Valesokkeli on Suomessa 1970–1980-luvuilla käytetty pientalojen perustustapa, jossa on kellariton maanvarainen alapohja. Valesokkelirakenteessa talon ulkoseinien alapinnan ja perustusten välinen rakenne on suunniteltu siten, että sokkelirakenne näyttää ulospäin korkeammalta kuin se todellisuudessa on. Tätä matalaperustaista rakennetta on käytetty yleisimmin pientalojen, erityisesti omakotitalojen ja rivitalojen, rakentamisessa. Sen käytöllä haluttiin parantaa alapohjan lämpötaloutta. Rakennuksista oli myös helppo tehdä esteettömiä.
Valesokkelia kutsutaan joissain yhteyksissä myös piilosokkeliksi.
Valesokkelia käytettäessä rakennuksen seinärakenteen alaosa eli alajuoksupuu usein kostuu ja mahdollisesti homehtuu, synnyttäen kosteusvaurion. Kosteusvaurioiden estämiseksi valesokkelin kanssa pitää olla hyvät salaojat ja kapillaarikatko. Valesokkeli on määritelty riskirakenteeksi vuonna 2007.
Seppo Mölsä on esittänyt kirjassaan Näin Suomi homehtui, että valesokkeli on peräisin Pohjois-Amerikasta.
Valesokkelirakenne voidaan usein tunnistaa rakennuksen ulkopuolelta sokkelin ja sisäänkäyntien korkeussuhteista. Tyypillistä on, että ulko-oven alareuna sijaitsee samalla tasolla tai alempana kuin sokkelin yläpinta, jolloin rakennuksen sisäpuolinen lattiapinta on maanpinnan alapuolella.
Luotettavin tapa valesokkelin toteamiseen on alkuperäisten rakennuspiirustusten tarkastelu tai kuntotutkimuksen yhteydessä tehtävä rakenneavaus.