Valtioterrorismi tarkoittaa tilannetta, jossa jokin valtion organisaatio syyllistyy tekoihin, jotka täyttävät terrorismin piirteet. Tällaisia ovat mitkä tahansa salaiset tai laittomat toimet, jotka voivat kohdistua jopa täysin syyttömiin ihmisiin tai ulkopuolisiin.
Valtiot, salainen poliisi, tiedustelupalvelu ja asevoimat voivat harjoittaa siviiliväestöön kohdistuvaa ja muutenkin tunnusmerkistöltään terroria ja terrorismia muistuttavaa toimintaa. Valtioterroriksi voidaan kutsua valtion harjoittamaa äärimmäistä sortoa omaa väestöään vastaan. Terrori näyttäytyy silloin esimerkiksi mielivaltaisina pidätyksinä, hallituksen arvostelijoiden katoamisina ja murhina, aseettomien mielenosoitusten murskaamisena ja muina sellaisina keinoina, joita varsinkin autoritääriset hallinnot usein käyttävät omia kansalaisiaan vastaan. Terrori voi kohdistua kaikenlaiseen oppositioon tai esimerkiksi etniseen tai uskonnolliseen vähemmistöön, jolloin terrorin uhreilla ei välttämättä ole ollut mitään tekemistä hallituksen vastustamisen kanssa. Valtioterrorismista puhutaan myös silloin, kun valtio tietoisesti tukee terroristijärjestöä, jonka odotetaan tekevän iskuja kyseisen valtion vastustajia vastaan. Terroristiryhmiä käytetään tekemään "likaista työtä", kun valtio itse haluaa välttää vastuun ja kiistää osallisuutensa. Valtioiden tukea terroristijärjestöille on usein hyvin vaikea osoittaa toteen, koska tällainen tuki annetaan salaisesti, yleensä tiedustelupalvelujen ja erikoisyksiköiden kautta. Valtioterrorismi luo pelkoa. Valtioterrorismin kohdalla viattomuus on irrelevanttia, sillä kuka tahansa saattaa joutua valtion organisoimien väkivallantekojen kohteeksi.
Esimerkiksi Turkin hallitusta on syytetty kymmeniä vuosia valtioterrorismin harjoittamisesta, tukemisesta ja suojelemisesta. Vuonna 2011 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen julkaiseman raportin mukaan Turkki oli eniten rangaistuksia saanut valtio. Osa rangaistuksista liittyi valtioterrorismiin, muuan muassa journalistien pidättämiset ja salamurhat.
Yhdysvaltain ulkoministeriö on määritellyt termin tiukemmin tarkoittamaan valtion tukea yleisesti terroristiryhminä pidetyille organisaatioille. Tämän määritelmän mukaan Yhdysvallat on luokitellut viisi valtiota: Kuuban, Iranin, Pohjois-Korean, Sudanin ja Syyrian, terroristeja tukeviksi.
Yhdysvaltain hallitusta on syytetty terrorismin harjoittamisesta, tukemisesta ja suojelemisesta. Syytöksiä ovat esittäneet muun muassa tunnettu yhdysvaltalainen toisinajattelija Noam Chomsky, joka pitää Yhdysvaltoja maailman johtavana terrorivaltiona. Väitteellään Chomsky viittaa muun muassa Yhdysvaltain toimiin diktatuurien tukemisessa, aggressioihin eri maita vastaan ja terroristien tukemiseen. Samantyylistä kritiikkiä ovat esittäneet muun muassa William Blum kirjassaan Roistovaltio ja toimittaja John Pilger dokumenteissaan, artikkeleissaan ja haastatteluissa.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 ja pian sen jälkeen alkaneiden venäläissotilaiden tekemien sotarikostutkintojen vanavedessä, useat tahot alkoivat vaatia Venäjän määrittelyä terroristivaltioksi.
Liettuan parlamentti teki aloitteen 10. toukokuuta 2022, nimeämällä Venäjän terroristivaltioksi ja sen toimet Ukrainassa kansanmurhaksi. Samansuuntaisesti toimi Yhdysvaltain senaatti, joka hyväksyi yksimielisesti asiaa koskevan päätöslauselman 27. heinäkuuta 2022.
11. elokuuta Latvia seurasi Liettuan esimerkkiä, kun sen parlamentti nimitti Venäjän terrorismin tukijavaltioksi. Myös Ukrainan oma parlamentti, Verh'ovna Rada, määritteli Venäjän terroristivaltioksi 20. elokuuta 2022. Euroopan parlamentti puolestaan hyväksyi 17. lokakuuta 2022 pyynnön keskustella ja äänestää päätöslauselmasta, joka tunnustaisi Venäjän terroristivaltioksi. Tämä tunnustus toteutui lopullisesti 23. marraskuuta.
Lokakuuhun 2023 mennessä seuraavat valtiot ja organisaatiot ovat määrittäneet Venäjän joko terroristivaltioksi tai terrorismin tukijaksi: