai yönä Suomen aikaan) (viikko 10). White julkaisi myös, että tapahtumassa nähdään vain 6 tai 7 ottelua.
- White sanoi, että yksi ottelu on peruttu.
- White julkaisi, että tapahtumassa nähdään kaksi mestaruusottelua.
- Tapahtuman ottelut julkaistiin 8. maaliskuuta UFC 326 -tapahtuman yhteydessä.
- White totesi UFC 326 -jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että vaikka promootion ja Jon Jonesin välillä oli käyty keskusteluja, häntä ei koskaan pidetty mahdollisena pääesiintyjänä tapahtumassa. Päiviä myöhemmin Jones kiisti Whiten kommentit ja sanoi neuvotelleensa UFC:n kanssa juuri ennen ilmoitusta. Hän myös julkisesti pyysi vapautustaan promootiosta.
- Ilia Topuria ja hänen managerinsa väitti, että hänelle oli tarjottu nykyinen UFC:n välisarjan mestari Islam Mahatšev mahdollisena vastustajana ennen kuin ottelu Justin Gaethjea vastaan vahvistettiin. Topurian mukaan hän valitsi Mahatševin mieluisimmaksi vastustajakseen ja ilmaisi kiinnostuksensa siirtyä ylempään painoluokkaan haastamaan välisarjan mestaruudesta pyrkimyksenään tulla UFC:n historian ensimmäiseksi kolmen painoluokan mestariksi, mutta Mahatšev ilmoitti UFC:eelle, että loukkaantuminen esti häntä kilpailemasta. Myöhemmin, Mahatšev väitti että Topurian manageri oli pyytänyt liikaa rahaa ottelusta.
Toukokuu 2026
- Presidentti Trump tapasi Ilia Topurian, Alex Pereiran, Ciryl Ganen, ja Justin Gaethjen Valkoisessa talossa.
- Tapahtuman ensimmäinen lehdistötilaisuus kaikkien kortin ottelijoiden kanssa järjestettiin 8. toukokuuta klo 17:00 (9. toukokuuta klo 0:00 Suomen aikaan) Prudential Centerissä.
Tulokset
Tulokset UFC White House (15. kesäkuuta 2026)
Bonukset
Illan kamppailun voittaneet ottelijat saivat palkkioksi 400 000 dollaria. ja illan suoritus voittaneet ottelijat saivat palkkioksi 425 000 dollaria. Muut lopetukset saivat 25 000 dollarin bonukset.
- Illan suoritus: Justin Gaethje ja Ciryl Gane
- Illan kamppailu: Justin Gaethje vs. Ilia Topuria