Vaaralanlammet

Alueen eteläisin lampi ”Vantaan Riviera” heinäkuussa 2026.
Rutikka toukokuussa 2009.

Vaaralanlammet ovat Helsingin ja Vantaan rajalla sijaitsevat neljä metsäistä lampea, joita on pitkään käytetty epävirallisina uimapaikkoina. Kolme niistä sijaitsee Vantaan Vaaralassa ja läntisin, Rutikaksi tai Brutskiksi kutsuttu, Helsingin puolella Jakomäessä. Aluetta kutsutaan monilla nimillä, kuten Vaaralan Riviera, Rutikat ja Jakomäen hiekkakuopat. Helsingin puoleinen alue kunnostetaan vuoteen 2029 mennessä viralliseksi uimarannaksi, Vantaan puoleinen alue myöhemmin.

Alue rajautuu etelässä Helsingin puolella sijaitsevaan Slåttmossenin luonnonsuojelualueeseen, idässä ja pohjoisessa Kuussillantien teollisuus- ja varastoalueeseen ja lännessä Somerikkotiehen.

Nykyisin lammet ovat syvyydeltään noin metristä neljään metriin. Lampien lounaispuolella sijaitsee Slåttmossenin kosteikko, joka on luonnonsuojelualue. Lammet kuuluvat Suomenlahden rannikkoalueella (vesistöaluetunnus 81) Krapuojan valuma-alueeseen (81.048).

Historiaa

Lammet ovat syntyneet 1940–1960-luvulla, jolloin Rudus-yhtiö kaivoi alueelta maa-ainesta ja hiekkakuoppien pohjalle alkoi kerääntyä pohjavettä.

Alueella sattui Jakomäen lähiön varhaisvuosina useita hukkumistapauksia joka kesä, pahimmillaan kahdeksan vuonna 1970. Vuonna 1981 laskettiin siihenastisten kuolonuhrien määräksi ainakin 17. Lampien käyttöä uimapaikkoina yritettiin estää, niiden täyttämistä vaadittiin ja alueen ympäri rakennettiin aitoja ja lukittuja portteja, mikä kuitenkin saattoi vain lisätä kiinnostusta lampien luo pääsyyn. Tuorein hukkumistapaus on vuodelta 2023.

1980-luvun puolivälissä lampiin heitettyjä romuja siivottiin pois, lampia muotoiltiin ja aluetta maisemoitiin muun muassa istutuksin. Toimintaa vaikeutti maanomistajien määrä, niihin kuului Helsingin ja Vantaan lisäksi yksityisiä ja Oy Karl Fazer Ab, jonka Vaaralan-tehtaiden vedenottamo toimi tuolloin alueella.

Sekä Helsingin että Vantaan kaupunginvaltuustossa tehtiin vuonna 2016 aloitteet lampien kehittämisestä viralliseksi ja valvotuksi uimapaikaksi. Vuonna 2017 Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti alkaa kehittää niitä virkistysalueena yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Sitowise-insinööritoimistolta tilatussa selvityksessä kiinnitettiin huomiota lampien keskellä olevaan korkeahkoon kukkulaan, jolta voisi avata näkymät joka puolelle aluetta. Kukkulalle sijoittuisivat myös lämmitetyt huoltorakennukset pukuhuoneineen ja suihkuineen, uimavalvojien tila ja mahdollisesti myös kioski tai kahvila. Koillisen lammen alueelle tulisi koirien uintipaikka, ja yksi lammista jätettäisiin mahdollisimman luonnontilaiseksi. Somerikkotien varteen tulisi 39 auton pysäköintipaikka.

Lähteet

  1. ↑ 24. Rutikat kaupunginosat.fi. 20.10.2014. Viitattu 3.7.2026.
  2. ↑ Oksa, Ville: Jakomäen hiekkakuopalle tulee virallinen uimaranta – lampi ruopataan turvalliseksi Vantaan Sanomat. 26.7.2023. Viitattu 2.7.2026.
  3. ↑ Vaaralan lammet (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 3.7.2026.
  4. ↑ Loponen, Teija: Työt Jakomäen lammilla käynnistyneet. Koillis-Helsingin Lähitieto, 40–41/2026, s. 4.
  5. 1 2 Tigerstedt, Sofia: 93 Vaarala, Vaaralanlammet, Vaaralan Riviera ja Slåttmossen, puisto- ja liikunta-aluesuunnitelman selostus, 25.4.2024. Vantaa: Vantaan kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, 2024. Teoksen verkkoversio Viitattu 2.7.2026.
  6. ↑ Vaaralan lammet Paikkatietoikkuna. Maanmittauslaitos. Viitattu 3.7.2026.
  7. 1 2 Loponen, Teija: Jakomäki on saamassa virallisen uimarannan Koillis-Helsingin Lähitieto. 9.8.2023. Viitattu 2.7.2026.
  8. ↑ ”7) Hiekkakuoppien alueen ja Slåttmossenin kehittämissuunnittelu”, Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun aluesuunnitelma 2016–2025, s. 40–41. Helsingin kaupunki, rakennusvirasto, 10.12.2015. ISBN 978-952-331-048-3 Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 2.7.2026.
  9. ↑ Kukkonen, Pekka: Jakomäessä suunnitellaan kansalaisadressia. Vesimonttuihin hukkuu noin kolme lasta kesässä. Helsingin Sanomat, 25.6.1971, s. 11. HS Aikakone.
  10. 1 2 Jakomäen sorakuopat siistitään vihdoinkin. Parikymmentä kuolonuhria herätti kaupunginjohdon. Ilta-Sanomat, 15.6.1984, s. 48. Kuva jutun alkuosasta. Viitattu 3.7.2026.
  11. ↑ Forsström, Raija: Päivästä päivään. Helsingin Sanomat, 20.1.1983, s. 13. HS Aikakone.
  12. ↑ Härkönen, Rebekka: Rikostoimittajissa käytiin läpi Jakomäen hukkumisonnettomuutta ja Jyväskylän kylmäävää teloitusmurhaa – poliisi kaipaa yhä silminnäkijöitä pikkupojan hukkumiselle MTV Uutiset. 2.8.2023. Viitattu 2.7.2026.
  13. ↑ Vaaralan-Jakomäen lammet siistitään uimakelpoisiksi. Helsingin Sanomat, 14.4.1983, s. 10. HS Aikakone.
  14. ↑ Helsingin ja Vantaan harvinainen yhteinen rajatyömaa. Jakomäen surmankuopat puistoksi. Helsingin Sanomat, 23.8.1985, s. 11. HS Aikakone.