Varsovan herttuakunta

Varsovan herttuakunta
Księstwo Warszawskie
(puolaksi)
Duché de Varsovie
(ranskaksi)
1807–1815
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna
Varsovan herttuakunta vuonna 1812.
Varsovan herttuakunta vuonna 1812.
Valtiomuoto herttuakunta
osa  Ranskan keisarikuntaa (personaaliunionissa Saksin kuningaskunnan kanssa)
Herttua Fredrik August I
(1807–1815)
Pääministeri Stanisław Małachowski
(1807)
Ludwik Szymon Gutakowski
(1807–1808)
Józef Antoni Poniatowski
(1808–1809)
Stanisław Kostka Potocki
(1809–1815)
Pääkaupunki Varsova
Pinta-ala
– yhteensä 104 000 km² 
Uskonnot katolisuus
Kielet puola, ranska, saksa
Valuutta zloty
Edeltäjät  Itävallan keisarikunta
 Preussin kuningaskunta
Seuraajat  Kongressi-Puola
 Krakovan vapaakaupunki
 Poznańin suurherttuakunta

Varsovan herttuakunta (puol. Księstwo Warszawskie, ransk. Duché de Varsovie) oli Napoleonin perustama, Preussilta valloittamistaan maista vuonna 1807 muodostama Ranskan liittolaisvaltio. Varsovan herttuakunnan olemassaolo päättyi Wienin kongressiin vuonna 1815, jolloin maa jaettiin Preussin, Itävallan ja Venäjän kesken.

Historia

Napoleon vahvistaa herttuakunnan perustuslain vuonna 1807.

Herttuakunnan synty

Puolalaisten ja Napoleonin välinen yhteistyö alkoi jo 1700-luvun lopussa. Napoleonin Italian-armeijassa palveli puolalainen legioona. Se osallistui taisteluihin Itävaltaa ja Italiaa vastaan ja jopa Haitin vallankumouksen kukistamiseen. Puolalaisen legioonan johtajan Jan Henryk Dąbrowskin tavoitteena oli saada Napoleon tukemaan Puolan itsenäisyyden palauttamista. Puolalaiset tukivatkin Napoleonin sotaa Preussia vastaan järjestämällä kansannousun Posenissa vuonna 1806, ja Napoleon voitti kapinassa heikentyneen Preussin. Napoleonin valloitettua Preussin alueet niille perustettiin kaksi puolalaista valtiota, Danzigin tasavalta ja Varsovan herttuakunta. Niiden nimissä ei haluttu käyttää sanaa Puola, jotta Napoleonin ja Venäjän solmima Tilsitin sopimus ei vaarantuisi.

Varsovan herttuakuntaan kuuluneita alueita olivat Varsovan alueen lisäksi Płockin, Bydgoszczin, Kaliszin ja Poznańin alueet. Gdańskin satamakaupunki ei niihin kuulunut, vaan siitä tehtiin Tilsitin sopimuksella vapaakaupunki. Białystokin kaupunki puolestaan siirtyi Venäjän keisarikunnan hallintaan.

Herttuakunnan lainsäädäntö perustui Ranskan vuoden 1804 siviililakiin, joka takasi asukkaille kansalaisoikeudet ja sukupuolten välisen tasa-arvon. Orjuus poistettiin lailla.

Dąbrowskin ystävä Józef Wybicki sävelsi herttuakunnan Italian-sotaretken hymniksi masurkan Puolalaisten legioonien laulu Italiassa, josta myöhemmin tuli Dąbrowski-masurkaksi kutsuttu Puolan kansallislaulu.

Loppuvaiheet

Napoleon nimitti vuonna 1807 Varsovan herttuakunnan hallitsijaksi Saksin kuningas Fredrik August I:n. Toimenpiteen taustalla oli Napoleonin halu saada armeijaansa lisää sotilaita, ja herttuakunnassa pantiinkin toimeen yleinen asevelvollisuus. Prinssi Józef Antoni Poniatowskin komennossa puolalaisten armeija taisteli menestyksekkäästi Itävaltaa vastaan vuonna 1809. Voiton jälkeen herttuakuntaan liitettiin Itävallalta vallattu Länsi-Galitsia. Liitosalueeseen kuuluivat Lublinin, Zamośćin ja Krakovan kaupungit. Liitoksen jälkeen herttuakunnan koko oli noin 150 000 neliökilometriä, ja siellä oli neljä miljoonaa asukasta. Napoleonin Suuren armeijan Venäjän-sotaretkellä puolalaiset muodostivat 100 000 miehen joukollaan Napoleonin suurimman liittolaisarmeijan. Puolalaisia taisteli Ranskan rinnalla vielä sotaonnen käännyttyäkin, esimerkiksi Leipzigin taistelussa vuonna 1813.

Varsovan herttuakunta jaettiin sodan loppuselvittelyssä Wienin kongressissa Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ The Duchy of Warsaw napoleon.org. Viitattu 13.8.2022. (englanniksi)
  2. 1 2 Hovi 1993, s. 68.
  3. ↑ Røhr, Anders: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 70. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X
  4. 1 2 3 Prazmowska, Anita: Poland: A Modern History, s. 11. I. B. Tauris, 2010. ISBN 978-1-84885-273-0 Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija; Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 787. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  6. ↑ Hovi 1993, s. 69.
  7. ↑ Hovi 1993, s. 70.
  8. ↑ Hovi 1993, s. 71.

Aiheesta muualla