| Viljandi | |
|---|---|
lippu |
vaakuna |
Viljandi |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | |
| Maakunta | Viljandimaa |
| Hallinto | |
| – Kaupunginjohtaja | Ando Kiviberg |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 14,67 km² |
| Väkiluku (2025) | 17 157 |
|
Kaupungin verkkosivusto
|
|
Viljandi (suom. myös Viljanti, saks. Fellin) on Viljandimaan maakunnan pääkaupunki Viron keskiosassa. Sen asukasluku oli vuonna 2025 17 157.
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Historialähteet mainitsevat Viljandin ensimmäistä kertaa vuonna 1211, mutta paikalla tiedetään olleen asutusta jo viikinkiajalla. 1300-luvulla hansaliiton aikaan Viljandi oli yksi Itämeren alueen hansakaupungeista. Kaupungista tuli myös Baltian asukkaita kristinuskoon käännyttäneen kalparitariston keskuspaikka. Liivinmaan sodassa vuosina 1558–1583 ja Puolan–Ruotsin sodassa vuosina 1600–1622 Viljandi oli sotatantereena. Liivinmaan sodan aikana tuhoutui muun muassa kaupungissa sijainnut fransiskaaniluostari.
Neuvostoliiton aikaan Viljandissa sijaitsi Spetsnaz-prikaati 4.ObrSpN, joka lakkautettiin vuonna 1992.
Kaupungin nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Linnavuorella sijaitsevat keskiaikaisen ritarilinnan rauniot, raatihuone, vuonna 1866 valmistunut Pyhän Paavalin kirkko (Püha Pauluse kirik) ja 1600-luvulla fransiskaaniluostarin paikalle rakennettu Pyhän Johanneksen kirkko (Püha Jaani kirik). Tunnetuimpia maamerkkejä on 30-metrinen, vuonna 1911 rakennettu ja vuonna 1999 entisöity vesitorni, jonka huipulla on näköalatasanne.
Viljandissa toimii Tarton yliopistoon kuuluva Viljandin kulttuuriakatemia.
JK Tulevik Viljandi on Viron Meistriliigassa pelaava viljandilainen jalkapalloseura.
Viljandi on Porvoon ystävyyskaupunki.
Vuonna 2025 Viljandin kaupungissa oli 17 157, joista 16 108 oli virolaisia, 114 muiden EU-maiden kansalaisia ja 870 muiden kuin EU-maiden kansalaisia. Näistä isoin ryhmä on ukrainalaiset, joita oli 735.
Viljandissa pidetään joka heinäkuu kansainväliset kansanmusiikkifestivaalit. Konserttipaikkoja ovat muun muassa kaupungin keskusta, ritarilinnan rauniot puistoineen ja kirkot.