Ureaasi on entsyymi, joka katalysoi urean hajoamista hiilidioksidiksi (CO2) ja ammoniakiksi (NH3) .
Ureaasia esiintyy lukuisissa bakteereissa, hiivoissa ja joissakin kasveissa. Vuonna 1926 James Sumner eristi ureaasin ja todisti sen olevan proteiini. Ureaasin entsyyminumero on EC 3.5.1.5 ja CAS-numero 9002-13-5.
Entsyymin monet ominaisuudet vaihtelevat hyvin voimakkaasti sen mukaan, minkä bakteerin entsyymistä on kyse. Molekyylin massa vaihtelee 125–160 kilodaltonin välillä. Parhaiten entsyymi toimii 40 °C–65 °C:n lämpötilassa ja optimaalinen pH on bakteerista riippuen 2–9. Entsyymin koentsyymi on Ni2+-ioni. Inhibiittoreina toimivat useat metalli-ionit, kuten Cd2+, Co2+-, Fe2+- ja Ca2+-ionit, boorihappo sekä useat orgaaniset molekyylit kuten EDTA ja fenantroliini .
Kun ureaasi katalysoi urean hajoamista, syntyvä ammoniakki nostaa veteen liuetessaan pH:n korkealle. Tähän perustuu urean käyttö kantojen suojaamisessa juurikääpää vastaan.
Useat bakteerit sisältävät ureaasientsyymiä ja ne voidaankin tunnistaa reaktiotuotteiden ammoniakin tai hiilidioksidin perusteella. Tällaisia bakteereja ovat muun muassa Yersinia enterocolitica ja Helicobacter pylori , joka muodostaa itselleen emäksisestä ammoniakista suojan hapanta vatsanympäristöä vastaan ja voidaan tunnistaa ammoniakin avulla . Reaktiossa syntyvän hiilidioksidin hiilen isotooppeja voidaan niin ikään käyttää bakteerin läsnäolon todistamiseen.