| Virpi Eroma | |
|---|---|
Virpi Eroma Turun Klubilla toukokuussa 2012. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. helmikuuta 1981 Kotka |
| Ammatti | lauluntekijä, laulaja, säveltäjä, sovittaja |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | pop, a cappella |
| Soittimet | piano, sello |
| Yhtyeet | Eroma (2018–) Lauluyhtye Viisi (2003–2015) |
| Levy-yhtiöt | Sony Music (2009–2015) |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Virpi Eroma (s. 2. helmikuuta 1981 Kotka) on suomalainen lauluntekijä ja laulaja. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten artistien ja tekstintekijöiden, muun muassa Maija Vilkkumaan, PMMP:n, Mariskan ja Tuure Kilpeläisen kanssa, sekä julkaissut kaksi Sony Musicin julkaisemaa albumia perustamansa lauluyhtye Viiden kanssa.. Oman bändinsä lisäksi hän on tehnyt materiaalia monille lauluyhtyeille ja kuoroille (muun muassa Rajaton, Ylioppilaskunnan Laulajat, Philomela ja Grex Musicus) sekä Kuorosotaan, Kuopion kaupunginorkesterille ja Paula Koivuniemelle.
Eroma on valmistunut säveltäjä-sovittajaksi (Metropolia, pop&jazz-musiikin koulutusohjelma) keväällä 2012. Hän on lisäksi oikeustieteen ylioppilas, mutta siirtyi musiikkiin. Keväällä 2013 Eroma aloitti Tapiolan kuoron toiminnanjohtajana ja maaliskuussa 2015 hänet valittiin Suomen musiikintekijät ry:n (ent. Elvis ry) hallitukseen. Eroma on ollut myös musiikkikustantamo Hög Publishingin Head of Creative.
Virpi Eroma on valmistellut soolomateriaaliaan syksystä 2016 lähtien ja julkaisi debyyttisinglensä "Kolmesataa" 7.11.2018 artistinimellä Eroma. Samalla hän julkaisi YouTube-kanavallaan 8-osaisen dokumentin matkastaan kohti ensimmäistä soolojulkaisua. Eroman debyyttisingle "Kolmesataa" lisättiin Radio Suomen soittolistalle jo ennen julkaisuaan. Useiden singlejulkaisujen jälkeen Eroma julkaisi debyyttialbuminsa "Kahenlaisii kuvia" vuonna 2022 sekä uuden "Halleluja"-singlen vuonna 2024.