| Virkkalan kirkko | |
|---|---|
| Virkby kyrka | |
Virkkalan kirkko |
|
| Sijainti | Virkkala, Lohja, Uusimaa |
| Kirkkokunta | Suomen evankelis-luterilainen kirkko |
| Hiippakunta | Espoon hiippakunta |
| Seurakunta | Lohjan seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1953 |
| Suunnittelija | Mikael Nordenswan |
| Istumapaikkoja | 170 |
| Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla | |
Virkkalan kirkko eli Pyhän Ristin kappeli (ruots. Virkby kyrka/Det Heliga korsets kapell) on evankelis-luterilainen kirkkorakennus Lohjalla, Uudellamaalla. Kirkko kuuluu Lohjan seurakunnalle ja se sijaitsee Virkkalan kaupunginosassa. Suuri osa Lohjan seurakunnan ruotsinkielisestä toiminnasta järjestetään Virkkalan kirkossa. Kirkon ympärillä sijaitsee Virkkalan hautausmaa ja Virkkalan sankarihaudat. Kirkkorakennus on valmistunut vuonna 1953, mutta se on vihitty kirkoksi vasta vuonna 2010.
Kristillinen traditio Etelä-Lohjalla juontaa juurensa jo 1200-luvulta, kun Tanskan arkkipiispa Anders Sunesen vieraili läntisellä Uudellamaalla ja kutsui ihmisiä joukkokasteeseen Teutarin Kastlähteelle. Paikalle on pystytetty Kastlähteen muistomerkki vapaaehtoisvoimin Lohjan seurakunnan ja Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävien toimesta vuonna 2005.
Virkkalan kirkko, jonka on suunnitellut arkkitehti Mikael Nordenswan valmistui vuonna 1953. Kirkkorakennuksessa sijaitsee kirkkosali, seurakuntasali, vahtimestarin asunto, diakonin vastaanotto, sekä päiväkerhotilat. Ennen kirkon rakentamista vietettiin jumalanpalvelusta Virkkalassa Virkkalan seuraintalolla, jota virkkalalaiset kutsuivat myös "Tikkutaloksi". Seuraintalo tuhoutui tulipalossa vuonna 2019. Vuonna 1940 Lohjan seurakunta osti maa-alueen kirkkoa varten Kyrkstadin kartanolta. Peruskivi muurattiin 1952 ja kirkko valmistui 1953. Lojo Kalkverk Ab - Lohjan Kalkkitehdas Oy lahjoitti suurimman osan kirkon rakennusmateriaaleista. Ensin rakennusta kutsuttiin Virkkalan seurakuntakodiksi ja vasta vuonna 1989 alettiin käyttää nimeä Virkkalan kirkko. Kirkon kirkonkellot vihittiin jouluaattona vuonna 1958.
Kirkon rakentamiseen muiden mukana osallistuivat merkittävästi vuorineuvos Petter Forsström, Kyrkstadin kartanon emäntä Anna Dahlberg, opettaja J. C. Backman, sekä apteekkineuvos Björksten. Monet kirkon rakentamiseen osallistuneista olivat töissä Lohjan kalkkitehtaalla. Vuosina 2009-2010 Virkkalan kirkko remontoitiin täysin. Kun kirkon saneeraus saatiin päätökseen 2010, niin kirkkoherra ja lääninrovasti Kaiku Mäenpää vihki kirkon Pyhän Ristin kappeliksi. Kirkkoa ei oltu ennen vihitty virallisesti kirkoksi.
Lista Virkkalan kirkon esineistöstä: