Epäsäännölliset verbit ovat verbejä, joiden taivutus poikkeaa yleisestä kaavasta: tietyt muodot muodostetaan toisin kuin useimmilla muilla verbeillä. Esimerkiksi englannissa verbien menneen ajan muodot muodostetaan yleensä suffiksilla -ed, -d tai -t (live ’elää’: lived ’eli’), mutta verbin give ’antaa’ menneen ajan muoto on gave.
Epäsäännöllisistä verbeistä eli vahvoista verbeistä puhutaan erityisesti suurten länsieurooppalaisten kielten yhteydessä, myös siksi, että näitä kieliä usein opiskellaan vieraina kielinä ja kielenoppijalle epäsäännölliset verbit ovat erityinen haaste. Epäsäännöllisyyttä sinänsä voi esiintyä hyvin monissa kielissä sekä nominien että verbien taivutuksessa, mutta verbien taivutuksella on useiden Euroopan kielten opetuksessa keskeinen asema siksi, että esimerkiksi useimmissa romaanisissa ja skandinaavisissa kielissä sekä englannissa nominien taivutus on yksinkertaistunut ja sijataivutus kadonnut lähes kokonaan.
Epäsäännöllisyydellä voi olla erilaisia syitä. Useissa indoeurooppalaisissa kielissä nimenomaan verbeissä näkyy vielä erityisiä vokaalivaihteluja, jotka palautuvat indoeurooppalaisen kantakielen ablaut-vaihteluun. Nämä vaihtelut ovat alkuaan olleet säännöllisiä, ja joskus väitetään, että nykykieltenkin epäsäännöllisten verbien taivutuksessa on yhä omat säännönmukaisuutensa. Usein käytetyillä verbeillä (kuten usein käytetyillä nomineillakin) voi myös esiintyä suppleetiota eli tiettyjen taivutusmuotojen muodostamista aivan eri vartalosta. Tunnettuja esimerkkejä ovat englannin verbin go ’mennä’ menneen ajan muoto went tai italian verbin andare ’kulkea, mennä’ tietyt muodot, jotka muodostetaan vartalosta va- (esim. va! ’mene’, vado ’minä menen’).
Epäsäännöllisten verbien määrän selitetään usein olevan vähenemässä, sillä etenkin harvinaisempien verbien epäsäännöllinen taivutus korvautuu säännöllisellä. Englannissa epäsäännöllisiä verbejä on alle 270, lisäksi joitakin epäsäännöllisiä verbinmuotoja on jäänyt käyttöön leksikaalistumina, vaikka verbi muuten taipuisi säännöllisesti (esimerkiksi verbin melt ’sulattaa’ menneen ajan partisiippi on normaalisti säännöllinen melted, mutta vanhaa partisiippimuotoa molten käytetään yhä adjektiivina ’sula’). Saksassa vahvoja verbejä on noin 170, mutta tähän ryhmään kuuluu useita erittäin yleisiä ja keskeisiä verbejä, niin että sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä 20 yleisimmästä verbistä selvä enemmistö on nimenomaan vahvoja verbejä. Ruotsinkielisissä sanomalehtiteksteissä oli 1960-luvulla laaditun tilaston mukaan verbilekseemeistä vain noin 12 % vahvoja verbejä, mutta verbisaneista eli verbien yksittäisistä esiintymistä juoksevassa tekstissä oli vahvojen verbien esiintymiä 28 %.
Suomen kieliopeissa ei ”epäsäännöllisiä verbejä” erityisenä verbityyppinä yleensä mainita, vaikka joidenkin verbien taivutuksessa esiintyykin äännevaihteluja tai esimerkiksi poikkeuksellista konsonanttivartaloisuutta (tietää- ja taitaa-verbeistä voidaan käyttää esimerkiksi konsonanttivartaloisia muotoja tiennyt, tainnut). Kielitoimiston sanakirjan taivutustyyppitaulukkoon sisältyy kaksi ”vaillinaisesti taipuvien” verbien tyyppiä: kaikaa- ja kumajaa-tyyppisillä verbeillä on vain joitakin kolmannen persoonan muotoja.
Joissakin keinokielissä, kuten esperantossa, idossa ja volapükissä, joita luotaessa on nimenomaan pyritty kieliopin säännöllisyyteen, ei ole yhtään epäsäännöllistä verbiä.lähde?